Aivan ihanaa loppuviikkoa olemme saaneet viettää tärkeiden kaverien
seurassa! Ystävät, rento yhdessäolo, kahvittelut (!), hyvä ruoka ja elämästä jutustelu ovat
tehneet niin hyvää! Gradukin on edennyt paremmin ja paniikki ja ahdistus
valmistumisesta ovat helpottaneet. Miten paljon voikaan auttaa se, että saa
volista ystäville miten surkeaa kaikki on (vaikkei olisikaan) ja miten huono
itse on (vaikkei olisikaan). Aarteita nuo ystävät!
Torstaina kahviteltiin moneen kertaan. Ensin yliopistolla ja illalla vielä meillä. Ystävien, kevään ja kohta saapuvan pääsiäisen kunniaksi syötiin uskomattoman hyviä muffinsseja. Respti on onneksi ystävän hallussa, muuten varmasti söisin itseni näillä yhdeksi palloksi!
Perjantaina koonnuttiin meille vielä syömään ja viettämään aikaa. Kuten tavallistakin, jossain vaiheessa iltaa porukka aina tahtoo jakaantua. Miesten siirtyessä keittiöön sitomaan perhoja ja puhumaan kalajuttuja me naiset vallattiin olohuone, juteltiin tyttöjenjuttuja, muisteltiin menneitä ja kerrytettiin kameran muistikortille mitä luovempia ryhmäkuvia. Niitä ei täällä julkaista. Jäävät tulevien sukupolvien ihmeteltäviksi. Kyllä tädit osaa! :)
Tänään aamulla oli aivan haikeaa päästää yhdet matkalaiset huristelemaan kohti kotia. Matka ei onneksi ole ptikä ja monta tulevaa kohtaamista on jo merkitty kalentereihin. Kohta taas nähdään!
<3 T:A
VastaaPoista<3
PoistaOnkohan blogisi nimi tarkoituksella linnun rata, siis erikseen? Iski blogilistalla niin pahasti silmään tuo yhdyssanavirhe....En halua valittaa, mutta?
VastaaPoistaKyllä nimi on tarkoituksella kirjoitettu aivan erikseen :D Oma arkinen tarinansa ja merkityksensä silläkin ;) Mukavaa, kun olet löytänyt blogiin vierailemaan!
VastaaPoista