Harja soi ja mankeli lauloi

Saa arvata missä oltiin tänään :) Hävettää myöntää, että ensimmäistä kertaa ikinä.. Olen jotenkin kuvitellut, että mattojen peseminen pesupaikalla on vähintäänkin yhtä vaativaa hommaa kuin niiden kutominen. No, eipä ollut, kun oli hyvät ohjeet ja vinkit sekä oikeanlainen harja. Voitte myös arvata kumpi kuvissa näkyvistä harjoista on se OIKEA ja kumpi kuppanen kaupan viritelmä. Oli meinaan eroa! Eikä meillä mennyt kolmea purkkia mäntynestettä, jos joku tätä jo paniikissa ehti pohtia. 

Ja hei, olen jo ehtinyt pohtia pitäisikö blogin nimi muuttaa Eväs Radaksi, sen verran paljon näitä retkieväitä näyttää täällä vilahtelevan.. mutta eivät ne hommat hoidu eikä harja luista, jos ei ole kunnon kahvit mukana! :)

Matkaan!

Poika nukkuu aamupäikkäreitä ja minä kuuntelen sateen ropinaa. Mahdetaankohan tänään päästä lainkaan lounaalle? Ollaan kahdestaan tai koko perheen voimin käyty päivittäin lounaalla jossain kaupungin lounaspaikoista, jotka avuliaasti tarjoavat opiskelijakortin vilautusta vastaan edullista ja (usein jopa) monipuolista ruokaa. Meillä harrastetaan siis jokapäiväisiä pikkuseikkailuja rattailla. Innolla odotan jo kura- ja loskakelien saapumista… 

Olen monelle sanonut, että jos ei olisi pakko (ja juuri näiden lounaskeikkojen takia on) käyttää vaunuja, luopuisin moisista kokonaan. Liina on ollut minusta ihan hurjan hyvä kaupunki, kirjasto, retki ja reissu käytössä. Kotona sitä on käytetty vain muutamia kertoja, mutta kodin ulkopuolella ahkerasti. Lounaalle on vain mahdotonta lähteä pelkän liinan kanssa. Pientä ei voi oikein vielä sitoa selkään ja edessä hän toimittaa ruokalapun virkaa. Me myös ruokailemme paikoissa, joissa pojan purkaminen liinasta jollekin sohvalle tai vastaavalle ruokailuhetken ajaksi on mahdotonta.. Senpä vuoksi jokapäiväinen vaunukeikka heitetään, vaikka äiti vihaakin nelipyöräisen kulkupelin kanssa tiensä raivaamista auki revityn kaupungin kaduilla. Tässä kylässä on tällä hetkellä valehtelematta enemmän rakennustyömaita, tieremontteja ja uusia siltaprojekteja kuin ehjää asfalttia. 

Meillä siis reissutaan liinassa ja vaunuilla. Poika nukkuu mielellään kummassakin kuten myös autossa. Ensimmäisen pitemmän automatkansa nuorimies nukkui kuusiviikkoisena. Sitä ennen oltiinkin käyty ihan Prismalla asti. ;) 300km autossa taittui hyvin, kun pysähdyttiin usein ja tankattiin tarpeen mukaan sekä vauvaa, vanhempia että Ventoa. Meidän kolmikolla on nyt takana pitkää ajoa 1300km. Kuulostaa aika hurjalta, mutta siihen ei oikeastaan tarvita kuin kaksi pitempää reissua pois täältä susirajalta. Onneksi yhteisistä matkoista näyttävät nauttivan kaikki! Parhaat taukopaikat löytyvät suojaisilta levähdyspaikoilta ja pikkuteiden varsilta. Me lama-ajan lapset olemme palanneet menneeseen ja pakanneet kylmälaukkuun mitä kummallisimpia eväsnyssäköitä ja keittäneet termarin täyteen kahvia. Ne perinteiset kolmen kirjaimen taukopaikat ja seisonut sumppi ovat nyt menneisyyttä! Tästä pitävät huolen napakat käskyt turvakaukalosta ja eväslaatikon mielenkiintoiset herkut. 

Kaiken kaikkiaan reissuaminen vauvan kanssa on minusta helppoa ja vaivatonta. Täytyy vain luopua aikatauluista, suostua muuttamaan suunnitelmia ja käyttää luovuutta. Ainoa hankala asia vauvamatkailussa on mukana kulkevan tavaran määrä.. kestot vai kerttikset? vaunut, matkarattaat vai liina? paljonko vaatteita? ja mistä punkka pienelle? Ja aina on tavaraa liikaa…

Kuvat ovat muuten näiden viimeisten reissujen taukopaikoilta. Hienoja pysähdyksiä kaikki! :)

JK. Kirjoitin tekstin jo aamulla.  Julkaisuun se ei kuitenkaan ehtinyt. Ja voin kertoa, että sade tyyntyi kyllä, mutta poika ei – lounas jäi saamatta ensimmäistä kertaa! Toivottavasti tämä ei ole sitä meidän uutta rytmiä :/    

JK II. Kirjoitin tämän jo eilen. Niin, joku halusi tissille, vaipanvaihtoon tai seurustella.. julkaisu vähän jäi. No, teema on edelleen ajankohtainen. ;)

Kaste

Tänään meille nukuttiin myöhään. Koko kolmikko kömpi sängyn uumenista tukat pystyssä ylös vasta kymmenen jälkeen. Viikonloppu on ollut täynnä iloa ja juhlaa, ja tänään tuntui hyvältä idealta hieman pitempään keräillä voimia ja latailla akkuja peittojen alla. 

Kuten jo eilen kirjoittelin, on viimeiseen kuukauteen mahtunut paljon kaikkea ihanaa: reissuja, onnellisia juhlia ja ihania kohtaamisia rakkaiden kanssa. Niistä myöhemmin lisää, nyt viikonlopun kuulumisiin. 

Aiemmin otetuilla tassukuvilla kutsuimme rakkaita ihmisiä läheltä ja kaukaa juhlimaan kanssamme viimeisiä kesän hetkiä sekä esikoisemme suurta päivää. Pieni mies, äitinsä ja enonsa vanhaan kastemekkoon puettuna, sai kasteen lauantaina Pyhäselän rannalla kivisen alttarin äärellä. Ystävän toimittama kaste oli kaunis ja tunteita herättävä hetki. Lämmin ja höyhenen kevyt kesäsade muistutti koko läsnä olevaa seurakuntaa kasteen lahjasta. Kerrassaan "luonnonmukainen" oli koko tilaisuus, kun kastepöytäkin oli liiterin nurkalta aamulla kiiressä rantaan pyöritelty pölli. Onneksi mummuni tekemä kaunis liina sopi siihen täydellisesti!

Vuokraamamme vanha kesäkoti toimi loistavasti juhlapaikkana tällaisissa rennommissa kesäjuhlissa. Keittiölle emme olleet saaneet ketään super-marttaa apuun, vaan hommat hoidettiin yhteispelillä. Vanhempi ja tuoreempi mummu, ystävät, perheet ja kummit hääräsivät paikalla ja tarjosivat apuaan monessa. Huomasin, että vaikka rauhallisia kahvihetkiä salin puolella ei montaa minulle siunaantunutkaan, vaihdoimme kuulumisia, nauroimme ja paransimme maailmaan monen tärkeän ystävän kanssa soppakattilaa hämmentäessä ja kuppeja tiskatessa. Illan saapuessa lämmitettiin vielä yhdessä saunat, nostettiin soppakattilat uudelleen tulille ja keitettiin iltakahvit. Viimeistään silloin kesäkodin salissa juttelivat sujuvasti kummit ja mummit keskenään. 

Me kutsuimme porukan kokoon, mutta yhdessä ne juhlat kyllä syntyivät. Olen miettinyt koko eilisen ja tämän aamun, että miten voisimme korvata tätä kaikkea saamaamme. Enkä puhu vain tästä kastejuhlasta, vaan kaikesta mitä olemme saaneet ja kohdanneet pojan synnyttyä. Kiitos jokaisista käsistä, jotka ovat kirjoittaneett korttia, laittaneet pakettia, kutoneet ja rukoilleet. Kiitos syleistä, joissa poika on jo saanut levätä. Kiitos halauksista, jotka ovat meitä lämmittäneet. Teidän sananne, ajatuksenne ja hymynne ovat taltioidut ja lupaamme laittaa saamaamme hyvää eteenpäin jakoon. 

Kaste on meidän perheessä suurin lahja, jonka voimme lapsellemme toivoa. Ajattelen, että kaikkea sitä hyvää ja ihmeellistä, mitä olen elämässäni itse saanut kokea, haluan myös jakaa lapselleni. Kaste liimaa meidät ihmiset yhteen, rakkauden rintamaan, jossa saamme toimia ja kasvaa. Jotain sellaista konkreettisesti oli myös meidän pienen miehen juhla sunnuntaina. Kiitos.

Alkusoittoa

Pitkä tauko on tullut päivityksiin. Me olemme matkailleet, pakanneet ja purkaneet kasseja viimeisen kuukauden aikana monta kertaa. Samaan aikaan on poika kasvanut hurjasti ja me vanhempinakin toivottavasti ihan vähän. Palasimme alkuviikosta takaisin itään ja siitä lähtien olemmekin valmistelleet pienen miehen suurta juhlapäivää. 

Monta aihetta ja ajatusta on siis jäänyt jakamatta teidän kanssanne täällä. Kun elämä tästä taas tasaantuu täytyy kaikkiin päässä pyöriviin oivalluksiin ja pieniin hauskoihin hetkiin tarttua niin, että saisin jotain julkaistuakin täällä. Kesäloma on siis takana ja ihana syksy edessä! Eiköhän teroitella kynät, pakata penaalit ja kaiveta kumpparit esiin – ah, syksyä.

lomalaiset

Hei ystävät!

Me ollaan kaikki ihan hengissä, mutta vähän lomalla. Viimeiset päivät ollaan säädetty ja säntäilty pitkin Suomea, mutta nyt maataan vaakatasossa uuden mummolan olohuoneessa ja kuunnellaan sadetta. Kyllä on hyvä olla! Pitää oikein kuulumisia ja ajatuksia ehtiä tännekin laittaa, mutta kaikki ajallaan. Nyt ajattelin keittää kupin teetä ja katsella, kun tuore mummu keinuttelee pojan kanssa isopapan kiikkutuolissa.

Viihdykkeeksi teille muutamia kuvia viimeisiltä päiviltä!