Puoli vuotta sitten olin vasta saanut pienen pojan ensi
kertaa syliini. Tuntuu, että viimeiset kuusi kuukautta ovat hujahtaneet
siivillä ohi. Toisaalta taas on vaikeaa muistaa aikaa, jolloin meillä nukuttiin
kahden aikuisen ihmisen tahtiin, lähdettiin kotoa mukana vain taskuun mahtuvat
pakolliset tavarat tai käytiin leffassa ihan vain tuosta noin.. Jonkun on
kuullut sanovan, että ei lapsi muuta mitään. Jooei.
Millainen minusta on sitten tullut kuudessa kuukaudessa?
En koskaan ajatellut, että aamuisin vaateiden valitseminen
olisi tällaista. Ainoat kriteerit tuntuvat liittyvän vaatteiden RIISUMISEEN. Imetys.
Onneksi olen joka päivä muistanut kuitenkin pukeutua..
Äitiys on joskus rankkaa ja vertaistuki on parasta huumetta.
Itkin viikko sitten Simolle vauvakerhon jälkeen. Poika oli juuri pilannut MINUN
pikkujouluni kitisemällä unta ja nälkää, kuitenkaan suostumatta nukkumaan tai
syömään. Ja kun minä olin ommellut sille tonttulakinkin!! Joskus äitiys ottaa
vähän koville..
Kaupungilla ahdistun lastenvaunuja työntävistä äideistä.
Olemme samassa tilanteessa, mutta tyystin tuntemattomia toisillemme. Pitäisikö
moikata niin kuin motoristit vai ohittaa huomiotta?
Olen oppinut uskomattoman määrän uusia asioita
ympäristöstäni. Mistä löydän ostoskeskuksen hissit, missä on hyvät rampit
vaunuille, kuka kuski huomioi vaunulliset liikenteessä, .. Minua on autettu
kerran vaunujen kanssa bussia. Auttaja ei ollut suomalainen..
Rollaattorimummojen kanssa jutellaan usein hississä. Joistain asioista olemme
samaa mieltä – ne, jotka pääsevät portaisiin, voisivat käyttää niitä.
Viimeiset puolivuotta ja kiinteiden aloittaminen ovat
tehneet minusta jätetutkijan. En osannut ajatellakaan miten merkittävä osa
äidin päivää (voi sanokaa nyt joku, että en ole ainoa kajahtanut!!) on vaippojen
analysointi. Onko iso vai pieni pissavaippa? Onko eilen illalla syöty päärynä
kiertänyt aamuun mennessä koko pojan lävitse? Miten ihmeessä puolitoista
viikkoa sitten syödyt mustikat näkyvät vieläkin ”jyvinä” kakassa? Ehkä ette
halua kuulla enää tarkemmin elämästäni vaippojen kanssa? :)
En ennen ymmärtänyt miksi pitää olla perhe sitä ja perhe
tätä. Miksi sama kakku ei kelpaa kaikille? Olen nyt enemmän jyvällä
tilanteesta. Ennen niin laimean oloiset ”perhetapahtumat” ovatkin nyt ihana
tapa tulla kolmikkona huomioiduksi. Ja usein samalla voi törmätä uusiin
tuttuihin.. ;)
Olen pitänyt itseäni aina käytännöllisenä ihmisenä, mutta
ehkä hieman esteettisesti vinksahtaneena. Viimeinen puoli vuotta on tehnyt
minusta vain käytännöllisen. Sukkahousut ovat lähes vakio alaosa pojalla,
vaikka ovatkin minusta aika kaukana viehättävästä. Muistan myös rakkaan veljeni
pyörineen 80-luvulla sukkahousuissa. Tämä helpottaa minua hieman. Itselleni
olen ottanut käyttöön vakio kotiäitipinnin. Tukka pysyy kivasti kuosissa.
Pahimpina hetkinä kaipaan gradun äärelle. Onneksi hetket
ovat vain ohimeneviä. Nopeasti muistan miten ihana poika oikeasti on ja sen miten
kamalaa gradun kirjoittaminen IHAN OIKEASTI on. Olen käynyt yliopistolla puolen
vuoden sisään niin usein, että salasanani verkkoon on vanhentunut minun
tietämättäni. Ainoat tutut naamat näyttävät löytyvät ruokalan kassalta ja
laitoksen toimistosta. Eikä kummassakaan jaksa hengata järin kauan..
Huomenna me menemme neuvolaan. Sen jälkeen enemmän myös
puolivuotiaan pojan kuulumisia :)
Tämän kaiken kirjoitin sunnuntai-iltana. Tänään on tiistai.
Vielä puoli vuotta sitten uskoin omaan aikaan. Kuvatkin ovat alkusyksyltä, kun
vielä oli valoa ja poika tasan neljä kuukautta. Niissä on kuitenkin mukavan
positiivinen tunnelma. Kaiken kaikkiaan takana on uskomattoman ihana
puolivuotinen, josta en antaisi montaakaan asiaa pois. Opettavainen alku
sanoisinko. :)