puolivuotias neuvolassa

Maanantaina tosiaan pyörähdimme (ehei, poika ei ole vielä pyörähtänyt kannustuksesta ja erilaisista yrityksistä huolimatta) neuvolassa. Tsemppasin viikon itseäni reissua varten. Edellinen kerta jäi jotenkin hampaan koloon.. Simo huomasi huhhailuni ja yritti rauhoitella. Eivät varmasti veisi poikaa meiltä, vaikka kaveri ei suostuisi liikauttamaan eväänsäkään tädin edessä.

Poika on edelleen tallella ja kaikki kunnossa. Sekä äiti että neuvolan täti voivat kumpikin hyvin.

Simo pyysi minua ennen käyntiä olemaan kiltti. Hmmm. Saatan toki olla joskus napakka, mutta tämä jo vähän nauratti minua.. yritin siis olla mukava, lempeä ja huomioida tädin koko käynnin ajan. :D Hyvin meni. Mutta poika tosiaan piehtaroi ja esitteli taitojaan koko 45 minuuttia ihan yhtä aktiivisesti kuin 73 senttinen jääpuikko. Ei meidän kaveri hirmuisesti perusta näistä uusista paikoista.. Lapsi saatiin kuitenkin pitää.

Uudet uljaat mitatkin rustattiin papereihin. 9960g ja 72,9cm. Ei ihan mikään pikkuinen poika. Pikkuisen saadaan alkaa jo poikaa istuttaa, mikä oli oikein ihana uutinen äidille. Kiinteät ruuat aloitettiin kaksi viikkoa sitten ja sitterissä kökkiminen ei ole kaverin mieleen. Ja kun omaan käteen pitäisi kovasti purtava saada, niin tuon maagisen syöttötuolin osto mahtaa olla juuri edessä.

Vähän se sellaista pojan taitojen vakuuttelua oli, kun herra itse makasi lähes liikkumattomana lattialla eikä virkannut ensimmäiseen puoleen tuntiin montaakaan ”äätä”. Täti jälleen kyseli varpaiden löytymisestä, johon totesin, jälleen, niiden löytyneen jo kolme kuukautta sitten.. En tiedä uskoiko vieläkään. Ehkä ensi kerralla viemme jonkun kotivideon. :D Fysioterapia aika varattiin kuitenkin tammikuulle. Mennään sitten, jos poika ei vielä ole pyörähtänyt. Itse epäilen, että syy ”pyörähtämättömyyteen” ei ole taidoissa vaan ennemminkin päässä – tuntuu perineen osan äitinsä luonteesta. ”Minä ite. Sittenkumuahuvittaa. Mä teen mitä mä haluun.”