Kävimme uusimassa liittymiä. Simo lähti jo pojan kanssa
vaunuttelemaan, kun minä jäin rustaamaan nimeä viimeisiin papereihin. Myyjä
haistoi tilaisuutensa tulleen ja innokkaasti aloitti erään viihdepaketin
tuputtamisen. Hyvin ystävällisesti, mutta päättäväisesti hän totesi, että tämä
olisi meillekin varmasti mitä tarpeellisin ja elämää helpottavin päivitys.
Jaksoin kuunnella hetken. Kiitin kovasti ja totesin hänen hukkaavan aikaansa -
Meillä ei ole edes televisiota. Tämä paketti kuulemma ratkaisisi senkin
ongelman…
Niinpä. Ajattelen, että tv:stä tulee niin paljon turhaa
(josta osaa toki itsekin katson netistä), että en kaipaa laitetta jatkuvasti
huutamaan olohuoneeseemme. Toisaalta, meillä on nytkin ongelmana kiire ja
ajanpuute, jota tuskin helpottaisi jumiutuminen töllön ääreen. Joitain koukkuja
mekin olemme kuitenkin napsineet Simon kanssa..
Viimeisin hullaantuminen on tapahtunut BBC:n huippusarjan
The Hour kohdalla. En voi käsittää miten iltapäivälehdet, ystävät naamakirjassa
tai ihmiset bussissa eivät keskustele tästä sarjasta! Ja vielä
pöyristyttävämpää on, että sarjaa tehtiin vain kaksi kautta, vain kaksitoista
jaksoa. Olen hämmentynyt. Sarjahan on nerokas! Juuri sopivassa suhteessa
draamaa, jännitystä ja historiaa. Ai että! Ensimmäisen kauden jännitin
kotisohvalla Suezin kriisin ratkeamista samalla innolla kuin moni muu olympiakisojen
keihäsfinaalia.
Onko julmaa hehkuttaa sarjaa, johon on aika mahdotonta
päästä kesken mukaan ja joka on jo lähellä loppuaan? On. Anteeksi. Ehkä
innostuttuanne lataatte sen netistä, löydätte jostain koko sarjan yksissä
kansissa tai.. ehkä olette tallentaneet sen sinne viihdemaailmaanne? Niin tai näin,
minä olen koukussa – ja onnellinen. Eilen katsoin jakson oikein TELEVISIOSTA.
;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti