isänpäivänä

Purin juuri kameran kortilta 420 kuvaa. Mukavaa hommaa: pienessä paniikissa klikkailen tiedostosta toiseen ja rukoilen jatkuvasti, että kaikki kuvat ja videot todella tallentuvat edes jonnekin.. Minulle huomautetaan jatkuvasti täydestä muistista ja paperikuvien ”ikuisuudesta”, mutta en vain opi. Kameraan kuvien säilöminen on typerintä puuhaa, tiedän, mutta mitenkä sitä vanha koira uusia temppuja oppisi.

Kaiken klikkailun keskellä löysin kesäkuun kuvat (jihaa!!). Voi miten pieni poika on niissä! Kutsumme häntä videolla vauvaksi ja hän önisee meille vastaukseksi. Ihmeellistä. Nyt hänellä on ponteva nimi ja kyky huutaa toiveensa julki.

Eilen vietettiin ensimmäistä isänpäivää meillä. Poika kakkasi isänsä kainaloon heti aamulla (näppärä poika oli saanut vaipan tarrat auki ja surauttanut mahdottomat setit lahjaksi ja lämmikkeeksi isälle..), kun äiti valmisteli aamiaista. Ja kyllä kuohuviini kuulemma maistuikin lempeän herätyksen jälkeen..

Päivä jatkoi samaa yllätyksellistä linjaa: päädyimme vaunulenkillä vahingossa lounaalle kreikkalaiseen ravintolaan (minä juhlavasti rikkinäisissä farkuissa ja kumisaappaissa. vähän helpotti, että olin sentään korvakorut laittanut somisteeksi.. ), kahville vääntämästäni toscakakusta tulikin moscakakku ja ilta huipentui äidin ja pojan yhteisiin päikkäreihin (!!).

Äitienpäivää odotellessa ;)  

Viikonlopun kahvikupit

Tässä viikonlopussa on ollut mukavassa suhteessa menoa ja rauhaa. Perjantaina junalta haettiin etelänystäviä yhden yön visiitille ja tänään olemme nautiskelleet ulkoilmasta ja sunnuntaipäivästä. 

Minua oikein naurattaa miten surkea olen kuvaamaan mitään liikkuvaa, mitään todellisia hetkiä. Kamera unohtuu laukkuun, kun ollaan kahvilla tai syömässä hyvässä seurassa. En millään muista kaivaa sitä esille silloin, kun jotain oikeasti erityistä tapahtuu, vaan kortille ikuistuu vain lukuisia kuvia puoliksi juoduista kahvikupeista, nuupahtaneista kevätkukista ja kohta näköpiiristä katoavista varpaista. Pyydän anteeksi. Toisaalta, voidaanhan sitä ajatella niinkin, että heittäydyn mukaan toimintaan ja tilanteeseen niin innolla, että unohdan kuvaamisen. Tai että aidon hetken kadottaminen saa minut pitämään kammottavan ja ihmiset (ja minut) jäykistävän kameran visusti suojakotelossaan. Niin, tai sitten vain myönnän rehellisesti, että unohdan.

Tänään lähdettiin ystävien kanssa sunnuntairetkelle ja ajattelin nohevoitua myös kuvien ottamisessa. No, on siellä se pakollinen kahvikuppikin, mutta myös ihan oikeita ihmisiä! Viime vuoden pilkkiretkireissu tehtiin aika tasan vuosi sitten. Eväät, kevätaurinko ja seura taisivat olla silläkin reissulla ne saalista tärkeämmät jutut.

Mutta siis, että viikonloppu on ollut ihana! Ja meidän tiskikone on maailman ihanin! Ei mitään illan tiskivuoristressiä, vaan surutta voin astioiden pyörittelyn sijasta neuloa vielä muutaman rivin ja fiilistellä sunnuntaita.

Kalamies

Viime päivät ovat ajelleet ohitseni leppoisaa lomalaisen vauhtia.  Pääasiassa elo on koostunut rauhallisella tahdille tehdyistä työpäivistä ja rennoista illoista. Ei siis mitään ihmettä. Onneksi keski-ikäiset vanhempani saapuvat kohta paikalle pistämään vähän menoa tähänkin talouteen ;) Jokunen kuva on kuitenkin näiltä hiljaisilta päiviltäkin muistikortille eksynyt. Simon kalakuvat olen ottanut sillä järeämmällä järkkärillä, jonka käyttöön yritän vähitellen totutella. Paljon harjoitusta ja pitkää pinnaa sen käyttö vielä vaatii, mutta pikkuhiljaa tässä edetään. Kuten muissakin asioissa niin myös tässä, totean olevani hieman liian mukavuudenhaluinen – teen mielelläni vain niitä asioita joissa olen hyvä. Tämän kesän teema monessa asiassa tuntuukin olevan omien mukavuusalueiden koetteleminen. Jatketaan siis harjoituksia!

Linnavuorella

Käytiin Simon kanssa ajelulla. Löydettiin vanhalle linnalle – tai ainakin paikalle, jonne sellaisen olisin voinut itselleni rakentaa. Simo testaili uutta linssiään, minä ihmettelin maisemia ja yritin hätistellä hyttysiä. 

Korkealta oli hyvä tiirailla kivaa kalastuspaikkaa. Saalista ei saatu tällä kerralla, mutta Saimaan rannalla on kivaa myös ilman kaloja. Ainakin näin tuumii Sanna ;)

Kuvissa muuten näkyy nyt se Tampereen kirpparilöytöni - Objectin takki. Rakastan <3

"Kun pikkupojat suksillaan laski mäessään.."

Pitkä säädöntäyteinen työpäivä takana. Kello on kuusi ja aurinko mollottaa vielä taivaalla. Mitä tehtäisiin? Tämä herrasväki hyppäsi pyörien selkään ja suuntasi kohti Lappeenrannan hittinähtävyyttä – Lauritsalan kirkkoa. Paikalliset kutsuvat kirkkoa hyppyrimäeksi. Ja siitä se ajatus sitten lähti…

Yritettiin ottaa myös kuva retkeilijöistä. Tulokset tässä. Että terve vaan. 

 terveisin Herra ja rouva Linssi

Matkaan!

Säätö päällä. Meidän juna lähtee yy,kaa,koo,.. IHAN KOHTA. Me mennään matkalle! Olo on ihan hassu: moni homma jää kesken, kevät ja ensimmäiset hiirenkorvat saapuvat salakavalasti meidän tutkaillessa jo vihertävää luontoa muualla. Niin ja vuorossa on eka opiskelijavappu ilman perinteisiä juhlintoja (jääkö simat juomatta kokonaan!!?). No, mutta ei haittaa – reissussa on aina mukavaa! En varmaan ehdi kovasti laittaa lomakuvia tai tunnelmia matkan päältä, mutta onpahan taas sitten vähän aikaa mistä kirjoittaa ;) Kuvat ovat ihanalta sunnuntain seikkailukierrokselta. Kevättä ilmassa täälläkin!

Mut hei isot halaukset teille! Myö heitetään rinkat selkään. Nähdään! :)  

Linssillä

Viikonloppua. Perjantai-illan myräkässä käytiin kuvailu kierroksella. Minä tietenkin hermostuin tuohon pienempään taskukokoiseen laatikkoon. Ei onnistu. En osaa. Ei huvita. Ajan kanssa pitää opetella käyttämään Simon kunnon järkkäriä.. mutta ennen sitä pitää vain kuvata, kuvata ja kuvata tällä pokkarilla. Tämän kanssa käsisäätöjen opettelu on hieman helpompaa ja kuviakin tulee otettua enemmän, kun kamera kulkee mukavasti aina mukana. Aikaa ja sitä kärsivällisyyttä tämä opettelu kyllä vaatii.

On myönnettävä, että vaikka tämä blogi toki on mukava tapa kertoa kuulumisia ystäville ja läheisille (ja samalla toki vaikka koko maailmalle…), tämä on myös minulle erinomainen tapa ja syy harjoitella kameran kanssa pelaamista. Kuvankäsittely ei enää ole ihan vieras juttu ja kuvaaminen muutenkin on välillä jopa palkitsevaa. Harmillista, että annoin yläasteaikaisen innostukseni kameroihin ja kuvaamiseen vain jotenkin unohtua. Kuva kerrallaan eteenpäin!