Pala Pietaria

Oi ja voi. Pitkähän tästä tuli. Ehkä joku jaksaa lukaista tai ainakin katsoa kuvia ;) Montaa museota ei ehditty valitettavasti kiertää, sillä uudessa kaupungissa pitää muistaa aina seikkailla metrolla, vaellella päämäärättömästi kartalla ja sen ulkopuolella ja tietenkin syödä moneen kertaan. Erityisen oivallisen tästä tavastamme turisteilla tekee se, että näin nähtävää jää aina seuraavaankin kertaan ;) 

Harmillista tällä reissulla oli, että kelit eivät oikein suosineet kanavakävelyistä, vanhojen rakennusten valokuvaamisesta ja haahuilusta kiinnostunutta seuruettamme. Torstai ja perjantai olivat liian märkiä päiviä opaskirjan ja kameran kanssa seikkailuun, ja lauantaina ja sunnuntaina pakkasta oli niin paljon, että kahta edellistä ei tehnyt mieli kaivaa taskusta lainkaan. Kuvissa kuitenkin joitain suosikkeja ikuistettuina!

Torstai: Päämäärätöntä tutkimusmatkailua, metrotestailua, ensi kosketus venäläiseen keittiöön,…

Ensi fiilikset Lenin aukion metroasemalla olivat aika, hmmm, odottelevat. Ensimmäinen kosketus Pietarilaiseen metroon oli pieni häkellys. Mihin nämä loputtomat rullaportaat vievät? Miten tällaiset kulkupelit voivat enää olla käytössä? Miten täältä pääsee maanpinnalle? Neljässä päivässä meistä tuli metron kanssa kuitenkin jo hyvät tutut. Asemilla kuvaaminen on kielletty, joten mitään todisteita yhteistyöstä ei tietenkään ole. Päivä sisälsi maanalaisen matkustamisen lisäksi montamonta kilometriä haahuilua jalkaisin ympäri Pietaria. Ensimmäinen ateria oudossa vaaleanpunaisessa ravintolassa oli ihana. Erityisesti kummallinen kasvissotku oli mieleen!

Päivän ehdoton helmihetki oli eksyminen sirkukselle. Tapasimme ihana lipputädin ja päätimme ostaa liput lauantain esitykseen katsomaan trapetsikarhua. Vain Pietarissa voi käydä tällaista!

Perjantai: Eremitaasi, luostarialue, Kirkko veren päällä I

Aamulla suunnattiin heti Eremitaasin auettua katselemaan taideaarteita. Olimme onneksi sen verran kärryillä, että emme kuvitelleet kiertävämme kaikkia rakennuksia ja niiden yli 300 näyttelyhuonetta. Yli 3 miljoonan näyttelyesineen kokoelmasta ymmärsimme jättää jotain seuraavaankin kertaan. Opiskelijat pääsevät museoon ilmaiseksi myös suomalaisella opiskelijakortilla, mikä ei ole lainkaan itsestään selvyys kaikissa matkakohteissa. Nautiskelimme yli kolme tuntia museon aarteista kiertäen venäläisen kulttuurin, ranskalaisen taiteen ja eurooppalaisen ”nykytaiteen” osastoja. Muutamia muitakin osastoja katsastimme tuossa sivussa. Helmeksi kierroksen loppuun jäänyt eurooppalaisen taiteen (1800 – 1900-luku) osasto sai minut melkein kyyneliin. Siellä melkein vieretysten roikkuivat Monet ja van Gogh. Uskomatonta! Ainut huono puoli tuossa valtavassa museossa oli WC-tilojen vähäinen määrä. Näillä viikoilla, kun helpotusta tarvittaisiin jo aika taajaan. 

Ihanan junaksi sisustetun lounasravintolan ja herkullisten soppien jälkeen suuntasimme metrolla kohti Aleksanteri Nevskin luostaria. Luostarialueen vieressä ovat kaksi suurta hautausmaa-aluetta, joihin on haudattu merkkihenkilöitä lukuisilta aikakausilta. Meitä kiinnostivat hautoja enemmän luostarialue, kirkko ja hunaja. Täältä sai ostettua luostarinhunajaa (toki tehty jossain muualla) ja pääsimme tutustumaan luostarin vanhaan kirkkoon (joka tietenkin oli lähes kauttaaltaan restaurointitöiden alla). Luostarin oma postitoimisto ja ihana pieni luostarikahvila olivat kyllä jo käymisen arvoisia paikkoja. Postinlähettäminen oli monin verroin mutkikkaampaa kuin meillä kotimaassa, mutta pullat ja kahvit maistuivatkin taivaallisilta kaiken säätämisen jälkeen. Ja kuten kuvasta näkyy, olen varustautunut oikein useammalla huivilla, kun kerran ollaan luostarialueella. ;) Pientä huivia oli muuten kätevää kuljettaa laukussa mukana, kun useamman kerran pysähdyimme ihan suunnittelematta johonkin kirkkoon hiljentymään ja ihastelemaan kauniita ikoneja. Tosin talvisaikaan paikalliset naiset käyttävät pään suojaamiseen myös paljon hattuja ja huppuja, mutta kesäisin huivi on ehdoton. Isoimmista kirkoista voi huivin myös saada ”narikasta” lainaksi. 

Viimeinen perjantain nähtävyys oli keskustan näyttävä pyhäkkö Kirkko veren päällä. Matkaoppaamme antamat tiedot sisäänpääsystä eivät pitäneet paikkansa, joten jouduimme kääntymään suljetuilta ovilta takaisin. Päätimme käyttää ajan kuitenkin hyväksi ja suuntasimme Kazanin katedraalin kautta kotiin. Kirkko oli kerrassaan vaikuttava! Näimme jopa kirkon oman hiirivahdinkin työssään :) 

Lauantai: Kirkko veren päällä II, Neva, Pietarin ja Paavalin linnoitus, Venäjän poliittisenhistorian museo, sirkus

Lauantaipäivä oli mitä kaunein. Edellisestä päivästä viisastuneina päätimme aloittaa päivän reitin Kirkosta veren päällä. Ei onnistunut vielä toisellakaan yrittämällä, sillä yhteistuumin olimme katsoneet aukioloajan väärin edellisenä iltana. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa suoraa kohti Nevaa ja Jänissaarta. Jänissaareen ja Pietarin ja Paavalin linnoitukselle yli Nevan johtaa kaunis ja pitkä silta. Valitettavasti näkymien ihailuun ei ollut oikein mahdollisuuksia jäätävä sään vuoksi. Linnoitusalueella tehtiin kunnostus ja korjaustöitä näin sesongin ollessa hiljaisimmillaan, ja jouduimmekin toteamaan lippuluukulla, että Kosmologian ja rakettitekniikan museo oli kiinni. Ensi kerralla tälle alueelle täytyy tulla ehdottomasti ajan kanssa.

Yksi vaikuttavimmista nähtävyyksistä oli Simon hyvä bongaus kartasta. ”Hei, tässä vieressä olisi Venäjän poliittisen historian museo.” Monenlaisia museoita olen kiertänyt, mutta harvasta olen innostunut näin paljon! Suuri osa opasteista ja esitteistä oli venäjänkielisiä, mutta se ei haitannut, sillä toimivasti kootut näyttelytilat avautuivat myös vähemmällä kielitaidolla. Tajusin muuten myös miten valtavia aukkoja minulla on venäjän historiantuntemuksessa ja politiikan ymmärtämisessä.. Miljöö itsessään oli vaikuttava, sillä museo sijaitsi siinä talossa johon bolsevikit kokosivat 1917 keskuskomiteansa. Sihteeristön huone, Lenin työhuone ja parveke, jolta hän johti työläisiä vallankumousaatteisiin, ovat kaikki nähtävillä. Tiloihin on koottu myös erilaisia pieniä soppia, joissa voi nähdä tavallisen kansan elämää neuvostoliiton aikaan. 

Ennen illan sirkusnumeroita ehdimme pyörähtää muutamassa kirkossa ja vierailla myös mielenkiintoisessa kauppahallissa. Eksoottista toki sielläkin oli, mutta mummukoiden hedelmäkojut eivät kuitenkaan päihittäneet illan kameli-, trapetsi- ja klovninumeroita! Olen ollut viimeksi sirkuksessa lapsena ja vaikuttavaa se oli toki silloinkin. Mutta voi tätä ihmetystä nyt: Oikea orkesteri, pienet kiikarit, väliaika ja kokonainen rakennus vain sirkusta varten! Eläinnumeroista en oikein piittaa, vaikka junassa olinkin lukenut, että Pietarin sirkuksessa eläintenolot ovat erityisen hyvät ja niiden kouluttajat arvostettuja mestareita, mutta kokonaisuudessaan show oli ihmeellinen! Tänne tullaan kyllä vielä uudelleen koko porukalla.     

Sunnuntai: KIRKKO VEREN PÄÄLLÄ, paluu kotiin

Kyllä, aamu aloitettiin seisomalla taas kirkon ovella. Tällä kerralla pääsimme myös sisällä kirkkoon maksettuamme toki ensin pääsymaksun. Kirkot ja pääsymaksut eivät oikein minusta istu yhteen. Tälläkin kerralla huomasin, että kirkko oli toki vaikuttava ja mosaiikit ihania, mutta moni ”nimetön” kirkko kadun kulmassa oli tehnyt minuun reissulla monin verroin suuremman vaikutuksen. Eikä muuten noihin rupliin sisältynyt edes WC-mahdollisuutta! Hävytöntä. 

Suomen asemalla haukattiin kojusta viimeiset blinit (ovat muuten jotain ihan muuta kuin niitä pieniä lättysiä!) ja kahvit. Junamatka takaisin kotiin sujuikin ihan kuin vanhoilta konkareilta.

Nevan rannalta

Kotona ollaan! Eilinen meni palautuessa reissusta ja hoitaessa käytännönjuttuja. Tänään ollaan taas enemmän kiinni arjessa. Ennen kuin ihan todella hypätään gradun ja opintojen pariin, muutama ajatus Pietarista. Ajattelin laittaa jotain yleisiä huomioita matkasta ylös, jos vaikka joku teistä innostuu tutkimaan myös tuon mielenkiintoisen kaupungin tarjontaa. Saatanpa tehdä erikseen vielä jutun siitä, mitä me nähtiin reissussa!

Moni ennakkoluulo Venäjästä ja venäläisistä karisi kyllä heti, kun päästiin Pietariin. Toki täytyy muistaa, että me näimme nyt vain palan yhtä suurta miljoonakaupunkia, emme siis koko Venäjää, ja tällä reissullakin vietimme vain muutaman päivän. Näistäkin seikoista huolimatta kokemus oli avartava ja minun käsityksiäni muuttava. 

Matkustimme Pietariin junalla. Junavaihtoineen matkaan kului aikaa suuntaansa noin kuusi tuntia. Junamatkailu on meillä pop monestakin syystä, joten ilo osattiin ottaa irti ihan koko matkasta. Minä neuloin ja purin yhtä viritystä sekä koko meno että tulomatkan ja Simo luki kirjaa. Kouvolassa pidettiin pakollinen tuumaustauko ja suunniteltiin vielä mukavia kanavaseikkailuja ennen kuin hypättiin Allegroon. Ja tärkeää on muistaa, että hyvät evääthän ne viimeistään luovat matkatunnelman! Meillä oli tarjolla tällä kerralla täytettyjä patonkeja, pähkinöitä ja Fazerin suklaata. Takaisin tullessa olisi kotimaiselle suklaalle ollut kysyntää, sillä edes hyvien vinkkien avulla emme onnistuneet ostamaan kuin jollaintavalla kelvollista mässyä matkan aikana. Venäjä, sinulla on vielä paljon opittavaa tällä karkkirintamalla!

Kaikenlainen paperien täyttäminen ja pyörittely matkan aikana on minusta aina hieman jännittävää. Turhaan tätäkin hermoilin! Vainikkalan aseman aikoihin saimme maahantulokortit täytettäväksi opastuksen kanssa. Mitään ihmeellistä niissä ei kyselty ja kun Pietarin asemalle tultaessa passit viisumeineen, matkaliput ja maahantulokortit oli tarkistettu kolmeen kertaan ja passiin saatu LEIMA, uskoin jopa minä, että tässä voidaan nyt huoletta seikkailla muutama päivä Venäjänmaalla. Maahantulokortin b-osat varmaan talteen ja passista sekä viisumista kopiot mukaan päiväreppuun – ja ei kun seikkailuun!

Hostellin olimme valinneet aivan keskustasta kanavan varresta. Siitä huolimatta, että olimme jotenkin ajatuksissamme varanneet huoneet ilman omaa kylpytilaa, voisin kuvitella majoittuvani paikkaan uudelleenkin. Kaikki toimi kellon tarkasti, huone oli siisti, lämmin ja mukava ja yhteisiä suihku- ja wc-tiloja oli riittävästi. Aamiainen kuului hintaa ja hotellin emäntä paistoi munat ja pekonin suoraa lautaselle sovittuun aikaan. Siinä aamiaista syödessä vaihdettiin kuulumiset ja treenattiin venäjää. 

Yksi matkan tarkoituksista oli siis päästä testaamaan Simon venäjänopintoja ihan käytännössä. Varmasti pelkällä englannilla ja viittomilla pärjäisi hengissä Pietarissa, varsinkin, jos ohjelmaan ei kuulu seikkailuja kovin kauaksi Nevskin suurelta pääkadulta. Yhtä ruokailukokemusta lukuun ottamatta ravintoloissa ei puhuttu englantia ja menut olivat poikkeuksetta venäjäksi. (Tasku)sanakirjan avulla kultainen mies jaksoi kuitenkin selvitellä kaiken tarpeellisen, jotta vaimo sai myös tehtyä tilauksensa. Alkukeitot olivat ihania ja lämmittivät aina, oli keli sitten mitä vain.

Niin, sää. Yksi syy miksi Pietariin on ehdottomasti palattava uudelleen! Helmi-maaliskuu on kelien puolesta varmasti ihan sitä samaa mitä Suomessakin. Kaikkeen saa varautua. Kaksi ensimmäistä päivää olivat aika kurjia ja räntä- ja lumisateessa tuli tarvottua paljon. Kaksi viimeistä päivää esittelivät sen sijaan meille pakkaspäivien auringossa kylpevän Pietarin. Oi, kanavien rannat, Neva ja lukuisat kaupungin puistot täytyy tulla tutkimaan vielä paremmilla keleillä!

Kaupunki oli monella tavalla kaunis, mutta myös surullinen. Julkisivut ydinkeskustassa ovat kunnossa, mutta talojen sisäpihat, porttikongit ja sivukadut ovat usein tosi pahastikin rempallaan. Näin on toki myös monessa eteläisen Euroopan maassa. Toisaalta oli hienoa nähdä ihmiset kaikkialla tekemässä töitä! Meillä kotimaassa kaikki ”pienet” työt ovat jätetty valvontakameroiden, tietokoneiden ja erilaisten järjestelmien hoitoon, mutta tuolla on mahdollista nähdä vielä ihmisiä töissä koneiden ja kameroiden sijaan. Tokihan asiointi vaikka postissa saattoi ottaa tosiaan oman aikansa, mutta mihinkäs sitä lomalla olisi kiire ;)   

Matkaan!

Pikaviesti ja kuulumiset. Tänään lähetin gradua lukuun proffalle ja lukitsin kirjat kirjastolle. Nyt rinkka täyttyy matkavaatteista ja kaupunkioppaista. Vielä pitää tyhjentään muisti kamerasta ja tehdä junaeväät valmiiksi. Oi, me ollaan jo niin matkatunnelmissa!

Parasta minusta on lähteä reissuun ilman tarkkoja suunnitelmia ja aikatauluja. Muutama ennakkosuosikki on listattuna ja karttaa vähän printattuna, mutta varmasti huomenna paikanpäällä vasta avautuu koko viikonlopun kuvio. Ihanaa viikonloppua kaikille! Palaillaan matkakuvien ja tunnelmien kanssa alkuviikosta.

Alkuviikon rutistus

Se olisi viikonloppu sunnuntai-illan Game of Thronesia vaille valmis. Aion keittää ison kupin teetä ja vetäistä puolukkaruispuuroa koneeseen. Viime päivinä olenkin syönyt ennätyslastin ruista. Perjantaina tuliaisiksi saatiin herkullisia ruisnäkkäreitä ja leivottiin pellilliset ruisleipää. Tänään vielä keitin kattilallisen ruispuuroa. Maha kiittää ;)

Ensi viikolla tiedossa on muutakin kuin ruishommia. Tiistaina menen sokerirasitukseen, joka on nykyisin lähes kaikille raskaana oleville pakollinen. Jännittää hurjasti. Piikkejä ja paastoa – ei mun juttu. No, siitä varmaan selvitään. Tuloksetkin jännittää. En ole mikään sokerihiiri, mutta en kyllä kieltäydy koskaan herkuista. Yritän olla liikaa huolehtimatta ennakkoon asiasta, mutta se tuntuu olevan välillä aika vaikeaa. 

Ja kyllähän ne tiistain kokeet kestää, kun loppuviikosta on tiedossa loma! Passit ovat saapuneet viisumeineen, junaliput ovat hanskassa ja hotellin mukava tätikin on varmistanut varauksemme. Ja koska VR:n lippuluukulla oli pieniä teknisiä ongelmia matkalippujemme kanssa, komeilee passien välissä myös kupongit, joiden ansiosta taidamme aloittaa matkanteon oikein ravintolavaunussa aamukahveille. ;) Nyt siis vuorossa enää ankaraa kaupunkiopasten lukua ja pikapakkausta. Viikonloppuna onneksi saatiin monta hyvää vinkkiä myös kaupungin nähtävyyksistä, siisteistä vessoista ja herkkukahviloista. 

Valitettavasti vain ennen tätä kaikkea ihanuutta minun täytyy tehdä pitkät päivät gradun kanssa. Ei makeaa mahan täydeltä! ;)