enomies

Enot on parhaita. 

Viikko sitten meillä vieraillutta veljeä, enoa ja vävymiestä on jo kova ikävä. Pojan mielestä eno on huippu! 

Enon kanssa voi kölliä aamulla, iltäpäivällä ja illalla. Sillä on pitempi tukka kuin isällä - siitä saa hyvin kiinni. Enomiehen kanssa voi käydä kummallisissa paikoissa, kuten vanhassa tupakkatehtaassa, josta on nyt tehty aikuisten menomesta, sellainen johon lapset pääsevät päivällä vain kahviseuraksi.. Enomies leikkii ja osaa monta outoa laulua, jotka minäkin joskus ehkä opin. Olen ajatellut pyytää sitä isän ja mun bändiin. Se vois soittaa vaikka sitä kitaraa. Ja sitten kun mä olen isompi, niin enomies voi tulla vahtimaan mua, kun äiti ja isä lähtee ulos. Ja sitten me seikkaillaan! Ja yllättävien tilanteiden sattuessa kohdalle - me pojat vaan laitetaan jalkaa korkin päälle. Lisää kuvia musta ja mun enosta on joulukuvissa. Tällä kerralla me keskityttiin poseeraamisen sijasta hengaamiseen. ;) - M

toinen kerta

Meillä on ollut ihania vieraita taas kylässä! Joulukirjeeseen laitettu vinkki ”tulkaa meille!” on otettu ihanan tosissaan :) Omaa väkeä Oulusta on saapunut ihan kahden auton voimin! Kiitos, kun olette tulleet <3

Vieraat saattavat tuoda tullessaan joskus uskomattomiakin lahjoja: terveisiä rakkailta kaukaa, vertaistukea ja joskus jopa vapaan illan! Enomies alkoi puhua jo torstaina, että eikös ne vanhemmat tarvitsisi jotain tuuletusta?!

Mitä? Omaa aikaa vai? Kerran aiemmin ollaan oltu kahden jossain pojan syntymän jälkeen (se kuuluisa kahdentunnin pyöriminen kotikylän leipomon ja kirjaston välillä…), joten ehdotus tuntui aika uskomattomalta! Otimme tarjouksen vastaan ilolla ja hilppasimme kaupungin uuteen kuppilaan pojan nukahdettua.

Kuten arvata saattaa, Enomies pärjäsi loistavasti lapsenvahtina (ensimmäistä kertaa ikinä!!!) ja me vanhemmatkin kohtuullisen hyvin osasimme nauttia hetken yhteisestä vapaasta.

(Täytyy todeta, että apua ovat muutkin tarjonneet, mutta pojan vierastamiskausi ja jatkuva tissillä roikkuminen ovat sabotoineet aiemmin näitä hankkeita. Nyt uudet ajat ovat koittaneet siis monella rintamalla!) 

Rimakauhua

Hei,

Meillä on nyt seitsemän kuukautinen poika! Ihan käsittämätöntä. Mielelläni kirjoittaisin teille enemmänkin kuulumisista, alkuviikon fysioterapiasta (oli mahtavaa!), vanhoista uudelleen aktivoiduista harrastuksista, oivalluksista ja elämästä yleensäkkin, mutta..

Minuun on iskenyt rimakauhu. Pitkät hiljaisuudet täällä blogin puolella eivät ole tehneet minulle erityisen hyvää. Tai siis en enää uskalla julkaista mitään, kirjoittaminen tökkii ja kuviin ei tunnu riittävän inspiraatiota (eikä, kiitos tammikuun, myöskään valoa..).

Olenkin päättänyt aloittaa uuden linjan. Julkaisen ainakin yhden kuvan aina silloin tällöin. Ja lupaan kirjoittaa ainakin jonkinlaisen kuvatekstin. (Toivon salaa, että kuvateksteistä syntyisi pikkuhiljaa ajatusten virta ja vaikka joku oikea tekstikin. Kuten huomaatte, näihin sulkuihin tätä tausta-ajatus kyllä näyttää puskevan.. Sama käy usein, kun avaan suuni: pääasia unohtuu, kun sivupolut ovat niin mielenkiintoisia.)

Mutta viikon kuulumisia. Niitä kameran muistilta löytyneitä. Meillä on tehty pikkuhiljaa suurempaa siivousta kotiin (makkarissa edelleen kuitenkin kuolleen kasvin raato ja puolen sentin pölykerros), köllitty lattialla ja harrastettu vatsajumppaa sekä nautittu yhteisestä arkisesta ajasta iloisen pojan kanssa.

Terkkuja ja PALATAAN! :)

sormin ja sosetta

Olen onnellinen jokaisesta jo lapsia kasvattaneesta naisesta. Kiitos siitä, että he ja mieheni ovat keksineet ratkaisuja ja antaneet vinkkejä jo moniin kotiäidin painajaistilanteisiin.

Ongelmavyyhti numero 238 alkaa pikkuhiljaa ratketa. Tänään puhumme siis ruuasta.

Ajattelin, että välillä hankalan imetyksen muuttuminen maito+kiinteät yhtälöksi toisi helpotusta arkeen, selkeyttäisi rytmejä, toisi tasaisen yöunen ja muuttuisi lopulta valmiiksi graduksi. No, viimeistä saamme varmasti odottaa, mutta muiden voisin jotenkin kuvitella liittyvän päivän teemaan.

Kiinteät aloitettiin pojan ollessa 5,5kk. En niin kovalla hopulla ollut maistelujen kanssa, kun pojan kasvu oli erittäinkin hyvää ja maito tuntui riittävän ihan kohtuullisesti. No, pitkään on tässä nyt MAISTELTU. Viisi viikkoa. Kai se syö joskus jotain muutakin kuin uunissa kypsennettyä kesäkurpitsaa, pyöri tänään aamulla mielessä.

Ennen joulua ruokailu näytti sujuvan oikein mainiosti, mutta sitten tuli stoppi. Maha meni sekaisin, ruoka ei maistunut, lusikasta syöminen ei onnistunut lainkaan ja omista hyppysistäkin vain kesäkurpitsa, banaani ja joskus pala bataattia saateltiin perille onnistuneesti. Puurot, joiden syömisen ajattelisin tuovan sitä rauhaa myös yöhön, eivät sitten menneet alas millään. Kokeiltiin marjoja,  kaupan soseita, hedelmiä (banaanin kanssa menisi, mutta tuntuu käyvän vatsaan), vellinä ja oikein napakkana, äidinmaidolla ja ilman.

Ystävät langoilla ovat tsempanneet, että kyllä se tästä lähtee taas liikkeelle. Neuvolastakin asiasta yritin kysellä, mutta apu ei ollut kummoista. Pitäisi kuulemma jo kohta olla lihaa pöydässä.. Sormiruokaa suositteli.

Poika on ollut kyllä erittäin innokas omin käsin syödä. Puuroihin ei tosin ole suostunut koskemaan sormellakaan.. Eilen keksin sitten leipoa puuron sämpyläksi! Poika ruopaisi puolikkaan sämpylän kerralla puperoksi. Sitä emme tiedä kuinka paljon lopulta mahaan asti touhussa tavaraa päätyi. Tänään päätin, että meillä ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kuin syöttää kaikki sormiruokana ja toivoa, että kesäkurpitsa löytäisi pian makukavereita, vaikka vanhoista kavereista  päärynästä ja mustikasta.

Sitten tuli Simo kotiin ja kehotti vielä kokeilemaan sosetta. Jos vaikka pakkasesta otettaisiin maitoa sekaan. No, mies se keksi sen taas! Pakastetussa maidossa on niin voimakas tuoksu, että bataattisose sillä höystettynä upposi hujauksessa. Ja lisäannos perään. Ja iltapuurokin! Voi tätä äidin riemua :)

Sormiruokailemme varmasti jatkossakin usein (aina mahdollisuuksien mukaan silloin, kun koko perhe syö yhdessä), mutta aamupuuro lusikasta on vaan niiiin paljon kätevämpi kuin sämpylöiden pyörittely aamuhämärissä..

Onnea on viisaat ystävät ja nero miehenä!

Kirjasuosituksena: Minä syön itse, sormiruokailun käsikirja. Arosilta, Ruottinen , Lähteenmäki.

jopas joutui aika!

Kamalan pitkä joululoma täältä tuli pidettyä. Minua ovat pitäneet kiireisinä poika (jonka unet seilaavat eessun taassun, jonka maha on vihoitellut ja jonka kiinteisiin totuttelu on sujunut vaihtelevasti..) ja lomailu (olen nukkunut valtavasti, ottanut rennosti ja etsinyt sisäistä tsempparia, jonka voimin saisin hommat taas käyntiin). Uusi vuosi on alkanut siis hitaasti mutta varmasti.

(Uuden) Vuoden suurimmat uutiset ovatkin urheilu-uutisia: poika on oppinut pyörähtämään kumpaankin suuntaan ja minä olen päättänyt aloittaa juoksemisen. No, nyt se on sanottu täällä, joten pakko sinne ensimmäiselle lenkille on lähteä.. Pojan pyörimistä on ihmetelty nyt joka päivä. Uuden oppiminen on niin mahtavaa! Poikani innoittamana olenkin päättänyt kaivaa lenkkarit kaapista ja pistää hösseliksi metsäpoluilla. Onpahan siinä muillakin sitten ihmettelemistä.

Lyhyesti voin kerrata oman juoksuhistoriani: kahdesti olen juossut cooperin testin, kerran osallistunut ystävän pakottamana piirinmestaruuskisoihin, kun eivät olisi saaneet joukkuetta muuten kasaan (matka oli 4*200m, ja eipä muuten pyydetty enää toiste..) ja muistini mukaan ainakin kerran olen juossut viisi kilometriä putkeen. Että näin. Ihan en keväällä ajatellut vielä lähteä maratonille..

Muita uuden vuoden lupauksia ovat lihaton- ja karkiton tammikuu. Loistavia lupauksia minusta: lihaa syön normaalisti ehkä kahdesti viikossa ja karkkilakko petti heti, kun kummitädin postipaketista löytyi m&m-rakeita.. huh. Ehkä tämä vielä tästä..

Piristyksenä ihania joulukuvia! Odotan jo ensi joulua. Onneksi välissä on pääsiäinen ja kesä, muuten saattaisi odottaminen muodostua liiankin tuskalliseksi. :) Meillä oli ihana perhejoulu – pojan ensimmäinen! Oltiin rauhassa vanhempieni luona, syötiin hyvin, avattiin muutamat paketit ja iloittiin yhteisestä ajasta. Erityisen ihanaa oli se, että pappa innokkaasti jaksoi työntää rattaita ja mummu leikittää poikaa. Saatiin vähän levätä ja oikaista sohvalle. Ja kun kerran oli oikein aikaa, minä kirjoitin listan kaikesta, mistä tänne haluaisin kirjoittaa. Lupaan purkaa sitä rauhalliseen tahtiin koko vuoden ;) Tässäpä mitä mainioin uuden vuoden lupaus pidettäväksi!

puolivuotias neuvolassa

Maanantaina tosiaan pyörähdimme (ehei, poika ei ole vielä pyörähtänyt kannustuksesta ja erilaisista yrityksistä huolimatta) neuvolassa. Tsemppasin viikon itseäni reissua varten. Edellinen kerta jäi jotenkin hampaan koloon.. Simo huomasi huhhailuni ja yritti rauhoitella. Eivät varmasti veisi poikaa meiltä, vaikka kaveri ei suostuisi liikauttamaan eväänsäkään tädin edessä.

Poika on edelleen tallella ja kaikki kunnossa. Sekä äiti että neuvolan täti voivat kumpikin hyvin.

Simo pyysi minua ennen käyntiä olemaan kiltti. Hmmm. Saatan toki olla joskus napakka, mutta tämä jo vähän nauratti minua.. yritin siis olla mukava, lempeä ja huomioida tädin koko käynnin ajan. :D Hyvin meni. Mutta poika tosiaan piehtaroi ja esitteli taitojaan koko 45 minuuttia ihan yhtä aktiivisesti kuin 73 senttinen jääpuikko. Ei meidän kaveri hirmuisesti perusta näistä uusista paikoista.. Lapsi saatiin kuitenkin pitää.

Uudet uljaat mitatkin rustattiin papereihin. 9960g ja 72,9cm. Ei ihan mikään pikkuinen poika. Pikkuisen saadaan alkaa jo poikaa istuttaa, mikä oli oikein ihana uutinen äidille. Kiinteät ruuat aloitettiin kaksi viikkoa sitten ja sitterissä kökkiminen ei ole kaverin mieleen. Ja kun omaan käteen pitäisi kovasti purtava saada, niin tuon maagisen syöttötuolin osto mahtaa olla juuri edessä.

Vähän se sellaista pojan taitojen vakuuttelua oli, kun herra itse makasi lähes liikkumattomana lattialla eikä virkannut ensimmäiseen puoleen tuntiin montaakaan ”äätä”. Täti jälleen kyseli varpaiden löytymisestä, johon totesin, jälleen, niiden löytyneen jo kolme kuukautta sitten.. En tiedä uskoiko vieläkään. Ehkä ensi kerralla viemme jonkun kotivideon. :D Fysioterapia aika varattiin kuitenkin tammikuulle. Mennään sitten, jos poika ei vielä ole pyörähtänyt. Itse epäilen, että syy ”pyörähtämättömyyteen” ei ole taidoissa vaan ennemminkin päässä – tuntuu perineen osan äitinsä luonteesta. ”Minä ite. Sittenkumuahuvittaa. Mä teen mitä mä haluun.” 

puoli vuotta

Puoli vuotta sitten olin vasta saanut pienen pojan ensi kertaa syliini. Tuntuu, että viimeiset kuusi kuukautta ovat hujahtaneet siivillä ohi. Toisaalta taas on vaikeaa muistaa aikaa, jolloin meillä nukuttiin kahden aikuisen ihmisen tahtiin, lähdettiin kotoa mukana vain taskuun mahtuvat pakolliset tavarat tai käytiin leffassa ihan vain tuosta noin.. Jonkun on kuullut sanovan, että ei lapsi muuta mitään. Jooei.

Millainen minusta on sitten tullut kuudessa kuukaudessa?

En koskaan ajatellut, että aamuisin vaateiden valitseminen olisi tällaista. Ainoat kriteerit tuntuvat liittyvän vaatteiden RIISUMISEEN. Imetys. Onneksi olen joka päivä muistanut kuitenkin pukeutua..

Äitiys on joskus rankkaa ja vertaistuki on parasta huumetta. Itkin viikko sitten Simolle vauvakerhon jälkeen. Poika oli juuri pilannut MINUN pikkujouluni kitisemällä unta ja nälkää, kuitenkaan suostumatta nukkumaan tai syömään. Ja kun minä olin ommellut sille tonttulakinkin!! Joskus äitiys ottaa vähän koville..

Kaupungilla ahdistun lastenvaunuja työntävistä äideistä. Olemme samassa tilanteessa, mutta tyystin tuntemattomia toisillemme. Pitäisikö moikata niin kuin motoristit vai ohittaa huomiotta?

Olen oppinut uskomattoman määrän uusia asioita ympäristöstäni. Mistä löydän ostoskeskuksen hissit, missä on hyvät rampit vaunuille, kuka kuski huomioi vaunulliset liikenteessä, .. Minua on autettu kerran vaunujen kanssa bussia. Auttaja ei ollut suomalainen.. Rollaattorimummojen kanssa jutellaan usein hississä. Joistain asioista olemme samaa mieltä – ne, jotka pääsevät portaisiin, voisivat käyttää niitä.

Viimeiset puolivuotta ja kiinteiden aloittaminen ovat tehneet minusta jätetutkijan. En osannut ajatellakaan miten merkittävä osa äidin päivää (voi sanokaa nyt joku, että en ole ainoa kajahtanut!!) on vaippojen analysointi. Onko iso vai pieni pissavaippa? Onko eilen illalla syöty päärynä kiertänyt aamuun mennessä koko pojan lävitse? Miten ihmeessä puolitoista viikkoa sitten syödyt mustikat näkyvät vieläkin ”jyvinä” kakassa? Ehkä ette halua kuulla enää tarkemmin elämästäni vaippojen kanssa? :)

En ennen ymmärtänyt miksi pitää olla perhe sitä ja perhe tätä. Miksi sama kakku ei kelpaa kaikille? Olen nyt enemmän jyvällä tilanteesta. Ennen niin laimean oloiset ”perhetapahtumat” ovatkin nyt ihana tapa tulla kolmikkona huomioiduksi. Ja usein samalla voi törmätä uusiin tuttuihin.. ;)

Olen pitänyt itseäni aina käytännöllisenä ihmisenä, mutta ehkä hieman esteettisesti vinksahtaneena. Viimeinen puoli vuotta on tehnyt minusta vain käytännöllisen. Sukkahousut ovat lähes vakio alaosa pojalla, vaikka ovatkin minusta aika kaukana viehättävästä. Muistan myös rakkaan veljeni pyörineen 80-luvulla sukkahousuissa. Tämä helpottaa minua hieman. Itselleni olen ottanut käyttöön vakio kotiäitipinnin. Tukka pysyy kivasti kuosissa.

Pahimpina hetkinä kaipaan gradun äärelle. Onneksi hetket ovat vain ohimeneviä. Nopeasti muistan miten ihana poika oikeasti on ja sen miten kamalaa gradun kirjoittaminen IHAN OIKEASTI on. Olen käynyt yliopistolla puolen vuoden sisään niin usein, että salasanani verkkoon on vanhentunut minun tietämättäni. Ainoat tutut naamat näyttävät löytyvät ruokalan kassalta ja laitoksen toimistosta. Eikä kummassakaan jaksa hengata järin kauan..  

Huomenna me menemme neuvolaan. Sen jälkeen enemmän myös puolivuotiaan pojan kuulumisia :) 

Tämän kaiken kirjoitin sunnuntai-iltana. Tänään on tiistai. Vielä puoli vuotta sitten uskoin omaan aikaan. Kuvatkin ovat alkusyksyltä, kun vielä oli valoa ja poika tasan neljä kuukautta. Niissä on kuitenkin mukavan positiivinen tunnelma. Kaiken kaikkiaan takana on uskomattoman ihana puolivuotinen, josta en antaisi montaakaan asiaa pois. Opettavainen alku sanoisinko. :)

Ihan tavallisen epätavallinen eilinen

Laura haastoi minua kirjoittamaan siitä millainen meidän tavallinen päivä on. Innostuin kovasti, sillä moneen otteeseen olen yrittänyt tehdä juttua tyyliin ”päivä kuvina”, mutta lounaaseen mennessä homma on aina unohtunut. Ajattelin, että eilinen olisi voinut olla mainio esimerkkipäivä siitä mitä minä, poika ja Simo touhuillaan ja miten päivät sujuvat. No, kaikki lähti lapasesta jo heti aamulla.. (normaalia päivänkulkua voit seurata rinnan eilisen kanssa)

07.15 Heräsin hiljaisuuteen. Hetkinen. Mitä kello on? Onko Simo nukkunut pommiin? Ei, hän oli vain hipsinyt jo keittiöön, kun me pojan kanssa vielä nukuimme. Poikkeuksellista. Söimme aamiaisen KAHDEN, juttelimme rauhassa ja sovimme päivän kulusta. Simo tulisi kotiin puoli viideltä töiden ja sulispelin jälkeen.

(06.45 Ylös ja aamupuuhiin. Simo tekee meillä poikkeuksetta pojan kanssa aamupesut, vaipanvaihdot ja pukemiset. Minä laitan aamiaisen, järjestelen vähän paikkoja. Aamiainen syödään osin aamutoimien lomassa. Simo lähtee töihin ja omien opintojen pariin vähän ennen kahdeksaa.)

08.00 Poika herää lopulta kolmentoista tunnin (!) yöunien jälkeen.. MINÄ hoidan aamun pesut ja pukemiset. Leikitään, syödään, touhuillaan kotijuttuja ja odotellaan unta. Ja pestään aamupesuilla unohtuneet hampaat.

09.30 Aamu-unien tulo kestää. Ehkä hän tänään jättää pikku-unet väliin? Päätän, että voisi olla fiksua laittaa poika rattaisiin ja tehdä vaunulenkki heti aamusta ja suhata siitä suoraan lounaalle. Pihalla ollaan jo 09.45.

(n.08.30 Poika ottaa pikkuiset unet. Ehdin itse käydä suihkussa, pistää pyykkiä tai siivota keittiön)

09.45 - 11 Vaunuttelemme kaupungin läpi. Toteamme pikkuisen kirpparin ovella, että puoti avautuu vasta yhdeltätoista. Jatkamme lenkkiä joenrantaan. Ihanan utuinen keli! Poika nukkuu ja minulla maha jo kurnii. Lounaspaikan ovet avautuvat klo.10.30 – ja pojan silmät kolmea minuuttia aiemmin. Se siitä äidin nerokkaasta ideasta ja lounaasta. Yritän nukuttaa lasta vielä tovin, mutta turhaan. Haen kaupasta pikalounastavarat ja hurautamme kotiin.

(n.09 - 10.30 Touhuilemme yhdessä. Poika harjoittelee leikkimistä matolla ja minä seurustelen vieressä tai yritän laittaa itseäni lähtökuntoon. Puoli yksitoista ollaan jo usein matkalla kohti lounasta: poika nukkuu ja äiti on tyytyväinen, kun pääsee vähän pihalle. Valmis lounaspöytä on parasta mitä tiedän!)

11.00 – 12.30 Simo on onneksi käymässä pikaisesti kotona. Hän katsoo poikaa sen hetken, että saan vähän syötyä. Isä jatkaa töihin ja me pojan kanssa temuamme lattialla. Pitkät päikkärit ovat vielä ottamatta, joten nerokas idea numero kaksi on lähteä uudelleen liikkeelle..

12.30-13.45 Eikun poika reppuun ja menoksi. Pikkumies ei suostu nukkumaan aluksi vaan ihmettelee maisemia. Vasta toisella kirpparilla miekkonen väsähtää. Hoidan kaupungilla asioita ja pyörähdän uudessa etnisessä kaupassa. Inkiväärikarkkeja koko perheelle? Testiin!

(10.30 – 12.30 LOUNAS, pyrähdys kaupungilla, ehkä maitoa ja hedelmiä kaupasta ja KAHVINKEITTOON. Poika jatkaa päivän pitkiä unia parvekkeella. Harvoin kuitenkaan pitempään kuin yhteen.)

13.45 – 14.15 Kotiin! Pulautan pikkuisen pois repusta jatkamaan unia ja keitän itse kahvit. Ehdin vähän lueskella blogeja ja hengähtää.

(12.30 – . Leikkiä, yhdessä puuhailua. Pikkuiset iltapäiväunet otetaan usein vielä ennen kolmea ja/tai toiset ehkä neljän viiden aikoihin, mutta muutoksen tuulet ovat kovasti puhaltaneet meillä. Toiset näistä unista ovat useina päivinä jo jääneet pois. Muutenkin jokainen päivä tuntuu olevan iltapäivien osalta erilainen. Simo tulee kotiin vaihtelevasti yhden ja viiden välillä. Käymme ehkä kaupassa, kylässä, vietämme aikaa kotona…)

14.15 – 17.00 Kahden jälkeen hän on herännyt! Alkaa päivän haastavin osuus eli täysin ennustamaton myöhäinen iltapäivä. Herra ei osaa päättää mitä haluaisi. Äidin hermot kiristyvät. Leikkiä ei huvita, tissi ei kelpaa, uni ei ole, ikenet kutiavat ja vaikka kiristää. Vuorotellen testaamme kaikkea. Äidin sylissä on kiva kulkea ja ihmetellä kaikkea uutta. 9,5kg poju painaa vain niin, että millään en jaksaisi häntä kantaa tauotta! Alan laskea hetkiä Simon paluuseen, kun poika vetää viitosen silmään ja aloittaa väsyitkun.. Sulispeli on loppunut onneksi sopivasti ja apuvoimat saapuvat puoli viideltä. Viiden aikoihin poika on syönyt ja pikku-unilla.

17.00 - 17.30 vaihdamme päivän kuulumisia, valmistelemme vähän ruokaa ja… istumme ja nautimme rauhallisesta hetkestä. Puoli kuudelta poika on taas ylhäällä...

(n.17. olemme siirtyneet normaaliin iltarytmiin.. )

17.30 – 19.00 Iltatouhujen aikaa: Simo ja poika touhuilevat yhdessä. Iltarutiinit aloitetaan, kun poika vaikuttaa väsyneeltä, yleensä puoli seitsemän aikoihin. Simo hoitaa meillä myös Martin iltapesut, koska yksinkertaisesti, minä en vain saa pestyä isoa poikaa. Toisaalta iltatoimet ovat hyvää miesten yhteistä aikaa. Pesut, hammaspesut, yökkäri, ehkä vielä iltasatu, tissi, omaan sänkyyn, iltasuukot ja iltarukous.

19.00 - 20.30 Uni ei aina tule heti ja usein nukkumaan päästään vasta sylittelyjen ja joskus pussinukutuksen jälkeen. Tänäkin iltana uni käy silmässä puoli kahdeksalta, mutta kaikkoaa vielä toviksi.. tarvitaan vielä syliä, vähän lisää tissiä ja silittelyä ennen kuin poika on lopulta unessa puoli ysiltä. Me syömme siinä kaiken nukuttamisen välissä. Huh. Olipas päivä

20.30 – 23.30 Asunto hiljenee. Simo pelaa poikien kanssa jonkun pelin koneella ja minä selailen blogeja ja puuhaan omiani. Suunnitelmissa olleet käsityöt jäävät, kun en vain kerta kaikkiaan jaksa.. Puoli kympiltä aloitetaan leffaa kahden sohvalla. Ihanaa, että tänäänkin saatiin vähän yhteistä aikaa Simon kanssa! Tavallisesti sänkyyn päästään jo kymmenen aikoihin, mutta tänään valvotaan pitempään – onhan sentään perjantai!

viisi kuukautta

Pikkuiselle miehelle on napsahtanut viisi kuukautta mittariin ja käytiin neuvolassa maanantaina. Laskeskelin, että tämä oli sitten kahdeksas neuvolatäti, jonka tapaan.. Puolet heistä olen tavannut äitiysneuvolassa ja nyt toisen puolen pojan käynneillä. Ja voin tässä vain todeta, että kovasti olen harmissani siitä, että meidän ”oma täti” jäi äitiyslomalle.. huoh. No, tämä opettaa minulle, että tulevaisuudessa omassa työssäni mietin HYVIN tarkasti sanani aina, kun puhun lasten vanhempien kanssa. Kyllä, kaikki on mahdollista ymmärtää väärin ja ottaa henkilökohtaisesti.. :D

Kasvu alkaa meillä löytää nyt jotain uomaa. Pituutta oli tullut lähes neljä senttiä ja painoa vajaa puoli kiloa. Kokonaissaldot siis huimat 9390g ja 72cm. Että näin meillä.

En nyt lähde erittelemään kaikkia mahdollisia huokaisuja ja kommentteja, jotka äidin tarkkaa korvaa kummastuttivat käynnillä. Ehkä hän oli vasta-alkaja työssään, ehkä hän ei puhunut samaa kieltä kanssani, ehkä minä ylireagoin ja ehkä me olemme vain ihmisiä, mutta minusta äitinä on aivan ok, ettei meidän lähes 9,5kg poikamme ole vielä saanut punnerrettua itseään ympäri. Minä ihan mielellään annan pojan rauhassa ähistä vielä kuukauden lattialla ja tuumailen sitten vasta fysioterapiaa tai muita kannustimia. Minä olen neuvolakorttini lukenut ja siellä sanotaan, että KESKIMÄÄRIN lapset kääntyvät 4-6kk ikäisinä. Saatoin myös kertoa tämän tänään meidän uudelle tädille.. hups.

Niin, että hei, onko siellä ketään, jonka lapsi ei olisi vielä viiden kuukauden iässä kääntynyt? Että kai tässä voi vielä yönsä nukkua rauhassa? Ei meillä muuta tänään. Yötä. 

isille

Onnea isät! Meillä juhlitaan tänään ensimmäistä isänpäivää ja vähän myös pikkuista miestä. Ilmassa on monenlaisen juhlantuntua. Vuosi sitten kastettiin pikkuinen kummityttömme (onnea S!!) ja samalla kerroimme pikkuisen vauvan tulosta lähimmille ihmisille. Nyt poika on melkein viisi kuukautta!

Sen verran hakusassa on pikkuisella vielä osa motorisista taidoista, että isänpäiväkortit eivät ihan omakätisesti vielä rustaantuneet. Kuvissa poika pistää omaa postia menemään papoille. Puumerkit kohdillaan ;)

mummulle

Onnea äiti-mummu-anoppi! Ihanalla naisella on monta nimeä. Poika soitti aamulla pikapuhelun mummulle ja hihkui onnittelutervehdyksensä. Emme tänään pääse halimaan emmekä pusimaan mummua, kun välimatkaa on niin paljon. Ajattelimmekin pistää pojan kanssa vielä yhteispelillä aamukortin matkaan. Jos vaikka ehtisi perille tänään piristämään työpäivää.. ;)

Olet upea! Kamala ikävä jo! Tuhat suukkoa ja halausta <3 Lollotiloo ;)

lelui

Meillä on pikkuinen kassi pojan leluille. Se on minusta erittäin sopiva (ja liiallinenkin) määrä tavaraa tällä hetkellä. Lelut ovat ihania, mutta harvasta miekkonen vielä oikein ymmärtää… Tähän asti eniten aikaa poika on jaksanut viettää harsojen, mittanauhan, Sophie-kirahvin sekä katselukirjojen kanssa. Niin ja leikkikaaren.

Kaari saatiin lainaksi kavereilta. Ihan on toiminut, mutta alkaa menettää jo kovasti tehoaan.. Poika tutkii ja puuhaa leikkikaaren alla, mutta nykyisin roikkuvia leluja enemmän on kiinnostanut itse kaari. Fiksu miekkonen ottaa siitä vauhtia omiin potkuharjoituksiinsa. Päätettiin sitten, että jotain uutta virikettä on keksittävä…

Isän jumppakeppi survaistiin kahden tuolin väliin ja keppiin kiinnitettiin kaikkea mahdollista: koliseva joulupallo, ensilelu, maitopurkki makaroneilla höystettynä sekä Suomalaisen muovipussi. Yksipäisen raadin suosikki löytyi heti! Muovipussi.

Mukava leikkikaari kävi työlääksi vanhemmille, kun muovipussia kuolaavaa poikaa piti vahtia haukan tavoin. Eihän sitä tiedä, vaikka jotain paloja jyrsiä saisikin irrotettua niillä kahdella alaleuan tyngällään. Muita miinuksia vanhempien mukaan olivat liikuteltavuus (hyvin puutteellinen) ja suuri koko. Plussaa tuli kierrätysarvoista ja edullisuudesta (ilmainen!) sekä tietenkin muunneltavuudesta.

Pistäkäähän jakoon omia (ja lasten) lelusuosikkeja ja innovatiivisimpia luomuksianne!

matkamuistoja

850 kilometriä takana. Ei muuta voi todeta kuin HUH. Poika, joka tähän asti on ollut reipas autossa matkaaja, ilmoitti muutaman kymmenen minuutin automatkan jälkeen lauantaiaamuna, että matkanteko saisi nyt riittää. Me ajateltiin, että tämä on nyt tällaista alun kitinää, ja että homma varmasti palaa tuttuun uomaansa jahka päästään matkassa vauhtiin. No, kaikkien kilometrien jälkeen voimme todeta, että näin ei käynyt. Poika huusi lähes kaiken valveillaoloaikansa ja voin todeta, että sitä oli paljon!! En tiedä minne oli kadonnut se vauva, joka nukkuu heti, kun auto käynnistyy.. 

Ja voi pojat me kokeilimme kaikkea! Vähemmän vaatetta, enemmän vilttiä, viihdykettä, tuttia, tissiä, laulua, uutta vaippaa, radiota, nukuttamista auton ulkopuolella, autossa ja kantokopassa, kantokopan remmien säätämistä, tuttia, tissiä, laulua, …  JATKUVAhuuto oli kohtuullisen piinaavaa pienessä tilassa. Onneksi loman ensimmäisiä päivä ei vietetty vain autossa...

Pysähdyimme matkalla tapaamaan sukulaisia ja tutustumaan uusiin paikkoihin. Jaksotimme ensimmäiset loman päivät niin, että ajomatkoista tulisi kaikille jollain tavalla inhimillisiä ja niin, että poika pääsisi nukkumaan yöunille sänkyyn. Toisaalta nyt jälkikäteen mietin, että ei se yölläkään ajaminen huono ratkaisu olisi ollut ;) 

Matkalla testasimme muuten ensimmäisen kerran Suomessa bed&breakfast –paikkaa. Aika huippua! Aamiaista emme valitettavasti saaneet, koska talon ”kokki” oli reissussa, mutta hyvät unet ja hieno miljöö sisältyivät yön huikeaan kolmen kymmenen euron hintaan. Siis koko kolmikko yöpyi tuolla hinnalla vanhan talon vinttihuoneessa. Ei lainkaan hullumpaa minusta! Näitä paikkoja täytyy alkaa etsiä useamminkin.   

Alkumatkan kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti pysähdys omien isovanhempien luo. Karpalosoppaa ja suolasiikaa! Tuo paikka on kyllä jotain aina omaa luokkaansa.. Lintulaudalla tuvan ikkunan takana nähtiin taas pikkulintujen lisäksi mustarastas, oravat, tikka ja varpuspöllökin. Ja kaikki melkein kerralla! Voi kun ei tarvitsisi kiertää puolta Suomea päästäkseen mummulaan <3

Nyt me jatkamme HILJAISTA lomanviettoa ;)

Ainiin, ja jos ihmettelette kasvia autossa, niin se on oliivipuumme! Varmasti ainoa Suomen oliivipuu, joka on kiertänyt puolet maasta talvehtimaan Pohjanmaalle, mutta se mahtaa ollakin sitten ihan toinen tarina… ;)

lomalaista melkein naurattaa

 

Tänään koti tuntui hiljenevän kovin hitaasti! Poika käy normaalisti nukkumaan seitsemän aikoihin, mutta tänään tuntuu kaikki tapahtuvan vähän ”toisin”. Taitaa olla pikkuinenkin jo lähtötunnelmissa, sillä huomenna karauttaa maanteille tämä kolmikko yli viikoksi. Puolikas Suomi ja monta sänkyä tulee taas koettua, mutta eipäs se haittaa tässä porukassa. Rennosti – päivä ja etappi kerrallaan. 

Koko päivä säädettiin matkajuttuja, huollettu autoa ja ravattu ympyrää. Mutta mikäs hommia on hoidellessa, kun hupulaisena on tällainen veitikka. Viikko sitten kuultiin muuten pienen miehen eka nauruntörähdys. Jokunen harjoitus oli aiemmin jo tehty, mutta ne olivat jääneet hassuiksi yrityksiksi. Isän sylissä ja peilin edessä se ensimmäinen nauru sitten tuli! Koko viikon olen kyttäillyt, että jos saisin palan naurua nauhalle, mutta turhaan. 

En tiedä kuinka usein pääsen loman aikana päivittelemään kuulumisia. Lupaan kuitenkin tallentaa huolella jokaisen reitin varrella tavatun pikkuihmisen, ihanat syysmaisemat ja hyvät eväspaikat. Loma – myö ollaan melkein valmiit!

irti

Voi onnea! Tällä viikolla olen nauttinut omasta ajasta kaupungilla ja kampaajalla, käynyt rauhassa kirjastossa ja saunassa ja tavannut mukavia ihmisiä. Ihan uskomattoman ihanaa! Nytkin poika on päikkäreillä ja minulla on kahvipannu porisemassa.

Miehillä yhteinen aika ja hommat kaksin sujuivat tietenkin mallikkaasti. Minulle kuitenkin tällaiset irtaantumiset pojasta ovat yllättävän hankalia. Alkuviikon kampaajalle lähtöä odotin ja jännitin kuin joulua lapsena. 

Muuten tällä viikolla meillä onkin elämä mennyt pikkuisessa flunssassa. Poika on aika tukkoinen ja protestoi välillä kaikkea mahdollista. Nukkuminen ja syöminen sujuvat kuitenkin suht hyvin, joten ensimmäisestä flunssasta taidettiin selvitä aika helpolla. 

 

Viime päivinä olen ehtinyt tajuta myös sen, että pikkumies on kohta jo neljä kuukautta! Aika on mennyt ihan siivillä! Pieni hujaus enää ja olemme joulussa.. Onneksi eilen vauvakerhossa eivät sentään vielä soineet joululaulut. Ja hei, pisteet taas ylirohkealle äidille: aamulla pakkasin pojan vaunuihin (siitä huolimatta, että aamupäikkärit uhkasivat jäädä tyngiksi), vaihtovaipat kassiin ja nousin ensimmäistä kertaa vaunujen kanssa bussiin!! Kyllä oli jännää! Vauvakerhossa miekkonen jaksoi hyvin lyhyemmilläkin unilla ja tissittelyt sujuivat kohtuullisen hyvin. Niin, meillä testaillaan niitä uusia ihmeellisiä hampaita nyt ihan kaiken aikaa – myös syödessä <3 Maitohai.