sormin ja sosetta

Olen onnellinen jokaisesta jo lapsia kasvattaneesta naisesta. Kiitos siitä, että he ja mieheni ovat keksineet ratkaisuja ja antaneet vinkkejä jo moniin kotiäidin painajaistilanteisiin.

Ongelmavyyhti numero 238 alkaa pikkuhiljaa ratketa. Tänään puhumme siis ruuasta.

Ajattelin, että välillä hankalan imetyksen muuttuminen maito+kiinteät yhtälöksi toisi helpotusta arkeen, selkeyttäisi rytmejä, toisi tasaisen yöunen ja muuttuisi lopulta valmiiksi graduksi. No, viimeistä saamme varmasti odottaa, mutta muiden voisin jotenkin kuvitella liittyvän päivän teemaan.

Kiinteät aloitettiin pojan ollessa 5,5kk. En niin kovalla hopulla ollut maistelujen kanssa, kun pojan kasvu oli erittäinkin hyvää ja maito tuntui riittävän ihan kohtuullisesti. No, pitkään on tässä nyt MAISTELTU. Viisi viikkoa. Kai se syö joskus jotain muutakin kuin uunissa kypsennettyä kesäkurpitsaa, pyöri tänään aamulla mielessä.

Ennen joulua ruokailu näytti sujuvan oikein mainiosti, mutta sitten tuli stoppi. Maha meni sekaisin, ruoka ei maistunut, lusikasta syöminen ei onnistunut lainkaan ja omista hyppysistäkin vain kesäkurpitsa, banaani ja joskus pala bataattia saateltiin perille onnistuneesti. Puurot, joiden syömisen ajattelisin tuovan sitä rauhaa myös yöhön, eivät sitten menneet alas millään. Kokeiltiin marjoja,  kaupan soseita, hedelmiä (banaanin kanssa menisi, mutta tuntuu käyvän vatsaan), vellinä ja oikein napakkana, äidinmaidolla ja ilman.

Ystävät langoilla ovat tsempanneet, että kyllä se tästä lähtee taas liikkeelle. Neuvolastakin asiasta yritin kysellä, mutta apu ei ollut kummoista. Pitäisi kuulemma jo kohta olla lihaa pöydässä.. Sormiruokaa suositteli.

Poika on ollut kyllä erittäin innokas omin käsin syödä. Puuroihin ei tosin ole suostunut koskemaan sormellakaan.. Eilen keksin sitten leipoa puuron sämpyläksi! Poika ruopaisi puolikkaan sämpylän kerralla puperoksi. Sitä emme tiedä kuinka paljon lopulta mahaan asti touhussa tavaraa päätyi. Tänään päätin, että meillä ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kuin syöttää kaikki sormiruokana ja toivoa, että kesäkurpitsa löytäisi pian makukavereita, vaikka vanhoista kavereista  päärynästä ja mustikasta.

Sitten tuli Simo kotiin ja kehotti vielä kokeilemaan sosetta. Jos vaikka pakkasesta otettaisiin maitoa sekaan. No, mies se keksi sen taas! Pakastetussa maidossa on niin voimakas tuoksu, että bataattisose sillä höystettynä upposi hujauksessa. Ja lisäannos perään. Ja iltapuurokin! Voi tätä äidin riemua :)

Sormiruokailemme varmasti jatkossakin usein (aina mahdollisuuksien mukaan silloin, kun koko perhe syö yhdessä), mutta aamupuuro lusikasta on vaan niiiin paljon kätevämpi kuin sämpylöiden pyörittely aamuhämärissä..

Onnea on viisaat ystävät ja nero miehenä!

Kirjasuosituksena: Minä syön itse, sormiruokailun käsikirja. Arosilta, Ruottinen , Lähteenmäki.

melkein peiton alla jo

Tulin vain ilmoittamaan, että meillä on ollut oikein mukava viikko. Niin kiva, että en kertakaikkisesti jaksa tehdä mitään muuta kuin painella pehkuihin näiden herkkujen kanssa.

Viikonloppu ja viikko ovat olleet mitä parhaimmat. Hurjan ihanaa on ollut nähdä ystäviä, ja ihanien ihmisten ”tapailua” enemmän ja vähemmän kokonaisvaltaisesti jatkuu vielä koko loppu viikon. Sille hurjan iso JEE!!  Ihan niin isoa jee:tä ei saa poikani ja tissieni kummallinen suhde, joka tuntuu ajavan välillä koko huushollin hulluuden partaalle. Toivottavasti tätä ei ole luvassa koko loppu viikkoa.. Voisin kirjoittaa tästä rintaruokinnasta, joskus (olen kirjoittanut varmasti jo kymmenen kertaa kuitenkaan koskaan mitään julkaisematta.. jotenkin hankala aihe), mutta nyt kerään itseni sohvalta ja painelen peiton alle. Jos vaikka saisin luettua kirjaa kymmenenkin sivua.. Lukunautintoni ylle on vain laskeutunut kaksi suurta varjoa – sukupuut. Kirjan etu- ja takakansia peittävät huolellisesti laaditun näköiset sukupuut. ”Tuleekohan tästä kuitenkaan mitään”, huomaan ajattelevani. ”Minulla, kun on se huono tapa hyppiä kirjoissa kaikkien nimien yli…”

Että terve vaan. Lähdenpä tästä selvittelemään kolmen sukupolven mittaisia ihmissuhdesotkuja. Eipä paljon omat imetysongelmat enää painakaan.. :)

syyskuun vika

Ei mitenkään erikoinen päivä, mutta mukava. 

Ehdin jutella ystävien kanssa ja saada vauvaelämän vertaistukea. 

Lounaan söin yhdessä erään sattumatuttavan (=tutustuttu sattumalta, henkilöllisyys edelleen hieman hämärän peitossa) kanssa. 

Leivoin kahviherkkua. 

Luin uutta suosikkikirjaani. Linnut! Tunnistan jo kohta kaikki kuusi!

Suunnittelin tulevaa kiireiseksi muodostunutta viikkoa. Pidän siitä, että on ohjelmaa, mutta pakkoko kaiken on samalle viikolle ahtautua?

Kannoin, hyssyttelin ja hoivasin pikkumiestä. Aika-ajoin asunto on täynnä kitinää ja kuolaa. Onneksi silloin tällöin myös iloa ja hymyä.  

Meillä syksy ei ole vielä päässyt ihan sisälle asti. Kynttilöitä olen polttanut toki jo kuukauden päivät, mutta mitä muuta? Eilen keräsin vaunulenkiltä kauniita syksynlehtiä ovikranssia varten. Tänään löysin vaunujen tavarakorista epämääräisen ruskean käpertyneen kasan. Ehkä jotain muuta pitäisi keksiä?

Lahjaksi saatua

Meille on ensi viikonloppuna tiedossa suurta juhlatunnelmaa, kun ystävien pieni neiti viettää kastejuhlaansa. Olen ihan innoissani tulevista päivistä Savossa! Juhlakutsun yhteydessä meille esitettiin myös kehotus jäädä yöksi ystävien luokse. Miten jännittävää – pikku mies ensi kertaa yökylässä ystävättären luona! Toivottavasti meno meillä kuudella pysyy leppoisana eikä pojan rotarokotekaan vaivaisi reissussa..

Juhliin valmistautuessa ja pientä viemistä miettiessä omat ajatukset palaavat vääjäämättä pojan kastejuhlaan. Monet vieraat kyselivät lahjatoiveita etukäteen. Vanhempana on minusta hyvin hankalaa esittää minkäänlaisia erityisiä toiveita tuomisista, vaikka se varmasti järkevää olisikin. Suurinta lahjaa pojallehan ovat kuitenkin yhdessä vietetty aika, iltarukoukset ja läheisyys. 

Juhliva joukko oli halunnut tuoda kuitenkin myös jotain konkreettista käteen sopivaa pienelle miehelle. Toki näistäkin kaikista tuomisista olemme kovasti kiitollisia. Moni tuomisista on päässyt jo käyttöön ja osa on talletettu pikkuisen omaan laatikkoon odottamaan vielä tulevia hetkiä. Ensi viikonlopun juhlavarustusta suunnitellessa ajattelin kuvailla joitain meidän pojan lahjoja, jos vaikka joku kaipaa ideoita pikkuväelle viemisiksi.

Poika sai lahjaksi muun muassa taulun Joutomaan Tutkimusmatkalla kuvasta. Se koristaa jo meillä makuuhuonetta ja päätyy tulevaisuudessa varmasti leikkihuoneeseen, nuoren miehen omaan huoneeseen ja ehkä opiskelijan ensi kotiinkin. Kukaties se killuu vuosien kuluttua taas jonkun pienen pojan sängyn yläpuolella. 

Kaiken kaikkiaan ajattomuus on kova juttu pienten lahjoissa. Ensimmäinen oma rahakokoelma, ensi lautanen ja kaunis valokuva-albumi kestävät aikaa. Ne ovat muistoja juhlapäivästä, mutta myös osa arkisempia hetkiä. Ne säilötään huolella käytön ja tutkimisen jälkeen tärkeiden tavaroiden laatikkoon. Äitiyspakkauksen pahvilaatikko toimittaa meillä nyt tätä erityisten tavaroiden kodin tehtävää. Sieltä löytyvät myös kastejuhlassa käytetty kastemalja, jonka vanhempani hankkivat pojalle lahjaksi. Samaan paikkaan on talletettu myös mummuni tekemä pikkuinen liina, jolla kuivattiin kastejuhlassa pienen pää sekä kastekynttilä. Kastekynttilä kaivellaan esille nimipäivän, kastepäivänä ja syntymäpäivänä. Arkisempina päivinä rukouksen merkkinä voi lahjaksi saadussa pienessä jalassa palaa Lintulan tuohus.

Kirjahyllyyn on kerääntynyt jo pieni lastenkirjaosasto. Minä olen jo pitkään kerännyt omia suosikkejani kirjaston poistomyynneistä ja kirpputoreilta. Nyt pojan synnyttyä on kirjahyllyyn kerätty klassikkosatuja. Lahjaksi poika on saanut muun muassa tällaisia kirjoja. Lasten virsikirjasta löydettiin monia uusia hauskoja lauluja, joita isä ja poika voivat harjoitella yhdessä pianon kanssa. Tuon Anna-Mari Kaskisen runokirjan luin kastepäivän iltana. Se oli osoitettu ehkä enemmän meille vanhemmille kuin pojalle lahjaksi. Itku silmässä luin runoja, söin juustokakun rippeitä ja join iltateetä. Toimii! 

Pehmeät paketit ovat meillä kovasti tarpeeseen, sen olemme tässä viime viikkoina huomanneet. Poika kasvaa ja kasvaa vaan silmissä! Tällaisessa pehmeässä haalarissa mahtaa olla mukava kelliä syksyn kolkutellessa jo ovia. 

Tässä joitain lahjoja joita juhlapäivän jälkeen paketeista paljastui. Muutaman jätin vielä tuonnemmaksi.. :)

Lomalainen ilmoittautuu

Olen ollut nyt yhdistetyllä kesä-/äitiyslomalla jo kokonaista puolitoista päivää. Olo on hämmentynyt. Mitä ihmiset oikein tekevät lomalla? Olen viimeksi ollut kesälomalaisena oikeasti 15-vuotiaana ja silloinkin vain osan kesää. Onneksi taloon saapuu (toivottavasti) kohta uusi työnjohtaja, joka pitää minut kiinni arjessa ja touhussa seuraavat kuukaudet. 

Hämmentyneenä olen siis pakannut graduaarteet kasseihin ja tietokoneen kovalevylle. Homma jatkuu vielä pikkuisen hetken syksymmällä, kun viimeistelen työtä. Lopullisesti epätodellinen olo iski keskiviikkoiltana, kun kirjastosta uskalsin lainata vauvakirjojen ja lehtien lisäksi jotain OIKEAA luettavaakin. Gradukirjojen vierellä, kun en ole pystynyt lukemaan yhtään ainutta romaania viimeiseen vuoteen. 

Nyt siis minulla on hyvä kirja, ulkona on miellyttävä keli ja lasissa viileää kesäjuomaa. Ehkä tämä lomailun auvoisuus tästä kohta taas aukeaa. Onneksi ystävät ovat yrittäneet moneen kertaan viimeisten päivien aikana auttaa minua alkuun lomailussa. Saunaa on lämmitetty valmiiksi ja kutsu on käynyt loistavien grilliherkkujen äärelle. 

Kyllä se kesä tästä syntyy lomalaisellekin!

Kevätlukemistoa

Meillä on tällä viikolla luettu kahdenlaisia kirjoja: gradukirjoja ja puutarhaoppaita. Simo järjestää meille tänne kolmanteen kerrokseen viheraluetta kesäksi ja minä siis istun edelleen kirjastolla. Tällä viikolla olen taas vaihteeksi siirtynyt tietokoneelta lukusaliin ja odotan innolla sitä päivää, kun saan siirrettyä itseni pääovista pihalle. 

En ole päivittää tänne mitään, kun tuntuu, että aikavälillä 06.30 – 22.30 ei tapahdu oikeastaan mitään merkittävää heräämisen ja syömisen lisäksi. Mutta hei, tapahtuihan tällä viikolla itse asiassa vaikka mitä: alkuviikosta hain ison vauvantarvike säkin ystäviltä ja pesin ensimmäiset vauvapyykit, viikonaikana kahviteltiin moneen kertaan meillä ja koululla ystävien kanssa, osallistuin kantoliinailtaan, kävin kampaajalla, tutustuin uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin (tapahtuu nykyisin aivan liian harvoin) ja tein menestyksekkään kirpparikierroksen. Mutta miten ihmeessä en ole saanut mitään juttua aikaiseksi tänne? 

Epäilen, että olen nyt jälleen kerran lumpsahtanut sinne kevätväsymykseen. Minä en ahdistu pimeästä syksystä vaan väsähdän ja turhaudun yhtäkkiä saapuneesta keväästä. Käsittämätöntä – minähän rakastan kevättä! Niin, sepä se juuri. Paineet kasautuu kohti kesää tultaessa, valo paljastaa pesemättömien ikkunoiden lisäksi myös kaikki muut tekemättömät työt ja lopulta makaan sohvalla meritähdenlailla ja ihmettelen, että miten kaikilla muilla on virtaa. Ja tänä vuonna tämä raskaus varmaan tuottaa omat lisänsä kakkuun.. 

Niin, että ihana arki ja vielä ihanampi viikonloppu. Onneksi on pala luku-urakkaa taas onnistuneesti takana päin ja voi keskittyä siivoamiseen ja rentoutumiseen. Ihanaa viikonloppua!

Peukaloinen

Emme ole varmasti tehneet yhtään reissua vanhempieni luo länteen etteikö kotiinpaluun jälkeen postilaatikosta tupsahtaisi paketissa unohtunutta tavaraa. Tällä kerralla ruskeista kääreistä paljastui ulkohousujen ja tärkeiden korujen lisäksi myös vähän jotain ekstraa. Tuleva pappa oli pistänyt korvan taakse Simon pyynnön metsästää hyviä satukirjoja kirjastomme jatkeeksi. Nyt on sitten vauvan ihan ensimmäinen oma kirja saatu lastenhyllyyn. Meillä on siis yhdessä kirjahyllyssä sellainen ”lastenosasto” jota tähän mennessä ovat käyttäneet ystävien lapset ja kummilapset vieraillessaan meillä. Varastossa on siis jo jokunen vanha satuaarre ja reissuilta löydetty ihanuus. Niin, ja nyt tämä kauniisti kuvitettu pieni klassikko. Rustasin heti kansilehdelle oleelliset tiedot talteen, jos vaikka meiltä unohtuisi. Tosin uskon, että mahdetaan siellä lännessä tämäkin merkittävä tilanne muistaa varmuudella hamaan loppuun asti, on sen verran innokasta jo isovanhempien vauvanodotus. ;)

Mutta nyt lähtee tämä tyttö viikonlopun viettoon Savoon!