pipariksi

Teen joka vuosi ”piparijuttuja”. Ehkä kaikki alkoi jo aiemmin, mutta lopullisesti innostuin näistä, kun asuin solussa erään meilläleivotaanpiparimaailmajokavuosi- tyypin kanssa. (Terveisiä vaan Liisalle!)

Olen tehnyt mökkejä, taloja, kirkon, lukuisia seimiasetelmia ja joulukuusenkoristeita. Uusia ideoita kaipaisin kovasti, ja koska en ole mikään insinööri, olisivat myös piirustukset aina poikaa.. Googlailin sopivia ideoita ja löysin kuvia piparikransseista. Sellainen piti sitten saada. Ja kuten tavallista, ajattelin, että kahden kärpäsen iskeminen kerralla olisi oivallinen juttu: testaisin uutta ideaa ja saisin samalla jouluisen viemisen ystäville.

No, se kirottu neuleohjeista tuttu "tee mallitilkku” käväisi hetken mielessä, mutta eipä sitä aikaa ja intoa tälläkään kerralla ollut koeversioiden tekoon, vaan porhalsin täysillä kranssin kimppuun. Muuten kiva, mutta mitään käyttöä tuo ei kyllä kestä… ei edes siirtämistä. Pikeeri (tuo valkoinen kiinnitystahna) jotenkin ”kostutti” alusrenkaan ja kranssi hajosi kuivuttuaan kolmeen osaan. No, pistettiin uusi ”pohja” alle ja vähän lisää kiinnikettä. Aputoimenpiteellä työ pysyi kasassa kuljettamisen ajan, mutta vannotin saajia syömään kranssin heti. Oveen tätä ei ainakaan saa kiinni!

Jos joku on onnistuneesti saanut aikaan kestävän kranssin, niin vinkkejä otetaan vastaan. En tiedä miten tyhjänkanssa näiden vinkkien kinuaminen täällä muuten on (kävijämäärät, kun eivät ihan Kinuskikissan luokkaa ole..), että voisinpa soittaa vaikka suoraan sille "mestaripiparoijalle Kokkolaan". 

Talo ja Karjalan käki ovat muuten tämän vuoden muotit. Koristelu on huomattavasti mukavampaa, kun silmissä ei vilise vain sydämet ja tähdet... Mukavia leivontatalkoita itsekullekin! :)

pitkä viikonloppu

Viikonloppu ”etelässä” oli ihana! Lähdettiin suuremmalti suunnittelematta torstaina liikkeelle. Vauvakerhon pikkujouluista melkein suoriltaan istutettiin miekkonen Ventoon ja startattiin kohti pääkaupunkiseutua. Rennosta otteesta (eli kaameasta kiireestä ja lähtöpaniikista) kertoi muun muassa se, että unohdin pakata kaikki alusvaatteet itselleni. Citymarket Heinola tarjoili onneksi loistavia ale-tuotteita ;)

Samalla RENNOLLA otteella oltiin koko viikonloppu. Simo luki Hesaria aina, kun vain ehti, poika otti rennosti ja nautti kaikesta saamastaan huomiosta ja minä latasin akkuja hyvässä seurassa. Ihanaa ruokaa, saunomista ja vähän pelailua – ei mitään niin ihmeellistä, mutta juuri täydellistä!

Viikonloppuun kaikkiaan mahtui kolme kotia, suunnaton määrä tärkeitä hetkiä ja lukuisia ajokilometrejä. Korvat soivat vieläkin (ei millään pahalla Vento, mutta..). 

sadepäivän kuivakakku

Tällä viikolla keli on ollut kaikkea muuta kuin kuiva. Alkuviikosta tuli vettä jatkuvalla syötöllä ja nyt on maa valkoinen lumesta. Koko viikko on menty jotenkin sivuluisussa: rytmittömyys, jatkuva kitinä ja syysvalitus ovat vallanneet talon. Kun joka nurkka tuntuu täyttyvän pyykeistä ja mikään ei huvita, on juuri oikea aika leipoa kakku. Ja tällaisina hetkinä ei ole syytä valita sitä kahdeksankerroksista tornikakkua (jollaisten leipomista Simo kammoksuu kuin ruttoa), vaan tietenkin jotain osastosta ”taikina maistuu hyvältä”.

Tämän ohjeen sain ystävältä. Muutin sitä vähän, kun ei kaikkia aineita löytynyt ja osa loppui kesken, mutta erinomaista siitä näinkin tuli!

Sadepäivän kuivakakku

3dl piimää

2,5dl sokeria

1 muna

1dl voisulaa

2tl ruokasoodaa

5dl vehnäjauhoja

loraus siirappia

sopivasti vaniljasokeria, piparkakkumaustetta, kanelia, kaardemummaa, pähkinärouhetta(Tai voit laittaa alkuperäisen ohjeen mukaan myös rusinoita ja neilikoita. Ensi kerralla ajattelin testata taateleita ja inkivääriä!)

Pistä vain kaikki aineet sekaisin. Ja taikina sitten korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Muista jättää taikinaa riittävästi kulhoon, jotta taikinan maistelu onnistuu! Paista 175 asteessa 45-60min. Sopii vaikka joulunalusherkuksi!

isänpäivänä

Purin juuri kameran kortilta 420 kuvaa. Mukavaa hommaa: pienessä paniikissa klikkailen tiedostosta toiseen ja rukoilen jatkuvasti, että kaikki kuvat ja videot todella tallentuvat edes jonnekin.. Minulle huomautetaan jatkuvasti täydestä muistista ja paperikuvien ”ikuisuudesta”, mutta en vain opi. Kameraan kuvien säilöminen on typerintä puuhaa, tiedän, mutta mitenkä sitä vanha koira uusia temppuja oppisi.

Kaiken klikkailun keskellä löysin kesäkuun kuvat (jihaa!!). Voi miten pieni poika on niissä! Kutsumme häntä videolla vauvaksi ja hän önisee meille vastaukseksi. Ihmeellistä. Nyt hänellä on ponteva nimi ja kyky huutaa toiveensa julki.

Eilen vietettiin ensimmäistä isänpäivää meillä. Poika kakkasi isänsä kainaloon heti aamulla (näppärä poika oli saanut vaipan tarrat auki ja surauttanut mahdottomat setit lahjaksi ja lämmikkeeksi isälle..), kun äiti valmisteli aamiaista. Ja kyllä kuohuviini kuulemma maistuikin lempeän herätyksen jälkeen..

Päivä jatkoi samaa yllätyksellistä linjaa: päädyimme vaunulenkillä vahingossa lounaalle kreikkalaiseen ravintolaan (minä juhlavasti rikkinäisissä farkuissa ja kumisaappaissa. vähän helpotti, että olin sentään korvakorut laittanut somisteeksi.. ), kahville vääntämästäni toscakakusta tulikin moscakakku ja ilta huipentui äidin ja pojan yhteisiin päikkäreihin (!!).

Äitienpäivää odotellessa ;)  

kakkua ja kalajuttuja

Tämä oli täysin tahaton lähes viikon tauko päivityksiin. Meidän päivät ja tunnit ovat olleet rytmittömyyden iloluontoinen ylistys. Yöt nukutaan kyllä mukavasti (tai ainakin aina lähes oikeaan aikaan), mutta päivän unet ovat seilanneet omilla urillaan. En siitä kamalasti ole jaksanut ottaa pulttia, mutta nyt on pakko myöntää, että aikaa tällaisille omille touhuille jää kyllä kovin vähän, jos päivän pitkät unet (= äidin hengähdystauko) jäävät kummalliseksi silpuksi.

Onneksi viikonloppuna mikään ei tuntunut kurjalta! Meillä oli vieraita <3 Miesten metsäjuoksut vaihtuivat koskikalastukseen, mutta muuten mentiin vakio linjalla: syötiin mukavasti, fiilisteltiin perhe-elämää kotihousumeiningillä ja ihasteltiin lapsia. Päiväkahvit käytiin juomassa kosken kupeessa ja illalla parannettiin maailmaa löylyissä. Kuvien ottamisen sijaan keskityttiin toisiimme. Näin ainakin toistelin itselleni etsiessäni kameran muistilta kaikkia ”kadonneita” kuvia. Ehkä en tosiaan tullut kuvanneeksi muuta kuin koskessa seisovia miehiä ja tyhjiä kahvikuppeja? Edes yhtään yhteiskuvaa lapsista ei löytynyt!!

Kerrottakoon kuitenkin, että vauvat ovat kasvaneet ihan hurjasti! Odotan jo kovasti aikaa, kun pienet viihdyttävät toinen toisiaan ja touhuavat yhdessä. Uskon, että jonkinlaista ystävyyttä on jo ilmassa, niin hienosti nappulat nukkuivat jo unensa yhtaikaa ;)

Tänään sitä tuntuu jaksavan ihan mitä vaan, kun on ystäviä ympärillä ja vertaisia jakamassa näitä samoja hetkiä.

Ja ainiin, Eeva Kolun suklaakakku oli ihanaa! Hyvin samanlaista vakiosuklaakakkuni kanssa, mutta rakenteeltaan minusta parempaa. Seuraava missio on löytää paras suklaayhdistelmä ja toimivimmat makukaverit nautiskeluun.  

syyskuun vika

Ei mitenkään erikoinen päivä, mutta mukava. 

Ehdin jutella ystävien kanssa ja saada vauvaelämän vertaistukea. 

Lounaan söin yhdessä erään sattumatuttavan (=tutustuttu sattumalta, henkilöllisyys edelleen hieman hämärän peitossa) kanssa. 

Leivoin kahviherkkua. 

Luin uutta suosikkikirjaani. Linnut! Tunnistan jo kohta kaikki kuusi!

Suunnittelin tulevaa kiireiseksi muodostunutta viikkoa. Pidän siitä, että on ohjelmaa, mutta pakkoko kaiken on samalle viikolle ahtautua?

Kannoin, hyssyttelin ja hoivasin pikkumiestä. Aika-ajoin asunto on täynnä kitinää ja kuolaa. Onneksi silloin tällöin myös iloa ja hymyä.  

Meillä syksy ei ole vielä päässyt ihan sisälle asti. Kynttilöitä olen polttanut toki jo kuukauden päivät, mutta mitä muuta? Eilen keräsin vaunulenkiltä kauniita syksynlehtiä ovikranssia varten. Tänään löysin vaunujen tavarakorista epämääräisen ruskean käpertyneen kasan. Ehkä jotain muuta pitäisi keksiä?

mieltäni vaivaa

Olen jumissa. Kaikkea olen yrittänyt, mutta turhaan. Alituisesti, lakkaamatta, jatkuvasti, kaiken aikaa ja tauotta, mieltäni vaivaa eräs seikka. Tai itse asiassa kaksi. Tai no, rehellisesti sanottuna kolme. 

 

1) Oletko katsonut minisarjan Cranford? Tai oikeammin Cranfordin naiset? Jos olet, tiedät mistä puhun. Jos et, vaadin, älä ota selvää. Elizabath Gaskellin teoksiin pohjautuva VIISIosainen sarja imaisi minut maailmaansa. Ehkä ymmärrätkin jo mikä on ongelman nimi? MINIsarja! Kuka hullu keksii tehdä minisarjan? Ensimmäiset kaksi jaksoa lämmittelyyn ja viimeiset kaksi siihen, että katsoja yritetään jotenkin irrottaa maailmasta. Tuskaa. Olen viikon yrittänyt päästä pois Cranfordista, mutta hurmaavat ikäneidot pitävät minua otteessaan. Olen kuullut lisäjaksoista, mutta en tiedä ovatko ne minulle vain uuden putken ja vieroitusoireiden alku. 

2) Teen pojalle villatakkia. Ainaoikeaa koko työ. Tällaisen juuri osaan ehkä tehdä. Raitoja. Lasta pitäisi hoitaa ja pyykkiäkin pestä, mutta kädet hakeutuvat innokkaasti neuleen pariin. Onneksi olen onnistunut pitämään paidan lukkojen takana välillä 06.30-19.30, joten poika ei ole kärsinyt vielä pakkomielteestäni. 

3) Eeva Kolun täydellinen suklaakakku. Oletko tehnyt tätä? Mietin kakkua vähintään viisi kertaa viikossa. Olen jäänyt koukkuun ”jotain makeaa kahvin kanssa” –ajatukseen ja liian usein tuo ajatukseni on Eeva Kolu ja suklaakakku. Tai no, tarkemmin Eeva Kolun suklaakakku. En tiedä miten makea Eeva on ja sopiiko hän kahvin kanssa, mutta ( ja ennen kaikkea KOSKA en ole vielä kertaakaan pettynyt naisen blogiin enkä yhteenkään ohjeeseen, joita olen häneltä lainannut) olen varma, että suklaakakku ja minä ainakin sopisimme hyvin yhteen. Mutta ymmärrättekö – ohje vaatii odottamaan yön yli ensimmäistä lusikallista. En kestä. 

Että näin. Kiva viikonloppu oli ja ihana viikko tulossa, mutta en nyt pysty puhumaan niistä, koska 1,2,3.

Haleja teille  

Piimätytön piirakka

Lapsena en suostunut juomaan maitoa. Koulun maitoautomaatista tuli kummallista kuohuista juomaa ja lasissa maito tuntui aina lämpenevän nopeasti juomakelvottomaksi. Join piimää. Maitolakkoni kesti kaiketi jonnekin yläasteelle. Siellä ei ollut erityisen suosittua juoda piimää, ja koska nyt olin muutenkin hieman outo, katsoin, että maidon juominen olisi vähintä mitä voisin tehdä itseni normalisoinniksi. 

Piimästä pidän edelleen vaikka ruuan kanssa tavallisesti juonkin maitoa. Kotiin on turha piimää ostaakaan, jos en aio koko litraa juoda yksi. Ehkä saan pojasta itselleni litran jakajan.. Sitä odotellessa voinkin jakaa puolet piimästäni omppujen kanssa. Ne ovat vähän niin kuin pari. Mansikkajäätelö ja lakukastike. Maksamakkara ja tuorekurkku. Porkkanaraaste ja rusinat. Omena ja piimä. Selvähän se!

Tässäpäs siis mainion piirakan ohje! Maistettu on jo, kuten näkyy ;) (Alkuperäinen ohje täältä)

Piimätytön omppupiirakka:

5dl piimää

5dl sokeria

4dl vehnäjauhoja

4dl sämpyläjauhoja

2tl soodaa

200g voita

3-5 omenaa

pinnalle kanelia ja sokeria

Sekoita sooda ja jauhot. Sulata voi. Sekoita kaikki ainekset yhteen. Levitä uunipellille. Pistele omenat pinnalle. Ja päälle reippaasti kanelia ja sokeria. 200 astetta ja n.20min.