mieltäni vaivaa

Olen jumissa. Kaikkea olen yrittänyt, mutta turhaan. Alituisesti, lakkaamatta, jatkuvasti, kaiken aikaa ja tauotta, mieltäni vaivaa eräs seikka. Tai itse asiassa kaksi. Tai no, rehellisesti sanottuna kolme. 

 

1) Oletko katsonut minisarjan Cranford? Tai oikeammin Cranfordin naiset? Jos olet, tiedät mistä puhun. Jos et, vaadin, älä ota selvää. Elizabath Gaskellin teoksiin pohjautuva VIISIosainen sarja imaisi minut maailmaansa. Ehkä ymmärrätkin jo mikä on ongelman nimi? MINIsarja! Kuka hullu keksii tehdä minisarjan? Ensimmäiset kaksi jaksoa lämmittelyyn ja viimeiset kaksi siihen, että katsoja yritetään jotenkin irrottaa maailmasta. Tuskaa. Olen viikon yrittänyt päästä pois Cranfordista, mutta hurmaavat ikäneidot pitävät minua otteessaan. Olen kuullut lisäjaksoista, mutta en tiedä ovatko ne minulle vain uuden putken ja vieroitusoireiden alku. 

2) Teen pojalle villatakkia. Ainaoikeaa koko työ. Tällaisen juuri osaan ehkä tehdä. Raitoja. Lasta pitäisi hoitaa ja pyykkiäkin pestä, mutta kädet hakeutuvat innokkaasti neuleen pariin. Onneksi olen onnistunut pitämään paidan lukkojen takana välillä 06.30-19.30, joten poika ei ole kärsinyt vielä pakkomielteestäni. 

3) Eeva Kolun täydellinen suklaakakku. Oletko tehnyt tätä? Mietin kakkua vähintään viisi kertaa viikossa. Olen jäänyt koukkuun ”jotain makeaa kahvin kanssa” –ajatukseen ja liian usein tuo ajatukseni on Eeva Kolu ja suklaakakku. Tai no, tarkemmin Eeva Kolun suklaakakku. En tiedä miten makea Eeva on ja sopiiko hän kahvin kanssa, mutta ( ja ennen kaikkea KOSKA en ole vielä kertaakaan pettynyt naisen blogiin enkä yhteenkään ohjeeseen, joita olen häneltä lainannut) olen varma, että suklaakakku ja minä ainakin sopisimme hyvin yhteen. Mutta ymmärrättekö – ohje vaatii odottamaan yön yli ensimmäistä lusikallista. En kestä. 

Että näin. Kiva viikonloppu oli ja ihana viikko tulossa, mutta en nyt pysty puhumaan niistä, koska 1,2,3.

Haleja teille