pientä uikutusta

Viikko edellisestä päivityksestä. Täällä ollaan edelleen! Ei meille olla oltu edes mitenkään poikkeuksellisen kiireisiä, mutta kovasti vain hetket ovat menneet jossain muualla, kun koneella. Viime viikolla meillä yökyläili ystävä pikkuisen Kertun kanssa, tavattiin ihmisiä ja viikonloppuna saatiin kylään pojan mummu. 

Simo lähti viikonlopuksi kalaan ja äitini tuli meille avuksi ja seuraksi. Ihan mahtavaa olikin saada apua kotihommissa ja pojan kanssa, sillä meillä on nyt sellainen kitinävaihe menossa. Pojasta syli on paras paikka, nukahtaminen on vaikeaa ja olo kärttyinen. Sama tuntuu tarttuvan äitiinkin… Luulemme tietävämme mistä kaikki johtuu – meillä tehdään hampaita. 

Tämän äidin mielestä hampaiden ei olisi ihan vielä tarvinnut tulla, mutta isä viisaana totesi, että niiden tuloa emme saa pysäytettyä, joten näillä mennään. Oma isänikin on kuulemma saanut ensimmäiset kolmen kuukauden iässä, joten tässäkin asiassa on pappaansa tullut tuo meidän pikkuinen. 

Jotenkin kaiken tämän kitinän ja itkun keskellä on ollut ihanaa, että lähellä on ollut tuttuja omia ihmisiä, joilla on kokemusta ja aikaa kuunnella tuoreen äidinkin uikutusta. Yksin ollessa ja omien rutiinien keskellä ei aina muista muuta maailmaa. Jos meillä taistellaan tissillä ja itketään unta, niin toisaalla käydään toisenlaisia kamppailuja. Tuskin kenenkään perheen (vauva)arki on aina yhtä ruusumerta. 

Viikko sitten käytiin muuten myös 3kk neuvolassa. 8 kiloa meni reippaasti rikki ja senttejäkin oli jo 65. Hän kasvaa niin nopeasti! Ristiriitaisin tuntein katson poikaa. Samalla olen ylpeä kaikesta uudesta mitä hän oppii, mutta toisaalta tahtoisin pysäyttää ajan. Tässä suhteessa taitavat kaikkien äitien aatokset olla kovin samanlaisia.