Viikonlopun kahvikupit

Tässä viikonlopussa on ollut mukavassa suhteessa menoa ja rauhaa. Perjantaina junalta haettiin etelänystäviä yhden yön visiitille ja tänään olemme nautiskelleet ulkoilmasta ja sunnuntaipäivästä. 

Minua oikein naurattaa miten surkea olen kuvaamaan mitään liikkuvaa, mitään todellisia hetkiä. Kamera unohtuu laukkuun, kun ollaan kahvilla tai syömässä hyvässä seurassa. En millään muista kaivaa sitä esille silloin, kun jotain oikeasti erityistä tapahtuu, vaan kortille ikuistuu vain lukuisia kuvia puoliksi juoduista kahvikupeista, nuupahtaneista kevätkukista ja kohta näköpiiristä katoavista varpaista. Pyydän anteeksi. Toisaalta, voidaanhan sitä ajatella niinkin, että heittäydyn mukaan toimintaan ja tilanteeseen niin innolla, että unohdan kuvaamisen. Tai että aidon hetken kadottaminen saa minut pitämään kammottavan ja ihmiset (ja minut) jäykistävän kameran visusti suojakotelossaan. Niin, tai sitten vain myönnän rehellisesti, että unohdan.

Tänään lähdettiin ystävien kanssa sunnuntairetkelle ja ajattelin nohevoitua myös kuvien ottamisessa. No, on siellä se pakollinen kahvikuppikin, mutta myös ihan oikeita ihmisiä! Viime vuoden pilkkiretkireissu tehtiin aika tasan vuosi sitten. Eväät, kevätaurinko ja seura taisivat olla silläkin reissulla ne saalista tärkeämmät jutut.

Mutta siis, että viikonloppu on ollut ihana! Ja meidän tiskikone on maailman ihanin! Ei mitään illan tiskivuoristressiä, vaan surutta voin astioiden pyörittelyn sijasta neuloa vielä muutaman rivin ja fiilistellä sunnuntaita.