Tiedättekö niitä aamuja, kun kaikki menee ensin mukavasti:
aurinko paistaa, kaapista löytyy heti ensi yrittämällä jotain päälle pantavaa,
mies keittää kahvin valmiiksi ja mihinkään ei ole kiire. Kunnes. Meikatessa
tajuat, että tukka, joka vielä herätessäsi oli aivan kivan ja puhtaan näköinen
on aamiaisen aikana jotenkin kummallisesti lässähtänyt, muuttunut tahmaiseksi
ja likaiseksi. Kello on paljon. Suihkuun et enää ehdi, ja yritettyäsi virittää
tukkaa kivasti kiinni kaikilla kolmella meikkipussin pohjalta löytämälläsi
pinnillä siinä onnistumatta, katsot ainoaksi mahdollisuudeksesi vain lysähtää
istumaan ja parkumaan vessan lattialle. Minulla oli jälleen tällainen aamu.
Onneksi samanlaisia aamuja on ollut naisilla kautta
historian. Muistin noina vessan lattialla vietettyinä epätoivon hetkinä
aiempien sukupolvien naisten kertomukset perjantai-iltojen
paniikkiratkaisuista, kun hiustenpesuun lauantaisaunassa olisi vielä kokonainen
vuorokausi ja jotenkin pehko olisi saatava taltutettua siedettävän näköiseksi. Niinpä
minäkin ryhdistyin ja kapusin keittiön kaapin ylimmältä hyllyltä perunajauhopaketin.
Ja uskotteko jos sanon, että kuivashampoon puutteessa tämä pulveri toimi vallan
hyvin! Rasvaisuus oli tiessään ja tukan sai kääräistyä hätäponnarille
kätevästi. Mahtavaa! Taidan siirtää perunajauhot vessankaappiin pysyvästi..
Gradu eteni mallikkaasti tänään ja kotiin päästyä heitin
vielä tunnin lenkin. Kuorintavoiteeni ovat olleet jo jonkin tovin loppu ja
pintakuiva iho hilseili suihkun jälkeen kasvoissa. Eipä auttanut, kun kavuta
keittiön kaapeille jälleen. Loihdin mitä parhaimman kuorintavoiteen hunajasta
ja sokerista. Iho jäi uskomattoman pehmeäksi ja kauniin väriseksi kuorinnan jälkeen.
Voiteeseen laitoin n.1,5 rkl hunajaa ja n.1tl sokeria. Tuosta määrästä riittää
myös hyvin vaikka käsien kuorintaankin. Aika janttia oli tuo meidän hunaja,
joten lämmitin pelkkää hunajaa muutaman sekunnin mikrossa. Iholla
kuorintavoiteen sai paremmin liikkumaan, kun kostutti ihan vähän käsiä.
Tällaisia arkisia naistenpäiväterveisiä täältä meidän
kylpyhuoneesta. Mitähän sitä seuraavaksi kuvailisin lavuaarin reunuksella…
Maizena toimii kuulema vielä perunajauhoja paremmin. No, pääsen testaamaan kun muistan ostaa sitä :) Ja ehkäpä tän uuden tukan jauhottaminen onkin helpompaa ku vanhan.
VastaaPoistaLIIIISAA! Tää ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa: miten paljon?
VastaaPoista