5. maaliskuuta 2012

Viikonlopun kuvia





Vikkelästi hujahti viikonloppu ohitse! Perjantaina vietettiin rentoa koti-iltaa pizzaa syöden ja löhöillen. Löytyi kerrassaan loistava pizzatäytteiden yhdistelmäkin: tomaatti, valkosipuli, keltasipuli, punasipuli, salami ja vuodenjuusto. Kaverin äidin pohjaresepti oli ensimmäistä kertaa testissä ja hienosti onnistui! Itse tehty tomaattikastike taitaa olla kuitenkin se, mikä tekee minun pizzasta pizzan <3

Lauantaina saatiin 30-vuotis taiteilijajuhlakiertuettaan viettävä ystävä kylään. Hän siis on toista viikkoa suhannut pitkin Suomea ystäviä ja sukulaisia tapaamassa ja synttäreitään juhlimassa. Ihanaa, että ehti meitäkin moikkaamaan! Lauantaina keitettiin synttärikahvit ja syötiin mokkapaloja. Meillä tosin tätä herkkua kutsutaan ”tuulamon tortuksi”. Joskus googlaillessa ohjetta tajusin, että sekin taitaa mennä metsään, sillä netti tarjoilee saman näköistä torttusta nimellä Tuuloman torttu. Että näin. No, herkku kun herkku! :)

Sunnuntaina oli ihana pyörähtää loistavassa kelissä pikku ulkoiluretkellä! Hurjasti eväitä mukaan ja etsimään jotain nuotiopaikkaa, jossa ei olisi ollut ihan kamalaa ryysistä. Eväät on kyllä retken paras osa! Minä en ole mikään makkaransyöjä, mutta pihalla kirpeässä talvisäässä ja reilulla sinapilla makkara menee. Söin jopa kaksi! Koville se eväiden syönti taisi ottaa, kun koko kolmikko nuokkui loppuillan sohvilla. Kerrassaan ihana viikonloppu! Jospa sitä jo huomenna pääsisi kiinni taas arkeen.   

4 kommenttia:

  1. Ihanalta viikonlopulta kuulostaa <3. Saako pizzapohja- ja tomaattikastikeohjetta jakoon? :) Itse kokeilimme sunnuntaina kaalikääryleiden tekoa, ja onnistuihan ne, vaikka aikaa ottikin. :) Ja Sheavoi-oliivi -purnukka lähti täälläkin tilaukseen, ja nappasin kyytiin myös sheavoi ja ruusu - voiteen. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa - sinultakin kommenttia! :) Pizzapohja on varsin perinteinen: 2dl vettä, 4,5dl jauhoja, hiivaa, öljyä, ... Juju on siinä, että tähän asti olen laittanut aina liikaa jauhoja ja vielä kaulinut taikinan jauhojen kanssa kivikovaksi. Tässä ohjeessa käsketään vain painelemaan KOSTUTETUIN käsin taikina pohjaksi. En käsitä miten samoista aineista voikin tulla niin erilaiset pohjat! Ehkä tästä lähtien alan muissakin asioissa seuraamaan ohjetta ;) Tomaattikastike on taas joka kerta erilainen! Joskus Simo "keittää" sen tomaattipyreestä, tomaaattisoseesta ja mausteista. Usein laiskotellaan ja tehdään sama mikrossa. Pointti on kuitenkin, että ei siis suoraa pyrettä purkista, vaan pohjan huolellinen maustaminen ja "notkea" tahna ;)

    Peukkua kaalikääryleille ja rasvoille! Laitathan tulemaan sit kommenttia, et mitä tykkäsit. Ja arviota myös siitä ruusuvoiteesta!

    VastaaPoista
  3. Oih ja voih! Teillä on ollut aivan ihana viikonloppu! Olisipa ollut lysti olla mukana. Pitää vaan odotella seuraavaa tapaamiskertaa niin ehkä tämä eroahdistus joskus lakkaa! <3

    VastaaPoista
  4. Laura: Aivan ihanaa kyllä oli, mutta aika väsynyt olen ollut nyt vauhdikkaan viikonlopun jälkeen.. monta jo putkeen ja lisää tulossa ;) Sua kamala ikävä! Sanoin just eilen, että olen nähnyt sut jo monta kertaa kirjastolla! Jotenkin on vaan sellainen olo, että käväset vaan siellä Kuopiossa ja tulet sit taas takaisin. Onneksi kuitenkin jo kohta nähdään! <3

    VastaaPoista