20. kesäkuuta 2012

Keskiviikko, joilloin otsikkoa oli mahdotonta keksiä


Tiedättekö miten yllättävän hankalaa on saada kuvattua uusi tukka ja muutama (ihana) uusi kirpparilöytö. Aamulla on kiire. Iltapäivällä tukka on jo lässähtänyt ja kuvaaja väsynyt. Ja illalla, kun ripsivärit keikkuvat jo poskilla, on asuntokin täynnä rasittavia varjoja. Jalusta on kesälainassa ystävällä ja ajastimella saa vain outoja otoksia. 

Niin. Tekosyitä. Minusta kuitenkin hyviä syitä. Olen oikeasti usein varsin kiusaantunut kuvaa otettaessa. Erityisesti silloin, kun pitäisi näyttää nätiltä ja luontevalta. Blogiin menevät ovat pahimpia. Suu on hassusti sutturalla, tukka näyttää lihmaiselta ja olo on ontuva.

Hei, mutta ehkä huomenna olenkin luonteva kameran edessä, ehkä tukka onkin aamulla ystäväni ja Simo virkeä aamukahvin jälkeen. Lupaa en kuitenkaan mitään. :)

Simo lähti päiväreissulle ”pohjoiseen” ja minä hetkeksi itsekseni. Kävin autolla Prismassa (virhe) ja ajattelin jaksavani puolikkaalla lounaslihapiirakalla koko reissun (virhe). Koko tienoo oli täynnä ostosturisteja rajan takaa ja omia juhannuksesta hullaantuneita kärryhuligaaneja. Miksi en koskaan opi. No, olkoonkin reissu kuinka kauhea tahansa, se kannatti ehdottomasti! Katsokaa mitä löysin! Irtokananmunia <3 Ja vielä luomuna ! Lähiruokaa ja vieläpä täysin järkevään hintaan. Olen hurmioitunut. 

Innoissani ostin myös kokonaisen vesimelonin, josta söin heti kättelyssä puolet. Osa päätyi kesän suosikkisalaattiin ja loput vetelin keittiössä seisaaltaan tiskipöytään nojaillen. Ai nestevajetta?

Mitä muuten tuumitte uudesta laukusta? Sen sentään sain kuvattua itse! 4 euron löytö Tampereelta. Juuri täydellinen pokkarille, rahapussille ja puhelimelle. Jotain tällaista olen etsinytkin! 
Nyt nappaan teeveden kiehumaan, kirjan kainaloon ja nostan jalat ylös. Huomaatteko - kesäjalat ovat pala(n)neet. Jotain huoltoa on näille pakko keksiä.. ja ehkä hankin jotkin uudet sandaalit ellen halua lopullisesti tatuoida näitä rajoja jalkoihini. :D

3 kommenttia:

  1. Ihanat kesäjalat ! Hyvää loppuviikkoa sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihanaa viikonloppua myös sinne! Me lähdetään tänään nauttimaan kesästä ja moikkaamaan ystäviä muutamaksi päiväksi Kymenlaaksoon.

      Poista
  2. Repesin noille rusketusrajoille! :D Ne on palanneet!

    VastaaPoista