7. helmikuuta 2012

Simo kokkaa




Kahvinjuonnin vähentäminen on tehnyt kyllä ihmeitä iltapäivämotivaatiolleni. Noin puoli kolmen aikaan alan nuokkua kirjastolla ja hommat tuntuvat jämähtävän. Nyt kahtena päivän perätysten olen käynyt hakemassa koneelle kupin kahvia – Ja mitä ihmettä! Hommat luistavat jälleen ja millä teholla!! Ainoa ongelmani on nyt se, että en tiedä kuinka monena päivänä enää uskallan juoda sitä kello puoli kolmen kahvikuppiani, sillä tuskin kahvin tehovaikutus on tällainen enää viikkojen ryystämisen jälkeen. Pitää ehkä keksiä jotain korvaavia piristeitä!

Simo jäi vielä kirjastolle hommiin, kun minä lähdin pyörähtämään kaupungissa asioilla. Nälkäisenä kaupassa haahuilu ja illan ruuan kehittäminen on raskasta. Tänään olemme luovia ja syömme karjalanpiirakoita, munavoita, paistettuja sipulilohkoja ja perunamuusikakkaroita. :) Jälkkäriksi mansikkarahkaa, jos muistan ottaa mansikat sulamaan. Huomaatteko, että oli Sannan vuoro päättää ruoka.. Ei vain, ehdotin riisipuuroa, mutta punainen merkkivalo räpsähti palamaan puurolle, joten piti keksiä jotain. Menumme on kyllä mielestäni varsin loistava jääkaapin tyhjennystä ajatellen. Äidin oppien mukaan: Ruokaa ei saa heittää roskiin. 

Simo on meillä se superkokki ja ruokaintoilija. Minä intoilen kyllä mukana ja suunnittelen ja pohdin paljon  meidän ostoskäyttäytymistä ja ruuan kautta välittyvää arvomaailmaa. Mutta Simo se meistä on Kokki isolla K:lla. Kiitos siitä! Pohtiessani tämän illan (ihastuttavaa!) ruokalistaamme laitan teille muutaman kuvan ja vinkin erään illan murkinoista. 


Keittokirja on ollut aivan loistava! Täytyy varmasti hommata tuo ihan omaksi. Meillä ei mitään ruokavaliota noudateta orjallisesti. Syödään paljon kasvisruokaa, luomua ja lihan laatuun yritetään panostaa. Mutta ehkä kirjoitan ruuasta vielä jonkun toisenkin kerran :) Hurjan tärkeä ja mielenkiintoinen aihe! 

Mutta testailkaapas Bombay-perunoita ja raitaa! Nam.


PS. Meillä raita tehtii turkkilaiseen jugurttiin, koska sitä sattui jo olemaan jääkaapissa. Turha neste valutettiin suodatinpussin läpi pois. 
PPS. Klikkaamalla reseptikuvia saa ohjeista jotain selvääkin. :) 

4 kommenttia:

  1. Mä oon tehny raitaa turkkilaisesta jogurtista ihan valuttamattakin ja hyvää tuli :P Tosin siihen ohjeeseen ei kuulunukaan sitruunamehua ylimääräsenä nesteenä. Ja vielä naan-leipiä ja muita intialaistyyppisiä ruokia siihen lisäksi, niin nam :)

    VastaaPoista
  2. Meillä intialainen ruoka on keittiön uusin villitys. Simo on ihan kilahtanut niihin mausteisiin! :)

    VastaaPoista
  3. Tota keittoa kannattaa kokeilla: http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia/2010/11/11/sisainen-villapaita/ Tai no, mä sovelsin sen verran, että laitoin puolet kukkakaalia ja puolet bataattia ja siitä ainakin tuli hyvää :) Sopii tämmösiin pakkaspäiviin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Laitetaan testaukseen :)

    VastaaPoista