“Dogs never bite me. Just humans.”

Palasin aikakoneella vuoteen 2000. Olin varma, että olin syntynyt väärälle vuosikymmenelle. Pidettiin esitelmiä Marilynin ja J.F.Kennedyn kuolemista ja huokailtiin James Deanin ja Jim Morrisonin perään. Oman aikakautemme idolit olivat jotenkin liian.. tätä päivää. Jerry Lewis ja Audrey Hepburn. Mutta Marilyn, oi Marilyn. 

“I've never fooled anyone. I've let people fool themselves. They didn't bother to find out who and what I was. Instead they would invent a character for me. I wouldn't argue with them. They were obviously loving somebody I wasn't.”

Kävin elokuvissa juuri. My Week with Marilyn oli upea. Siis ihana. Olen suunnatoman kranttu elokuvien suhteen. Tämän elokuvan ainoa heikkous oli mielestäni käsikirjoitus, mitä pienistä, mutta muuten vietin kerrassaan ihastuttavat lähes kaksi tuntia Marilynin kanssa. Näyttelijät olivat aivan loistavia! Michelle Williams onnistui jopa niin hyvin suorituksessaan, että huomasin ajattelevani kesken elokuvan ”Miten upeaa, että tuo nuori Eddie (Colinia näyttelevä nuori mies, jonka tähdittämän erään toisen elokuvan katselin vasta viikonloppuna) pääsi elämässään näyttelemään Marilynin kanssa. Varmasti upea kokemus!...Mutta hetkinen..” Williams oli hionut elekielensä huippuun. Ei mitään köyhää Marilyn kopiointia! Vaikuttavaa! 

Edelleen olen sitä mieltä, että tuo kaunis nainen tapettiin unilääkkeillä. Monenko hevosen taltuttamisen verran sitä rauhoittavia olikaan naiseen pumpattu? Yliannostus – pah. Perehdyttiin rakkaan ystäväni ja tutkimusparini kanssa tähänkin teemaan seitsemännellä luokalla varsin antaumuksella. samaisessa esitelmässä käsittelimme perusteellisesti myös J.F. Kennedyn salamurhaa ja sitä millaisia yhteyksiä näillä kahdella kuolemalla mahtoi olla, vai oliko? Minkä tutkimuskaksikon Suomen poliisivoimat meissä menettivätkään!

 

“Beneath the makeup and behind the smile I am just a girl who wishes for the world.”