4. helmikuuta 2012

Lagan- joen varrelta



Oletteko nähneet leffan The Boxer (1997)? Ei mikään loistavin mestariteos, mutta.. Tämä on nyt erittäin tärkeä mutta. On joitain leffoja, joille annan anteeksi kehnot ja kliseiset dialogit, epämääräisen leikkauksen tai liian pitkiksi venytety loput. The Boxer sortui joihinkin näihin, mutta. Täydellisesti toteutetutkaan leffat, elokuvat, jotka todella ovat elokuvia, eivät usein kuitenkaan saa minua tarttumaan itse aiheeseen. Heittäytymään elokuvan taakse. Löytämään sitä jotain elokuvasta, joka koskettaisi myös minun elämääni.

Tbe Boxerin mukana pääset maistamaan palan Belfastia. Palan ristiriitaisuuksia, mustavalkoista maailmaa, jossa huominen on valmiiksi kirjoitettu eilisessä. IRA, poliisivoimat, autopommit, vankilassa elävät isät ja yksi vanhan nyrkkeilysali. 

Adrenaliini virtasi vielä nukkumaan mennessänikin. Asioille täytyy tehdä jotain. Sanokaa vain naiviksi tai lapselliseksi, mutta uskon, että asioita voidaan muuttaa. Maailmaa on muutettavissa.

Luen gradua varten juuri kirjaa ykseydestä tai oikeammin sen tavoittelusta. Siitä kuinka kirkon tulisi ponnistella kohti sitä millaiseksi se on luotu. Yhdeksi. Tehkööt ihmiskunta saman perässä.

Kuva: http://www.wendymurray.com.au/wm_art_not_war.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti