11. lokakuuta 2013

lomalaista melkein naurattaa


 
Tänään koti tuntui hiljenevän kovin hitaasti! Poika käy normaalisti nukkumaan seitsemän aikoihin, mutta tänään tuntuu kaikki tapahtuvan vähän ”toisin”. Taitaa olla pikkuinenkin jo lähtötunnelmissa, sillä huomenna karauttaa maanteille tämä kolmikko yli viikoksi. Puolikas Suomi ja monta sänkyä tulee taas koettua, mutta eipäs se haittaa tässä porukassa. Rennosti – päivä ja etappi kerrallaan. 

Koko päivä säädettiin matkajuttuja, huollettu autoa ja ravattu ympyrää. Mutta mikäs hommia on hoidellessa, kun hupulaisena on tällainen veitikka. Viikko sitten kuultiin muuten pienen miehen eka nauruntörähdys. Jokunen harjoitus oli aiemmin jo tehty, mutta ne olivat jääneet hassuiksi yrityksiksi. Isän sylissä ja peilin edessä se ensimmäinen nauru sitten tuli! Koko viikon olen kyttäillyt, että jos saisin palan naurua nauhalle, mutta turhaan. 

En tiedä kuinka usein pääsen loman aikana päivittelemään kuulumisia. Lupaan kuitenkin tallentaa huolella jokaisen reitin varrella tavatun pikkuihmisen, ihanat syysmaisemat ja hyvät eväspaikat. Loma – myö ollaan melkein valmiit!

3 kommenttia:

  1. melkein naurattaa sekin, että tänään tuli kaksi tekstiä lähes samanlaisilla kuvilla. yksi päivä ja yhdet ajatukset! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kunpa mekin kuulisimme pojun naurua! En malttais odottaa et pääsen teitä näkemään. Toivottavasti vaan kaikki pysyis terveinä. Me ollaan kaikki kolme flunssassa nyt eli ehkä viikon päästä terveinä. Huippua lomaviikkoa teille! -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mekin toivotaan taas sen naurun kuulemista, kun oli aika hässäkkää tuo meidän "alkumatka" ;) Meillä poika on kanssa viel vähän nuhanen, mut muuten aletaan olla jo paremman puolella.. Tsemppiä teillekin viikkoon ja nähdään ihan kohta!

      Poista