7. lokakuuta 2013

kerhoäiti?



Ajattelin vielä raskaana ollessani, että tuskin kirjoittelisin kovinkaan paljoa tänne ”vauvajuttuja”. Ehkä jotain kuulumisia pikkuisen touhuista silloin tällöin. No, poika on nyt 3kk ja 3vk ja olen viimeistään tajunnut, että ilman assistenttiani en useinkaan poistu kotoa, ja täällä kotona tuo pieni kapellimestari ohjailee suvereenisti päivän kulkua. Niin. Että voidaan vain kysyä, onko mitään kirjoitettavaa eli onko mitään elämää enää ilman poikaa? Onnellisesti voin vastata ”Ei”. 

Että teekuppeja, käsitöitä, kirja- ja leffavinkkejä sekä retkieväitä täällä varmaan vilahtelee jatkossakin, mutta tuskin mitään sen ihmeellisempää ”vauvavapaata” juttua. Pahoittelen. :)

Viime viikolla pakkasin pojan autoon ja hurautin ensimmäistä kertaa vauvaryhmään. Olin jotenkin ajattelematon ja pikkuisen hepakassa koko lähtemisestä, kun en tajunnut, että bussilla olisin päässyt ilmaiseksi perille asti.. Ensi kerralla voin sitten kokeilla tuota julkisilla liikkumista, sillä ajattelin ehdottomasti mennä tälläkin viikolla ryhmään. Meidän mies oli ryhmän nuorin, mutta ei todella pienin.. Sen verran samanhenkistä ja ikäistä porukka oli, että me kumpikin saadaan tuolta varmasti monta mukavaa tuttavuutta ja leikkikaveria. 

Kotiin lähtiessä poika nukahti jo parkkipaikalla ja minulla oli hetki aikaa mietiskellä ensimmäistä vauvakerhokokemustani. Olen käynyt odotusaikana yhdessä odottaville ja lapsiperheille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä, mutta en vielä missään muussa ns. vauvaryhmässä. Ehkä vertailun vuoksi hurautan jonain aamuna jonnekin muuallekin kurkkimaan ja tutustumaan. Seurakunnan ryhmään minun oli äärettömän helppo mennä, vaikka paikka ja vetäjä olivatkin vieraita. Liekö johtuu siitä, että kirkon toiminta on minulle entuudestaan niin tuttua (ja rakasta). Toisaalta, olen todella nopea tutustumaan uusiin ihmisiin ja sulautumaan joukkoon, jos tilanne sitä vaatii. Aamun ryhmässä tunnelma oikein imaisi minut mukaan
jo kynnykseltä. Mukava kerhotäti tuli esittelemään toimintaa ja ryhmäläiset olivat heti innolla tutustumassa poikaan. Pieni yhteinen aamuhartaus lämmitti ja herkullinen kanapiirakka maistui <3

Koska en uskaltanut kuvata kerhossa, ei minulla ole teille todistusaineistoa pojan uusista kerhokavereista, seurakunnan leikkipaikasta eikä kanapiirakasta. Tässäpä teille siis kuva vaahterasta ja pala taivasta. Kumpikin näistä on pyörinyt viime aikoina paljon mielessä: makuuhuoneen ikkunan takana olevan pylväshaavan (?) vaihtaisin mielelläni vaahteraan ja taivasta katsellessa mieleni on kiitollinen. Niin ja vaahterasiirappitee (Kiitos Liisa!) on parhautta! Sitä aion tarjota jokaiselle kerhoäidille, joka uskaltaa meille teelle! :)

7 kommenttia:

  1. Joskus kauan aikaa sitten työtoveri tokaisi, että vauva ei muuta elämää ainakaan heillä. Ehkä se ei kaikilla muutakaan, mutta on se sellainen uusi vaihe elämässä. Ihailen kaikkia teitä nuoria, kun menette vauvan kanssa niin helpon tuntuisesti ulos - hyvä, hyvä ! Ja nyt voin jo sanoa, että ei se vanhemmuus mihinkään häviä - vaikka lapsi kasvaa (minusta tuntuu että tähän voi muutama muukin lukija yhtyä :) ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä täällä blogissa jotkut asiat tapahtuvat ilman suurempia ongelmia.. Ehkä joskus pitäisi postata siitä, millaisia (hulluja) pelkoja ja jännityksiä sitä ainakin itsellä äitiyteen liittyi ja liittyy edelleenkin. :)

      Ja olen ymmärtänyt, että lapsilla on kyky pysyä yllättävän pitkään lapsina - jopa eläkeikään asti ;)

      Poista
  2. Tarkoittaako hän nyt minua ? :)

    Isä

    VastaaPoista