8. toukokuuta 2013

Paketti



Meillä on harjoiteltu taas uusia juttuja. Haettiin kuulkaas ensimmäistä kertaa ikinä paketti postin pakettiautomaatista. Osattiin! Ja ollaan kietouduttu erimoisiin kangasliinoihin nyt jo monena iltana. Harjoitus tekee mestarin!

Automaattilaitteen luukusta kuulkaas melkein hyppäsi syliin ihastuttavan suloinen paketti. Suuri joukko länsirannikon omia ihmisiä oli pistänyt meille postia, ja kyllä laatikkoa avatessa meinasi itku päästä, kun kaikkea ihmeellistä ja ihanaa nosteltiin yhdessä Simon kanssa olohuoneen lattialle. Siellä lännessä on luettu tarkasti tätä blogia, sillä arvaukset osuivat varsin oikeaan: kyllä meillä ollaan sykkyrällä kaikista vaipoista, villahousuista ja kantoliinoista, joita saatiin nyt lahjaksi! Kiitos vain teille ja erityisesti A-M:lle paketin kokoamisesta ja kaikesta vaivannäöstä! Me sitten vuorollamme yritämme laittaa hyvää kiertämään :)

Kantoliinoista laitan vielä myöhemmin varmasti lisää juttua, sillä sen verran innoissaan niistä ollaan Simon kanssa jo nyt. Ystävät olivat täällä jo luvanneet meille lainaksi yhden kudotun liinan, mutta nyt taidamme vapauttaa sen jonkun toisen pikkuisen käyttöön, sillä kuvittelisin, että näillä kolmella me saamme yhden nappulan kiinnitetyksi meihin ;) Niin, siis ihanasta vanhempainpakkauksesta no.2 saimme kolme liinaa: kaksi kudottua pitkää ja yhden rengasliinan. Materiaalit tuntuvat mahtavilta (erityisesti tuo vaalea Didymos jossa on sekä silkkiä että puuvillaa) ja värit ovat juuri meille sopivia!

Kaksi viikkoa sitten kävin kantoliinaillassa ja tuntuu, että nyt innostus kantamiseen on huipussaan. Olisiko hyviä vinkkejä ”vauvankorvikkeeksi” näin alkuunsa? Kahden kilon jauhosäkki? ;) 

Ja suuri kiitos vielä tästä muistamisesta! Olemme kovasti otettuja ja kiitollisia myös paketin sisällön varsinaisen haltijan puolesta :) Terveisiä täältä ihan kaikille, isoille ja pienille läheteille!

4 kommenttia:

  1. Isot ja pienet lähetit kiittää ja kuittaa terveiset. Ihanaa, että paketti lämmitti teidän mieltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se oli ihan täydellinen meille! Laitetaan heti sit kuvia tulemaan myös, kun käyttäjä pääsee juttuja testaamaan ;)

      Poista
  2. Aivan ihania!! :) Mekin käytiin tänään mummolassa ja kotiutettiin hirmuinen kasa itseneulottuja vaatteita plus vähän muitakin. On niin mahtavaa, että ihmiset haluavat laittaa kiertoon itselleenkin arvokkaita juttuja! Tulee hyvä mieli molemmille osapuolille ja meidän vauvat saa jotain päällepantavaa. ;) Pakko tehdä itsekin postaus myöhemmin niistä sulonutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, odotan ihan innolla kuvia teidän aarteista! Ihanaa viikonloppua sinne koko porukalle. :)

      Poista