29. toukokuuta 2013

neuvo(l)a



Uh ja puh. Mittari näyttää 25 astetta ja saunassa oli melkein neljä kertaa kuumempi. Nakkeja turvottaa täällä jo ajatuskin sukista. Onneksi maailman parhaat kesäsandaalit mahtuvat hyvin vielä jalkaan ja ovat aivan yhtä mukavat kuin edellisinä vuosinakin. Kävin jo vilkuilemassa sandaalimestarin kauppaakin netissä, että jos vaikka Ateenaan päin taas joskus suunnattaisiin ja uusia hankittaisiin.. Siihen asti taidetaan mennä samoilla vanhoilla rusketusraidoilla ;)

Kävin tänään neuvolassa. Kaikki kunnossa. Kasvua vaikuttaa tapahtuvan kaikilla rintamilla. Eli mitään muutoksia ei ole mihinkään entiseen. Omaa paino on kehittynyt tasaisesti ja terveydenhoitajan mukaan jopa minulle ihanteellisella tavalla. Vauvan koko on edelleen vähän mysteeri, mutta sepä tuskin selviääkään kenellekään meistä ennen kuin tapaus on saatu turvallisesti tähän todellisuuteen. 
Neuvola tätini on ihana, vanha ja kokenut – ja erittäin ajanhermolla. Ärsytti oikein, kun tajusin miten oikeassa hän taas tänään oli, kun neuvoksi sain lakata odottamasta synnytystä. Ensimmäisellä kerralla kuulemma voi hyvin varautua siihen kymmenen päivän ylitykseen. ja kun laskettuun aikaankin on vielä sitä aikaa, niin…  Hyvinhän tässä sitä gradua sitten ehtiikin taas nakuttaa.. Ja neuloa. Meinasin eilen repiä villahousuni lankaliikkeessä, kun harjoittelijatyttö ei suostunut esittelemään minulle kuin kimaltavia puuvilla- ja nihkeitä tekokuitulankoja, koska ne nyt sattuivat olemaan KESÄKSI sopivia. Lähdin liikkeestä mukanani kahdeksan nappia, joista vain puolet osoittautui käyttökelpoisiksi. Siinä hormonisekavuustilassani tulin ostaneeksi jotain lähinnä ehkä Herra Hiiren natisevan tekokuitukesätakin miehustaan sopivaa.. 

Jotain kuitenkin on saatu valmiiksikin. En tiedä mikä näiden lopullinen käyttöarvo on, mutta onhan ne suloiset <3  

4 kommenttia:

  1. Tossut ovat ihanat ! Odottaminen kuuluu asiaan ja tietysti vauva tulee sitten ajallaan ! Pitäisiköhän minunkin mennä lankakauppaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiketi tämä odottaminen on nyt sitä tulevaan valmistautumista... eipä mahda mikään enää hetken kuluttua tapahtua vain minun toiveideni mukaan ;)

      Poista
  2. Tossut on kyllä tosi söpöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ohje oli tosi helppo sen jälkeen, kun ensin keksin (SIMON AVUSTUKSELLA!) mitä ihmettä oikein on ssk. ;)

      Poista