24. helmikuuta 2013

Alkuviikon rutistus



Se olisi viikonloppu sunnuntai-illan Game of Thronesia vaille valmis. Aion keittää ison kupin teetä ja vetäistä puolukkaruispuuroa koneeseen. Viime päivinä olenkin syönyt ennätyslastin ruista. Perjantaina tuliaisiksi saatiin herkullisia ruisnäkkäreitä ja leivottiin pellilliset ruisleipää. Tänään vielä keitin kattilallisen ruispuuroa. Maha kiittää ;)

Ensi viikolla tiedossa on muutakin kuin ruishommia. Tiistaina menen sokerirasitukseen, joka on nykyisin lähes kaikille raskaana oleville pakollinen. Jännittää hurjasti. Piikkejä ja paastoa – ei mun juttu. No, siitä varmaan selvitään. Tuloksetkin jännittää. En ole mikään sokerihiiri, mutta en kyllä kieltäydy koskaan herkuista. Yritän olla liikaa huolehtimatta ennakkoon asiasta, mutta se tuntuu olevan välillä aika vaikeaa. 

Ja kyllähän ne tiistain kokeet kestää, kun loppuviikosta on tiedossa loma! Passit ovat saapuneet viisumeineen, junaliput ovat hanskassa ja hotellin mukava tätikin on varmistanut varauksemme. Ja koska VR:n lippuluukulla oli pieniä teknisiä ongelmia matkalippujemme kanssa, komeilee passien välissä myös kupongit, joiden ansiosta taidamme aloittaa matkanteon oikein ravintolavaunussa aamukahveille. ;) Nyt siis vuorossa enää ankaraa kaupunkiopasten lukua ja pikapakkausta. Viikonloppuna onneksi saatiin monta hyvää vinkkiä myös kaupungin nähtävyyksistä, siisteistä vessoista ja herkkukahviloista. 

Valitettavasti vain ennen tätä kaikkea ihanuutta minun täytyy tehdä pitkät päivät gradun kanssa. Ei makeaa mahan täydeltä! ;)

8 kommenttia:

  1. Täälläkin jo kovasti lomaa odotellaan. Ihana päästä hetkeksi vähän toiseen tunnelmaan. Ja ei tosiaan olis enää pitkä aika kun nähdään teitä! Vielä pitäis jonkinlainen petipaikka teille raivata. ;) t. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokapöydän alla on aina tilaa ;) Täälläkin odotetaan pikkulomaa teidän luona jo kovasti! Ihanaa nähdä pian :)

      Poista
  2. Googlailin vähän siltä varalta, että Pepsi-mainokset on poistettu. Se on ehkä tämä: http://www.inyourpocket.com/russia/st-petersburg/Restaurants-in-St-Petersburg/goodcheap/Pyshki-doughnuts_47396v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Me yritetään löytää tänne heti, kun kahvihammasta alkaa kolottaa :)

      Poista
  3. Kivaa reissua teille ja odotan kuvia, miltä siellä taas näyttääkin. Simolle terveisiä, että pitää sinusta erityisen hyvää huolta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lähdemme tyhjien muistikorttien kanssa matkaan, joten varmasti tännekin saadaan todisteita reissusta rajan yli. :) Terveisiä täältä sinne!

      Poista
  4. Apua nam, merkkarimix! Jokin uutuus :)
    Ihanaa ja mielenkiintoista viikonloppua teille, nauttikaa!

    ps. Edellisen kirjoituksen jätskibaari sai täällä veden kielelle, näytti makealta. Oot ihana keksiliäs kummitäti ja yhteinen laatuaika oli varmasti paras ja muistettavin lahja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos A! Mun täytyy lähettää sulle tollanen pussi. Ovat tosiaan vasta tulleet markkinoille, niin eivät ehtineet edelliseen lähetykseen. Oikein riittoisia, kun niitä voi vielä viikon irrotella hampaiden koloista. Ei parasta salmiakkia, mutta jotenkin noihin kyllä tulee armoton himo ;) Ja kiitos jätskibaarikommentista! Ainakin kummitädillä oli hauskaa :)

      Poista