31. tammikuuta 2012

Tavan tammikuu



Ensimmäinen kuukausi tästä vuodesta on jo lähes taivallettu loppuun. Tässä kuussa olen vanhentunut niin paljon, että olen joutunut aktiivisesti palauttamaan mieliini millaista olikaan olla 19-vuotias, olen juhlinut 5-vuotissynttäreillä ihanaa kummityttöäni ja nauttinut siitä miten ihanaa onkaan olla jonkun ihan oma aikuinen (en siis selvästikään ole vielä päättänyt kuinka kamalaa lopulta aikuisena olo on – kirottu välitila!), olen suorittanut nykykreikan alkeet, saanut uusia ystäviä, nauttinut vanhojen ystävieni seurasta sekä kaivannut niitä joiden kanssa saan olla niin harvoin, edennyt graduprojektissa (näin ainakin väittää tekstitiedosto, johon olen purkanut arkistoja – se kasvaa sittenkin!), kirjoittanut ensimmäisen kirjeeni Hämeenlinnaan, suunnitellut ulkomaanmatkoja tälle ja ensi vuodelle, seurannut kaksia vaaleja antaumuksella ja aloittanut heprean opinnot (ihan kuin yhdessä kielessä kuukaudelle ei olisi jo tarpeeksi… taitamattomasta opintojen suunnittelusta kärsii sekä pää että persus).

Jos teitä kiinnostaa tietää montako purkki maitoa juotiin tässä kuussa meidän perheessä, miten monta kertaa maltoin vastustaa kahvilassa Pätkis –patukkaa, kuinka vähän tiesin mitään Armenian kansanmurhista ja miten kilahtanut olen nyt kyseiseen teemaan tai kuinka kauan menee toipua ensimmäisestä Bodypump  -tunnista, voin toki kirjoitella jatkossa näistäkin teemoista.. Ehkä laitan maitopurkkilaskurin tuonne sivun juoksemaan. Arjen onnellisia pyrähdyksiä, vai miten se olikaan. Kyllä, meillä on ihan normaalia elämää ja arkea.

 
Tässä meidän normaali tammikuun vikan viikon soppamme. Tavallisuudessaan taivaallinen! Tarvitset vain:

1kg porkkanoita
(muutama peruna)
muutama sipuli
kaksi kanaliemikuutiota / mausteita ja suolaa oman maun mukaan
paketti koskenlaskijaa (sitä tavallista)

Kuori ja pilko porkkanat, ja jos kaapista löytyy perunoita niin niitäkin voit muutaman laittaa mukaan. Leikkaa sipuli. Laita vihannekset ja sipulit kattilaan. Päälle vettä niin, että peittyvät juuri. Kaksi liemikuutiota mukaan. Anna kiehua. 

Älä kaada lientä pois vaan survauta sauvasekoittimella keitetyt vihannekset kattilassa keitoksi. Lisää paketti tai vajaa koskenlaskijaa. Nauti. 

Keiton kanssa kävisi melkein mitkä tahansa siemenet, mutta koska tämä oli nyt meidän ”tavan” soppa, ei lautaselta löydy meiltä tällä kertaa lusikan lisäksi mitään ekstraa. 

Taidan juoda vielä päivän kymmenennen teekupin. Kovasti on iskenyt flunssa, mutta minäpä isken takaisin. Ihanaa pakkasiltaa! :)



2 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa toi BoduPumpista toipumisteema :D Ihan vain siks että mulla ainakin meni 4-5 päivää. Kamalaa hommaa ;)

    VastaaPoista
  2. Täytyy laittaa kynä soimaan ;)

    VastaaPoista