15. tammikuuta 2012

Raparperitaivas







Perusviikonloppu. Vapaista ollaan nautiskeltu kotosalla kahden ja ystäviä tavaten. Loma on selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä odotan jo innolla huomenna alkavaa graduviikkoani. uskomatonta! Motivaation yhtäkkinen löytyminen johtuu varmasti siitä, että olen hyväksynyt sen tosiasiat, että työtä on tehtävä sivu ja päivä kerrallaan, mutta samalla olen käsittänyt myös sen, että itselleni työ ei ehkä olekaan ihan pelkkä nollatutkimus. Kaikesta voi oppia jotain! Ja uskokaa tai älkää, mutta viikonlopun aikana olen useasti löytänyt itseni paasaamasta Simolle tai kavereille ekumenian tarpeellisuudesta ja ykseyden etsinnän välttämättömyydestä. Ehkä innostuksestani ei voida syyttää vain tutkimaani piispa ja hänen ajatuksiaan, vaan myös Kuopion hiippakunnassa käytäviä piispanvaaleja, jotka (yllätys) pressanvaalien ohella tahtovat tunkea meillä jokaiseen pöytäkeskusteluun.

Viikonloppu on mennyt leipoessa, ruokaa laittaessa ja siivotessa. Ihanaa! Kavereita olemme nähneet rennosti ilman mitään stressiä. Juuri sitä parasta yhdessä olemista! :) Nyt on jo moneksi vuodeksi eteenpäin suunniteltu opintomatkoja opetätien ”must see”-kohteisiin.

Koska rentoilu on ollut viikonlopun teema, on kakkukin sopivaa syödä melkein suoraa vuoasta! Ihana raparperi-mansikkapiirakka, joka olisi ehdottomasti tarvinnut seurakseen vanhanajan vaniljajäätelöä.



Mansikka-raparperipiirakka
2 munaa
2dl sokeria
2dl maitoa
100g voisulaa
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

mansikoita
raparperia
50g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja



Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon maito ja voisula sekä kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Päälle mansikat ja raparperit. Nypi voi, sokeri ja vehnäjauhot muruksi ja laita mansikoiden ja raparperien päälle. Paista 200 asteessa n.30min. 

2 kommenttia:

  1. Kakku uunissa, kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti maistuu! Jos kakusta jää vielä seuraavallekin päivälle, voin luvata, että maistuu myös jääkaappikylmänä maidon kanssa :) Mukavia herkkuhetkiä!

    VastaaPoista