Kolme kettua

Posti toi meille ihmeellisen paketin. Pienelle paketin sisältö oli täynnä konkreettisia ihania tunnusteltavia ja ihasteltavia asioita. Minä palasin lahjan myötä joitakin vuosia taaksepäin. Ystävä oli kirjoittanut onnittelukorttiin pala omaa varhaisnuoruuttamme, runon, jonka olin kirjoittanut ystävälle ehkä 16-vuotiaana. Kummallisella tavalla nuoren naisen ajatukset sattuivat tähänkin hetkeen. Aika tippa linssissä luin korttia ja muistelin yli kymmenen vuoden takaista aikaa. Mitäköhän meidänkin lapsistamme tulee ”Fred”? 

Lahja paketin sisällä oli ihana. Kaunis peitto, jossa seikkailemme me kolme, Simo, minä ja poika. Kolme kettua ruusutarhassa ja hupaisa kolmikko junan kyydissä. Selvästi olemme matkalla jonnekin seikkailuun! Nauru pääsi, kun katselin peittoa. Ei onnistuisi minulta! Muistan jos jonkin kerran ystävän auttaneen minut pulasta tekstiililuokassa. Kaavat väärinpäin, kangas rullalla ja saumurissa langat sotkussa. Miten nuo kuvat edes saa tuonne keskelle… ;) Ja vielä valokuvia! Mieleni alkoi heti laukata aikaan jolloin isien jalanjäljissä piti päästä pimiöön, kuvata runokimaraan naamaansa väänteleviä pikkulapsia ja kantaa painavaa vanhaa nikonia ihan kaikkialle. Voih. Vielä me istutamme jälkikasvun eteen vanhat kuvat, soitamme heille levytolkulla Oasista ja Björkiä ja pakotamme syömään puoli litraa minttusuklaajäätelöä kerralla. Tai ehkä jaamme litran jädeä vain viileästi puoliksi nappuloille ja istutamme heidät katsomaan piirrettyjä sillä aikaa, kun äidit valuvat muisteloihin. Olipas ihan muistaminen ja ihanat muistot – Kiitos!