22. huhtikuuta 2012

aamuna aamuna


Huomenta!

Harmillisen huonosti on viime päivinä ollut aikaa kirjoitella kuulumisia tänne. Toisaalta viime päivät ovat menneet aika samalla painolla: gradua, sijaistunteja koululla, kotihommia ja yleistä säätöä. Kuvien ottaminenkin on ollut työlästä kiireisten aamujen ja pimeiden iltojen takia. Täällä kevään merkit ovat pysyneet vielä visusti pimennossa. Tältä päivältä tosin odotan paljon, kun ennusteen mukaan iltapäivällä mittariin pitäisi rapsahtaa kokonaiset 8 astetta PLUSSAA. Kello on yli kymmenen ja auringosta ei ole tietoakaan.. Ehkä odotus vielä palkitaan. Meillä onkin suunnitteilla tälle iltapäivälle kuvauskeikka, katsotaan tehdäänkö se sateessa vai lumituiskussa.. Kuten huomaatte, odotukseni tämän kevään suhteen on haudattu jo ajat sitten.  

Eilen katsottiin illalla taas muutama jakso uutta koukutussarjaa (Taistelulaiva Galacticaa) ja syötiin mässypussi saunan jälkeen sohvalla röhnötellen. Sauna ja karkit olivat tällä kerralla kyllä ne ykkösjuttu. Sarjan alku vaikutti loistavalta, mutta jostain syystä viime jaksot ovat olleet lähinnä kummallisia toisistaan irrallisia tapahtumaketjuja kaukana tältä planeetalta. Tähän asti olen koukuttanut itseni lähinnä naisten hömppäohjelmiin (Greyn anatomia, Sinkkuelämää, Gilmoren tytöt,..) sekä toki loistavaan Mad Men -sarjaan (jonka kolmas tuotantokausi saatiin muuten juuri loppuun), joten siirtyminen avaruusseikkailuihin on ollut lievästi hämmentävää.. Niin tai no samat ihmissuhdedraamat ja kasvutarinat ne tuntuvat löytyvän myös ulkoavaruudesta, kunhan vain onnistuu suodattamaan kaiken scifihömpän siitä ympäriltä.
 
Ja uskottekos tätä! Täällä paistaa nyt aurinko! 

Ps.Tajusin, että minulla ei ole tunnisteissa lainkaan kohtaa arki. Pohdin jo sen lisäämistä ja vanhojen tekstien klikkailua uuden tunnisteen alle, kunnes oivalsin, että saisin siirtää sinne 95% kaikista kirjoituksista. Eihän minulla ole muuta elämää kuin tämä ihana arki <3

2 kommenttia:

  1. Ihana juttu et pääsette reissuun! (Vähän kade kyl..) Nauttikaa toisistanne ja olostanne täysin rinnoin! Arkihuolet jaksavat täällä odottaa. Turvallista matkaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Toivottavasti aurinko paistaa sekä siellä että täällä!!

      Poista