Perjantaipuuhaa

Meillä on tänään touhuttu ihan koko päivän. Ovi on käynyt ja avaimia vaihdettu lennosta. Nytkin Simo on hiihtämässä ja bongaamassa taivaalta pilvetöntä kohtaa. Illalla on kuulemma joku ohilento luvassa. Vierashuoneen valloittanut veli painaa pitkää päivää koulujuttujen parissa ja minä … niin, mitäs minä olen tänään tehnyt?

Aamulla metsästin kadonnutta artikkelia turhaan ja kävin ihanan pitkällä lounaalla. Iltapäivän pyörin kaupungilla Simon kanssa. Käytiin tutustumassa vaunumarkkinoihin ja etsittiin kaukoputkeen lisäosia. Koville tahtoi ottaa tuo tallaaminen kaupungilla, vaikka tahti oli oikein rauhallinen, ja kotiin päästyämme olikin pakko ottaa ne puolentoista tunnin päiväunet. Onneksi heräsin aivan sattumalta riittävän ajoissa ehtiäkseni katsomaan wanhoja. He olivat kyllä kauniita ja komeita. Monta riviä tuttuja oppilaita ja yksi erityisen rakas kaunokainen pyörähtelivät kaikki upeasti. 

Postin mukana tuli tänään tämä komistus. En voinut kuin nauraa ääneen! :D Kiitos ystäväni <3 Tämä saa parhaan paikan oranssin kyljestä! Toivottavasti ystiskortit kummilapsille ovat myös päässet perille. Löysin noita kortteja pikkupuodista, jossa myydään lasten käytettyjä vaatteita, kankaita ja pieniä kivoja juttuja. Nämä ovat paikallista työtä. Minusta kerrassaan nerokas idea yhdistää pieni askartelupuuha korttiin. Ja näitähän voisi tehdä itsekin lisää…

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Vaaleanpunainen ZOMBI

Ihanaa ystävänpäivää!

Viikko on ollut aika gradu- ja vauvavärittynyt. Minulla on lista aiheista, joista täytyisi kirjoittaa, kun tässä vain ehtisi. Gradu etenee mallikkaasti ja kahden viikon päästä keskustelen professorin kanssa siitä kulkeeko se myös oikeaan suuntaan. Tätä todella toivomme! Välillä kuulkaa kirjastolla minut valtaa jopa innostus tekstin kanssa, mutta ne hetket ovat valitettavasti usein kovin lyhyitä. Peruspuurtamistahan se on. 

Päivisin gradua ja öisin vauvajuttuja. Viimeyönäkin näin painajaista vaunuista – taas. Tästä pitää kirjoitella jossain vaiheessa ihan erikseen. 

Mutta hei ystävät, tänä vuonna kortteja pistettiin vain kummilapsille. Mutta tepäs saatte jotakin vielä paljon parempaa! Tässä jakoon aivanmielettömänhyvä Simon lasagneohje. Jestas. Tiedättekö, että en ole syönyt mitään näin hyvää pitkään aikaan. Kuvat ovat kamalia, mutta koska lukijoina ja ystävinä tällä radalla pyörii vain erityisen fiksua väkeä, osaatte hypätä suoraan siihen varsinaiseen herkkuun eli ohjeeseen. 

Ystävänpäivälasagne 

Zombi

 

Lasagnekastike

5dl tomaattimurskaa

3 punajuurta

1 porkkana

2 sipulia

2 kynttä valkosipulia

3 dl kasvislientä

120 g smetanaa

hunajaa

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria, valkopippuria, chilijauhetta, muskottipähkinää

Pilko sipulit ja valkosipulit. Kuullota oliiviöljyssä mausteiden kanssa. Lisää 1rkl hunajaa.

Raasta punajuuret ja porkkana. Laita raasteet pannulle sipulien ja mausteiden kaveriksi. Lisää tomaattimurska. Lisää sitten pannulle kasvisliemi ja smetana sekä hunajaa maun mukaan. Lisää suola. Keittele sekoittaen n.20min ja anna vähän vetäytyä ennen lasagnen kokoamista.

Valkokastike

50g margariinia

5 rkl vehnäjauhoja

8 dl maitoa

150g raastettua emmentalia

valkopippuria, muskottipähkinää, suolaa

Sulata margariini kattilassa. Sekoita jauhot. Lisää maito vähän kerrassaan koko ajan sekoittaen. Keitä kastikkeesta paksua ja lisää lopuksi 2/3 juustoraasteesta. Mausta.

Kokoa lasagne kerroksittain punajuurikastikkeesta, valkokastikkeesta ja lasagnelevyistä. Päällimmäiseksi valkokastike ja loput juustoraasteet. Paista 30 min 200 asteessa. Sammuta uuni ja anna lasagnen olla vielä jälkilämmössä 15 min. Ota herkku pois uunista ja anna vetäytyä vielä 15 min peitettynä. Tarjoile vaikka raejuuston, tuoreiden vihannesten ja suolakurkkujen kanssa. Herkkua!


JK. Kello 23.50 saapui asuntoon pitkän ja uuvuttavan juna-taksi-kiertomatkan jälkeen veljeni, joka sai eteensä lautasellisen  tätä. "Hmm, zombia!", oli ensikommentti. Aivan totta! Miten en ihan heti sitä itse tajunnutkaan - zombiahan se toden totta olikin. Maailman parasta zombia <3 Ja maistui meidän lihamiehellekin!

40 päivää

Paasto on alkanut. Kuka syö vähemmän lihaa, kuka ei katso tv:tä tai käytä aikaa Facebook:ssa roikkumiseen. Vähemmälläkin pärjää ja luovu omastasi tuntuvat olevan paastonajan iskulauseita. Entä jos meillä olisikin 40 päivää aikaa olla jotain enemmän?

Minä olen tullut vanhemmaksi kuin koskaan luulin. Olen alkanut epäillä. Epäilen elämää, maailmaa ja ihmistä. En näe kauneutta kovinkaan usein ympärilläni. Itsestäni sitä nousee hyvin harvoin. Aloitan liian usein keskustelut valittamalla elämän epäkohdista ja tunnun näkeväni niitä kaikkialla. Minä olen kasvanut luottamaan ihmiseen, uskomaan hyvää ja toivomaan usein vielä jotain parempaakin. Kuitenkin mitä kauemmin olen elänyt täällä, sitä useammin olen joutunut toteamaan, että olen ollut väärässä. 

Tänään on tuhkakeskiviikko. Pääsiäisen odotus on alkanut ja laskeutuminen paastoon ja odotukseen on nyt tässä. Pue päällesi säkki ja valele itsesi tuhkassa. On aika tutkia itseä ja katsella sisintä rehellisesti. En tiedä onko minussa tarkasteltavaa 40 päiväksi. Odotukset eivät ole kovin korkealla. 

Katsellessani tätä kaikkea pakottaudun kysymään itseltäni, miksi olen joskus uskonut ihmiseen. Minulle vastataan: ”Uskoitkin armoon”. Jokaisessa ihmisessä täytyy olla pala, tarttumapinta, muisto tai aavistus hyvästä. Jokainen luotu on Luojansa kuva. Jumalan rakkaudella on ihmisessä heijastus, johon armo voi tarttua. 

Minua se lohduttaa. Jos tuijotan riittävän kauan, voin nähdä ehkä tuon heijastuksen. Minulla on 40 päivää hyvää aikaa tuijottaa.

kuva