9. elokuuta 2012

Perhe juhlissa


Ehkä blogin historian pisin tauko takana :) Viikonloppu tosiaan vierähti ihanien ystävien ihanissa häissä Pohjois-Pohjanmaalla ja alkuviikko leirillä. Nyt olen taas jotenkuten elävien kirjoissa. Eilen tosin hukkasin puhelimeni, jota metsästettiin sitten pitkin Lappeenrantaa. Vanha nuhjainen kännykkä löytyi lopulta sieltä mihin sen olinkin jättänyt – leirikeskuksesta johtajanhuoneen tyynyn alta. Mutta nyt kaikkea muuta kuin nuhjaisiin tunnelmiin!!

Pitkästä aikaa nähtiin koko Joenkaupungin ”perheen” voimin, kun saateltiin erästä erityisen ihanaa kaksikkoa vihille. Morsiusmessua vietettiin kauniissa vanhassa puukirkossa ja juhlateltat kohosivat joen rannalla. Kaiken kaikkiaan juhlat olivat onnistuneet, morsiuspari upea ja seura mitä mainiointa. Voi kunpa nähtäisiin kaikki taas pian uudelleen!! Kuvissa on tälläkin kertaa vain paljon yksityiskohtia juhlista ja viikonlopulta. Juhlantähdet ja heidän omaisensa saavat rauhassa pitää päivän helmihetket itsellään. Omasta porukasta tohdin kuitenkin jonkun kuvankin laittaa ;)

Ihastelimme viikonloppuna kilvan kauniita maisemia, ihanaa luontoa, mökkisaunan ihanuutta ja poroja! Viikonloppu muistutti minua omien ystävien ja tuon meidän ”oman perheen” ainutlaatuisuudesta: sekä kyyneleet että rehakat naurut ovat herkässä tässä joukossa. Ja täytyy kyllä sanoa, että harvojen ihmisten kanssa reilu tuhat kilometriä autossa ovat koskaan hujahtaneet noin nopsasti! Simo totesi, että hiljaista oli vain silloin, kun takapenkillä vedettiin henkeä…
Kiitos <3

2 kommenttia:

  1. On täälläkin fiilistelty! :) Aika suloinen kuva tuo viimeinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vihdoin kun nyt pääsin leiriltä pois ja vähän sain kerättyä voimia. Vika on ihana! <3

      Poista