enomies

Enot on parhaita. 

Viikko sitten meillä vieraillutta veljeä, enoa ja vävymiestä on jo kova ikävä. Pojan mielestä eno on huippu! 

Enon kanssa voi kölliä aamulla, iltäpäivällä ja illalla. Sillä on pitempi tukka kuin isällä - siitä saa hyvin kiinni. Enomiehen kanssa voi käydä kummallisissa paikoissa, kuten vanhassa tupakkatehtaassa, josta on nyt tehty aikuisten menomesta, sellainen johon lapset pääsevät päivällä vain kahviseuraksi.. Enomies leikkii ja osaa monta outoa laulua, jotka minäkin joskus ehkä opin. Olen ajatellut pyytää sitä isän ja mun bändiin. Se vois soittaa vaikka sitä kitaraa. Ja sitten kun mä olen isompi, niin enomies voi tulla vahtimaan mua, kun äiti ja isä lähtee ulos. Ja sitten me seikkaillaan! Ja yllättävien tilanteiden sattuessa kohdalle - me pojat vaan laitetaan jalkaa korkin päälle. Lisää kuvia musta ja mun enosta on joulukuvissa. Tällä kerralla me keskityttiin poseeraamisen sijasta hengaamiseen. ;) - M

toinen kerta

Meillä on ollut ihania vieraita taas kylässä! Joulukirjeeseen laitettu vinkki ”tulkaa meille!” on otettu ihanan tosissaan :) Omaa väkeä Oulusta on saapunut ihan kahden auton voimin! Kiitos, kun olette tulleet <3

Vieraat saattavat tuoda tullessaan joskus uskomattomiakin lahjoja: terveisiä rakkailta kaukaa, vertaistukea ja joskus jopa vapaan illan! Enomies alkoi puhua jo torstaina, että eikös ne vanhemmat tarvitsisi jotain tuuletusta?!

Mitä? Omaa aikaa vai? Kerran aiemmin ollaan oltu kahden jossain pojan syntymän jälkeen (se kuuluisa kahdentunnin pyöriminen kotikylän leipomon ja kirjaston välillä…), joten ehdotus tuntui aika uskomattomalta! Otimme tarjouksen vastaan ilolla ja hilppasimme kaupungin uuteen kuppilaan pojan nukahdettua.

Kuten arvata saattaa, Enomies pärjäsi loistavasti lapsenvahtina (ensimmäistä kertaa ikinä!!!) ja me vanhemmatkin kohtuullisen hyvin osasimme nauttia hetken yhteisestä vapaasta.

(Täytyy todeta, että apua ovat muutkin tarjonneet, mutta pojan vierastamiskausi ja jatkuva tissillä roikkuminen ovat sabotoineet aiemmin näitä hankkeita. Nyt uudet ajat ovat koittaneet siis monella rintamalla!) 

Rimakauhua

Hei,

Meillä on nyt seitsemän kuukautinen poika! Ihan käsittämätöntä. Mielelläni kirjoittaisin teille enemmänkin kuulumisista, alkuviikon fysioterapiasta (oli mahtavaa!), vanhoista uudelleen aktivoiduista harrastuksista, oivalluksista ja elämästä yleensäkkin, mutta..

Minuun on iskenyt rimakauhu. Pitkät hiljaisuudet täällä blogin puolella eivät ole tehneet minulle erityisen hyvää. Tai siis en enää uskalla julkaista mitään, kirjoittaminen tökkii ja kuviin ei tunnu riittävän inspiraatiota (eikä, kiitos tammikuun, myöskään valoa..).

Olenkin päättänyt aloittaa uuden linjan. Julkaisen ainakin yhden kuvan aina silloin tällöin. Ja lupaan kirjoittaa ainakin jonkinlaisen kuvatekstin. (Toivon salaa, että kuvateksteistä syntyisi pikkuhiljaa ajatusten virta ja vaikka joku oikea tekstikin. Kuten huomaatte, näihin sulkuihin tätä tausta-ajatus kyllä näyttää puskevan.. Sama käy usein, kun avaan suuni: pääasia unohtuu, kun sivupolut ovat niin mielenkiintoisia.)

Mutta viikon kuulumisia. Niitä kameran muistilta löytyneitä. Meillä on tehty pikkuhiljaa suurempaa siivousta kotiin (makkarissa edelleen kuitenkin kuolleen kasvin raato ja puolen sentin pölykerros), köllitty lattialla ja harrastettu vatsajumppaa sekä nautittu yhteisestä arkisesta ajasta iloisen pojan kanssa.

Terkkuja ja PALATAAN! :)

sormin ja sosetta

Olen onnellinen jokaisesta jo lapsia kasvattaneesta naisesta. Kiitos siitä, että he ja mieheni ovat keksineet ratkaisuja ja antaneet vinkkejä jo moniin kotiäidin painajaistilanteisiin.

Ongelmavyyhti numero 238 alkaa pikkuhiljaa ratketa. Tänään puhumme siis ruuasta.

Ajattelin, että välillä hankalan imetyksen muuttuminen maito+kiinteät yhtälöksi toisi helpotusta arkeen, selkeyttäisi rytmejä, toisi tasaisen yöunen ja muuttuisi lopulta valmiiksi graduksi. No, viimeistä saamme varmasti odottaa, mutta muiden voisin jotenkin kuvitella liittyvän päivän teemaan.

Kiinteät aloitettiin pojan ollessa 5,5kk. En niin kovalla hopulla ollut maistelujen kanssa, kun pojan kasvu oli erittäinkin hyvää ja maito tuntui riittävän ihan kohtuullisesti. No, pitkään on tässä nyt MAISTELTU. Viisi viikkoa. Kai se syö joskus jotain muutakin kuin uunissa kypsennettyä kesäkurpitsaa, pyöri tänään aamulla mielessä.

Ennen joulua ruokailu näytti sujuvan oikein mainiosti, mutta sitten tuli stoppi. Maha meni sekaisin, ruoka ei maistunut, lusikasta syöminen ei onnistunut lainkaan ja omista hyppysistäkin vain kesäkurpitsa, banaani ja joskus pala bataattia saateltiin perille onnistuneesti. Puurot, joiden syömisen ajattelisin tuovan sitä rauhaa myös yöhön, eivät sitten menneet alas millään. Kokeiltiin marjoja,  kaupan soseita, hedelmiä (banaanin kanssa menisi, mutta tuntuu käyvän vatsaan), vellinä ja oikein napakkana, äidinmaidolla ja ilman.

Ystävät langoilla ovat tsempanneet, että kyllä se tästä lähtee taas liikkeelle. Neuvolastakin asiasta yritin kysellä, mutta apu ei ollut kummoista. Pitäisi kuulemma jo kohta olla lihaa pöydässä.. Sormiruokaa suositteli.

Poika on ollut kyllä erittäin innokas omin käsin syödä. Puuroihin ei tosin ole suostunut koskemaan sormellakaan.. Eilen keksin sitten leipoa puuron sämpyläksi! Poika ruopaisi puolikkaan sämpylän kerralla puperoksi. Sitä emme tiedä kuinka paljon lopulta mahaan asti touhussa tavaraa päätyi. Tänään päätin, että meillä ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kuin syöttää kaikki sormiruokana ja toivoa, että kesäkurpitsa löytäisi pian makukavereita, vaikka vanhoista kavereista  päärynästä ja mustikasta.

Sitten tuli Simo kotiin ja kehotti vielä kokeilemaan sosetta. Jos vaikka pakkasesta otettaisiin maitoa sekaan. No, mies se keksi sen taas! Pakastetussa maidossa on niin voimakas tuoksu, että bataattisose sillä höystettynä upposi hujauksessa. Ja lisäannos perään. Ja iltapuurokin! Voi tätä äidin riemua :)

Sormiruokailemme varmasti jatkossakin usein (aina mahdollisuuksien mukaan silloin, kun koko perhe syö yhdessä), mutta aamupuuro lusikasta on vaan niiiin paljon kätevämpi kuin sämpylöiden pyörittely aamuhämärissä..

Onnea on viisaat ystävät ja nero miehenä!

Kirjasuosituksena: Minä syön itse, sormiruokailun käsikirja. Arosilta, Ruottinen , Lähteenmäki.

jopas joutui aika!

Kamalan pitkä joululoma täältä tuli pidettyä. Minua ovat pitäneet kiireisinä poika (jonka unet seilaavat eessun taassun, jonka maha on vihoitellut ja jonka kiinteisiin totuttelu on sujunut vaihtelevasti..) ja lomailu (olen nukkunut valtavasti, ottanut rennosti ja etsinyt sisäistä tsempparia, jonka voimin saisin hommat taas käyntiin). Uusi vuosi on alkanut siis hitaasti mutta varmasti.

(Uuden) Vuoden suurimmat uutiset ovatkin urheilu-uutisia: poika on oppinut pyörähtämään kumpaankin suuntaan ja minä olen päättänyt aloittaa juoksemisen. No, nyt se on sanottu täällä, joten pakko sinne ensimmäiselle lenkille on lähteä.. Pojan pyörimistä on ihmetelty nyt joka päivä. Uuden oppiminen on niin mahtavaa! Poikani innoittamana olenkin päättänyt kaivaa lenkkarit kaapista ja pistää hösseliksi metsäpoluilla. Onpahan siinä muillakin sitten ihmettelemistä.

Lyhyesti voin kerrata oman juoksuhistoriani: kahdesti olen juossut cooperin testin, kerran osallistunut ystävän pakottamana piirinmestaruuskisoihin, kun eivät olisi saaneet joukkuetta muuten kasaan (matka oli 4*200m, ja eipä muuten pyydetty enää toiste..) ja muistini mukaan ainakin kerran olen juossut viisi kilometriä putkeen. Että näin. Ihan en keväällä ajatellut vielä lähteä maratonille..

Muita uuden vuoden lupauksia ovat lihaton- ja karkiton tammikuu. Loistavia lupauksia minusta: lihaa syön normaalisti ehkä kahdesti viikossa ja karkkilakko petti heti, kun kummitädin postipaketista löytyi m&m-rakeita.. huh. Ehkä tämä vielä tästä..

Piristyksenä ihania joulukuvia! Odotan jo ensi joulua. Onneksi välissä on pääsiäinen ja kesä, muuten saattaisi odottaminen muodostua liiankin tuskalliseksi. :) Meillä oli ihana perhejoulu – pojan ensimmäinen! Oltiin rauhassa vanhempieni luona, syötiin hyvin, avattiin muutamat paketit ja iloittiin yhteisestä ajasta. Erityisen ihanaa oli se, että pappa innokkaasti jaksoi työntää rattaita ja mummu leikittää poikaa. Saatiin vähän levätä ja oikaista sohvalle. Ja kun kerran oli oikein aikaa, minä kirjoitin listan kaikesta, mistä tänne haluaisin kirjoittaa. Lupaan purkaa sitä rauhalliseen tahtiin koko vuoden ;) Tässäpä mitä mainioin uuden vuoden lupaus pidettäväksi!

The Hour

Kävimme uusimassa liittymiä. Simo lähti jo pojan kanssa vaunuttelemaan, kun minä jäin rustaamaan nimeä viimeisiin papereihin. Myyjä haistoi tilaisuutensa tulleen ja innokkaasti aloitti erään viihdepaketin tuputtamisen. Hyvin ystävällisesti, mutta päättäväisesti hän totesi, että tämä olisi meillekin varmasti mitä tarpeellisin ja elämää helpottavin päivitys. Jaksoin kuunnella hetken. Kiitin kovasti ja totesin hänen hukkaavan aikaansa - Meillä ei ole edes televisiota. Tämä paketti kuulemma ratkaisisi senkin ongelman…

Niinpä. Ajattelen, että tv:stä tulee niin paljon turhaa (josta osaa toki itsekin katson netistä), että en kaipaa laitetta jatkuvasti huutamaan olohuoneeseemme. Toisaalta, meillä on nytkin ongelmana kiire ja ajanpuute, jota tuskin helpottaisi jumiutuminen töllön ääreen. Joitain koukkuja mekin olemme kuitenkin napsineet Simon kanssa..

Viimeisin hullaantuminen on tapahtunut BBC:n huippusarjan The Hour kohdalla. En voi käsittää miten iltapäivälehdet, ystävät naamakirjassa tai ihmiset bussissa eivät keskustele tästä sarjasta! Ja vielä pöyristyttävämpää on, että sarjaa tehtiin vain kaksi kautta, vain kaksitoista jaksoa. Olen hämmentynyt. Sarjahan on nerokas! Juuri sopivassa suhteessa draamaa, jännitystä ja historiaa. Ai että! Ensimmäisen kauden jännitin kotisohvalla Suezin kriisin ratkeamista samalla innolla kuin moni muu olympiakisojen keihäsfinaalia.

Onko julmaa hehkuttaa sarjaa, johon on aika mahdotonta päästä kesken mukaan ja joka on jo lähellä loppuaan? On. Anteeksi. Ehkä innostuttuanne lataatte sen netistä, löydätte jostain koko sarjan yksissä kansissa tai.. ehkä olette tallentaneet sen sinne viihdemaailmaanne? Niin tai näin, minä olen koukussa – ja onnellinen. Eilen katsoin jakson oikein TELEVISIOSTA. ;)

Hyvää Joulua!

Yrityksistä huolimatta en ole saanut konetta auki. Olen tästä varsin onnellinen. Joulun viettoon sulahtaminen on siis onnistunut mitä parhaimmin ;)

Ihanaa joulunaikaa! Lunta täällä ei ole, mutta tunnelma on tästä huolimatta katossa.

Palaan kuulumisten kanssa tänne vielä myöhemmin. Jokunen joulukuva jakoon kuitenkin jo nyt. Nautiskellaan!