9. kesäkuuta 2013

Hommia listalla



Olen tehnyt itselleni listan kaikista hoidettavista pikkujutuista, hankinnoista ja tehtävistä, joita näin odottelun ja lomailun ohessa voisin saattaa pois päiväjärjestyksestä. Eilen sain pestyä kylpyhuoneen lattiakaivon ja hankittua kirpparilta kesämatot parvekkeelle. Päivä oli siis mitä tuottoisin, sillä tähän mennessä paljon muuta pitkästä listasta en olekaan saanut tehtyä. Olisi varmasti pitänyt korvata vaunujen sadesuojan hankkiminen, ikkunanpesut, viimeisten kolmen vuoden valokuvien tilaaminen ja sen vauvansängyn reunapehmusteen ompelu merkinnällä ”juo kahvia ja syö jäätelöä”, sillä sitä olen tehnyt ahkerasti. Mutta eikös tämän pitänytkin olla loma? :)

Kuten tänään olen monelle todennut, oloni on mitä loistavin, joten vauva tuskin on saapumassa vielä hetkeen. Jos ylimääräistä itsekseen touhuilevaa melonia keskivartalon tietämissä ei lasketa, en oikein voi väittää tuntevani itseäni erityisen raskaaksi. Tai no, Simon nimeämiä ”naiskohtauksia” (=itku AIKA herkässä), on esiintynyt yhä tihenevään tahtiin.. Toivotaan, että ensi viikolla en muutu aivan putoukseksi ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti