23. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen viikko



Kirjoitin tämän jo eilen ajatuksena, että saisin jotain kuulumisiakin blogiin. Eipä tässä oikein ole ehtinyt säätää kuvia tai istua koneella.. Toivottavasti tulevina päivinä ehtisin hetkeksi myös näiden omien harrastusten pariin eikä elo olisi ihan pelkkää vauvapyykkiä ja maitotahroja. 


Päivät ovat menneet hurjan nopeasti. Aivan liian äkkiä huomaamme kellon jo olevan neljä ja päivän pitkällä. Kuten kaikissa vauvaperheissä, meilläkin touhu on mukavaa pyörimistä pikkuisen ympärillä: tissiä, unta ja vaippojen vaihtamista. Onneksi tällä viikolla Simo on pystynyt olemaan paljon kotona ja vasta ensi viikko tuo tullessaan minulle ensimmäiset päivät ihan kahden pojan kanssa. Hyvin meillä varmasti sujuu, kun kaveri on mitä mainioin tyyppi. Onneksi koti saa nyt näyttää vähän levähtäneeltä. Kahvittelijatkin varmasti ymmärtävät olkkarissa kuivuvat pyykit, petaamattoman sängyn ja yleisen kaaoksen.. 

Torstaina meillä kävi jo ihan ensimmäiset vieraat. Tai no, vieraiksi heitä tuskin voi kutsua. Oma ”Idän perhe” kävi katsomassa pikkuista ja tuoretta äitiä. Seura ja apukädet olivat sairaalassa vietettyjen päivien jälkeen tarpeen, kun Simokin oli koko päivän töissä. Harmillista vain (liekö äitiyden aiheuttamaa sekavuutta), että olin laittanut kameran säädöt kikkaralle ja kuvien laatu on mitä on..  Yhteisiä ensi hetkiä saatiin kuitenkin talteen ja sehän on tärkeintä! :)

6 kommenttia:

  1. Hän on kyllä niin suloinen paketti. Onneksi saatiin kameralle talletettua tärkeät yhteiset ensihetket. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää muistaa vaan koko ajan ottaa kuvia. Poika kasvaa niin nopeasti!! Uskomatonta, että noistakin kuvista kaveri on jo kovasti "miehistynyt" ;)

      Poista
  2. voi hyvänen aika, kun hän on aivan järjettömän hurmaavan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hän kyllä on. Ainakin äidin ja isän mielestä. Ja huhutaan, että Pohjanmaalla jotkut kaksi ovat myös aivan seonneet onnesta ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Totta. Ihanaa, että yhteinen loma-aika löytyi ja pääsette livenä ihastelemaan kaveria.

      Poista