14. lokakuuta 2012

Neiti Lokakuu ja muutama muu ihana nainen


Hei täällä lomalainen, kuuleeko maailman! Täytyy kertoa, että on kyllä hyvä fiilis: ansaittu loma on alkanut, porukat ovat vieraana ja ensi viikolle on luvassa useita ihastuttavia kohtaamisia ystävien kanssa. Voi loma!
Ajattelin, että vaikka olen lupaillut kuvaavani täällä ihan tavallisen arjen pieniä pyrähdyksiä, annettakoon minulle anteeksi pieni vanhan hehkutus. Kelataan viikko taaksepäin, reissuun, joka oli loistava kiireen katkaisija.
Tyttöjen kanssa junailtiin Tampereelle katsomaan uuteen kotiin, kaupunkiin ja työhön hypännyttä ystävää. Samalla reissulla törmättiin myös Kaisaan, jota oli aivan ihanaa nähdä pitkän tauon jälkeen! Saunottiin, laitettiin ruokaa, hengattiin kirppareilla ja parannettiin maailmaa – sitä tavallista yhdessä! Tampereelta lapsuudenkotiini ajaa kaiketi kahdessa tunnissa. Kaupunki on tuttu päällisin puolin. Yksin, yhdessä kavereiden kanssa ja perhelomilla olemme lukuisat kerrat ihastelleet Tammerkoskea ja kaunista kaupunkia ja kauhistelleet sen asukkaiden kamalaa murretta. Tällä reissulla minä opin kuitenkin paljon uutta Tampereesta – sen mitä on Hervanta ja missä asuu koko kaupungin kaunein prinsessa!

Viikko sitten huristelin ystävän luota Hervannasta tyhjällä bussilla kohti keskustaa. Olin saanut kutsun käydä ensitreffeillä erään ihastuttavan neidin luona. Ikää kolme päivää, senttejä 49 ja kiloja se kolme. Kohtaaminen oli häkellyttävän ihana! Pakko sanoa, että hän oli ainut reissulla tapaamani nainen, joka sai minut hiljaiseksi. Oivoi. Tukkaa ja vauvan tuoksua riitti! Kotiin vein viemisinä ystävän avustuksella askartelemani ”kortin”. Pahviset kirjaimet ja numerot löytyivät eräästä askarteluliikkeestä läheltä radiokirppistä. Niihin vähän askartelupaperia ja leimasinmusteella hieman fiilistä lisää. Noita voi pitää esillä niin kauan kuin ne miellyttävät silmää ja sen jälkeen vain paperinkeräykseen ja kiertoon. 

Viikonloppu täynnä ihania naisia!

4 kommenttia:

  1. Oi miten ihana postaus. :) Ja aivan mahtava kuva puusta, jonka ylimmät oksat ovat ihan paljaat, mutta alemmilla on ruska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Aina innolla odottelen sunkin juttuja! Ikävä teitä <3

      Poista
  2. Vaikuttaa ihanalta viikonlopulta <3. Prinsessalta terveiset! A

    VastaaPoista