10.7.1926

Tänään juodaan kahvit erityisellä hartaudella. Isoisoäitini ja isoisoisäni hääpäivä on tänään. 86-vuotta sitten juhlittiin häitä erään talon pihapiirissä. Tanssilavakin sinne oli kuulemma rakennettu, vaikka morsiamen isä ei kovasti tanssista perustanutkaan. Minä en koskaan kumpaakaan heistä tavannut, mutta tänäänkin kiitollisin mielin heitä muistelen. Isopappaa kehuvat maailman parhaaksi mieheksi. En epäile sitä, olenhan saanut ympärilleni joukon tämän miehen poikia, oman pappani, isäni ja veljeni, jotka kaikki ovat maailman hienoimpia miehiä. Isomummulta olen perinyt luonnetta, kädet ja nimeni. Joskus yhteneväisyyksien liitto hirvittää mummun tunteneita. Mutta mihinkäs siitä pääsee, että ”oikeakätiset tekkee mitä ossaa, vasenkätiset mitä tahtoo”. Ja jotain taikaa taitaa vasenkätisyydessä olla, olenhan saalistanut itselleni sen maailman hienoimman miehenkin! ;)

Meillä pitkään pohdittiin oikeanlaista vihkisormusta. Olisin toivonut saavani sormukseen jotain omaa, palan tarinaa mukaan. Montaa vaihtoehtoa soviteltiin ja pohdittiin, mutta liekö se ollut morsiamen peritty napakkuus vai seppien taidottomuus, kun yhteistä säveltä ei tahtonut löytyä. Onneksi mummulla ja papalla oli muhinut ajatus jo aiemmin. Kysyivät minulta erään kerran, olisinko halunnut itselleni talteen isoisovanhempieni vihkisormuksen. Siinä se sitten oli! Varovasti kysyin olisiko sopivaa käyttää sitä sormusta vihkisormuksena. 

Muuta sormusta minulla ei nyt olekaan. Toista ”omaa” pohdin viereen, mutta vanhan sormuksen pariksi ei sovikaan mikä tahansa sormus. Sisällä on kaunis kaiverrus, joka muistuttaa minua uuden ja vanhan, menneen ja tulevan, liitosta.     

Nyt on juhlakahvien aika!

Kiitos vielä omalle papalle luvasta laittaa muutama vanha kuvakin tähän!