Eino-myrsky ujeltaa nurkissa, poika ei suostu
aamupäikkäreille ja kahvi on loppu. Ei mikään pössömpi aloitus
sunnuntaiaamulle. ;) Onneksi voi aina
muistella lauantaita!
Perjantaina olin pitkän päivän pojan kanssa kaksin. Totesin
Simolle illalla, että äidin omaa aikaa on saatava ja sassiin. Mies oli oikein
iloinen vaatimuksestani: hän saisi kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa ja
rentoutuneen vaimon.
Eilen kiertelin sitten itsekseni vähän kaupungilla. Tekipäs
hyvää. Poikkesin muutamiin liikkeisiin, joihin vaunujen kanssa ei pääse ja
katselin vähän joulujuttuja. Ja kävin kahvilla.
Olen asunut kaupungissa nyt kahdeksan vuotta. Ja lähes saman
ajan on kaupungissa toiminut myös tee- ja kahvikauppa, jossa on voinut ostosten
lomassa nauttia myös kupin kuumaa. Kuitenkin vasta eilen tajusin ensimmäisen
kerran pyörähtää liikkeen pieneen kahvilatilaan. Jotenkin hullua. Ja jotenkin
erityisen kummallista oli, että kaksi käsintehtyä suklaakonvehtia ja kahvi, valitsemistani
pavuista minulle jauhettuna ja pöytään tarjoiltuna, maksoi neljä euroa. Siis neljä!
Ja minä olen juonut kahdeksan vuotta seisonutta suodatinkahvia! Tunnen itseni
tyhmäksi.
Pikkuinen kahvilatila oli aivan viihtyisä, mutta ehkä vähän
viileä. Takkatuli, villashaalit ja kynttilät olisivatkin olleet jo ehkä vähän
liikaa pyydetty neljään euroon…
JK. Tämä reissu sai minut vihdoin luomaan uuden tunnisteen. Kahvilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti