21. marraskuuta 2011

Valintoja

Tiedättekö, kun joskus päivät tuntuvat saavan itselleen otsikon, teeman jonka mukaan etenevät. Täällä on ollut tänään valintojen päivä. Minulle tarjottiin kevääksi työpaikkaa, joka olisi kaikella todennäköisyydellä jatkunut tulevaan syksyynkin. Kieltäydyin, toki harkittuani monta päivää ja ähkittyäni pääni puhki miten aikuisen ihmisen pitäisi toimia tällaisissa tilanteissa.. Mutta lopulta siis kieltäydyin. Syitä oli sekä puolesta että vastaan, mutta lopulta pääni, tuo minua hyvin jo vuosia palvellut, teki itselleen tyypilliseen tapaan koruttoman päätöksen: gradu ensin.

Mikä ihana seikkailu olisikaan ollut asua jälleen vanhempiensa luona, opettaa koulussa, josta vasta itse on valmistunut, aineita, joista vain yhteen olisi pätevä ja viettää ensimmäistä hääpäiväänsä tehden tuntisuunnitelmia ja ikävöiden aviomiestä, joka majailisi Suomi-neidon lantionmitan päässä vaimostaan. Tämän kaiken sijasta (liiankin) järkevä pääni valitsi gradun, valmistumisen, makaronin ja kaurapuuron sekä kevään oman mieheni kanssa. Joskus sitä on valmistuttava ja joskus sitä vain on saatava olla yhdessä.

Tänään valitsin myös itselleni gradunpalautuspäivän sekä teen sijasta kupillisen glögiä. Huomenna joudun hankalaan valintaan heti aamulla: mitkä kengät laitan kouluun? Meille on satanut lumi!

2 kommenttia:

  1. Hyvin valittu.
    Loppupeleissä kaikki on noin paljon selvempää.

    Tänään Keskisuomalaisessa Viivi tuskaili Wagnerin kanssa. Se yritti näyttää taikatemppuja ja seuraavassa kuvassa se tunki kirsikkatomaattia kärsäänsä ja vaatii Viiviltä totaalista huomiota.

    Ja viivillä on edelleen gradu kesken ja hän kantaa niitä gradu-kirjojaan jo kymmenettä vuotta siinä sarjakuvassa.

    Meidän miesten kanssa on paljon helpompaa, kun edes gardu on pois harmeista. Sitten voi keskittyä täysillä aviomiehen, isän ja veljen aivoituksiin ja ideoihin.

    Vain Pappa on niin fiksu, että naisten ei hänen vuokseen tarvitse miettiä ja tuskailla

    VastaaPoista
  2. Loistavaa! :D Ehkä minusta ei ihan Viiviä tule, vaikka gradukirjoja olenkin kanniskellut jo ties kuinka kauan. Ja mitä tulee teidän miesten aivoituksiin, niin tuskin pelkkä gradun palauttaminen ihan kaikkea teidän metkujanne minulle avaa ;) Kauniita unia sinne ja lukuintoa!

    VastaaPoista