10. marraskuuta 2011

Mökkihöperö

Muutama viikko sitten käytiin ystävien kanssa ihanalla lomalla Savonlinnassa. Koko porukka on syksyn viettänyt kiireistä aikaa opintojen, töiden ja arjen keskellä. Tuntuikin mahtavalta perjantaina pakata vain autot ja lähteä säädöttömälle lomalle. Olin jopa hieman yllättynyt kuinka vähän onnistuimme säätämään mistään yhtään mitään. Matkalle lähti kuitenkin kahdeksan aikuisen, yhden vauvan ja yhden koiran seurue! Kauppareissukin hoitui meiltä kuin tottuneimmilta suurperheen emänniltä!





Viikonlopulle oli etukäteen suunniteltu vain Olavinlinnan kierros ja tutustumista Savonlinnaan. Loma sujuikin mukavasti ruokaa laittaessa, saunoessa, jutellessa ja pelaillessa. Lauantaille sattui mitä mahtavin kaupunkikeli. Savonlinna pisti kyllä parastaan! 

Olavinlinnassa saimme todella hyvän opaskierroksen. Viime kesänä käymääni kierrokseen verrattuna opas oli huomattavasti selkeämpi ja ammattitaitoisempi. Ja toki seuranikin oli täällä kerralla hieman museoystävällisempää. Kesän kierroshan meni lähinnä 15-vuotiaita poikia paimentaessa. Tällä kierroksella kukaan ei puhunut tauotta oppaan päälle eikä yrittänyt karata ABC:lle ostamaan ES…



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti