28. marraskuuta 2011

Kasoja

Viikonloppu mennä hujahti. Kirkkovuosi on vaihtunut uudeksi ja joulun varsinainen odotus aloitettu. Sunnuntaina istuttiin kerrassaan loistavassa messussa. Ilmassa oli juhlan odotuksen tuntua ja yhteistä iloa. Tuntui hyvältä olla osa sitä kaikkea.

Me ei olla vielä ehditty vaihtaa uusia liinoja pöytiin ja olohuoneen jouluverhoista toinen on ollut ompelematta jo viime joulusta. Korttiprojekti pitäisi saada tulille ja lahjoja suunnitella… Katsotaan mitä ehditään tehdä. Olen tänään jo moneen kertaan harmitellut Simolle sitä ehdinkö laittaa meille kunnolla joulua. Tuntuu, että uutta työtä kasaantuu ennen kuin entisistä päästään eroon.

Viime yönä tänne leveyksille oli kasaantunut myös jotain varsin ihanaa – lunta! Paljon lunta! Ehkä minäkin nyt yritän palauttaa itseni sunnuntain messun rauhalliseen tunnelmaan ja kömmin peittoihin lukemaan. Joulu tulee vanhoillakin verhoilla!




Kuva on sekin sopivasti vanha. Joulukorteissa 2009 käytetty. Huomenna sitten taas jotain uutta!

25. marraskuuta 2011

Iltaa


Kello on jo valtavasti ja minä vielä hereillä. Näin käy aina silloin, kun Simo ei ole kotona. Kukaan ei ole vahtimassa moneltako menen nukkumaan. ;)

Olen istunut koko illan sisällä ja olo on vähän tokkurainen. Saattaa tosin johtua liuottimistakin, sillä tänään piiiitkä tauon jälkeen kaivoin maalaustelineen ja pensselit esille. Monta tuntia vierähti säätäessä värien kanssa ja tuherrellessa jotain kankaalle. Pitäisi useammin maalata. Alkaa olla taidot kovasti ruosteessa.

 Nyt on koko asunto tuuletettu ja glögi (veljen suosituksesta se Marlinin vaalea vaniljaglögi) kattilassa. Kohta vedän kyllä yöpuvun päälle ja vetäydyn peittoihin. Iltalukemisena minulla on tällä hetkellä kaksi hieman erityylistä kirjaa. Ihanan Heidin kirjoittama Kylmän sodan agentti sekä Sara Gruenin Vettä elefanteille. Lauri Solehmaisen elämäntarina on kovin jännittävä ja minä herkkänä ihmisenä itkeä tirautan muutaman sivun välein, joten olen katsonut parhaaksi pitää kakkoskirjaa näin iltavuorossa. Vettä elefanteille on ollut pettymys. Odotin kirjalta paljon enemmän kaiken hehkutuksen jälkeen, mutta kahden ja puolen sadan sivun kohdilla on tunnelma vielä vähän vaisu. Tilanteita olisi ollut kirjoittajalla viljalta vetää minut mukaansa, mutta kovin huonosti niihin on tartuttu. Elefantti Rosie on tosin ehdoton suosikkini, joten lataan paljon tämän kärsällisen varaan!

Heidin kaukopartioromaania saa Suomalaisesta – käytiin tarkistamassa tänään – sekä ainakin nettikirjakaupoista! Suosittelen ehdottomasti! Loistava kirja joulupukin konttiinkin ;)

Hyvää yötä!

24. marraskuuta 2011

Lumetta



Lumi on sulanut jälleen. Miten minusta tuntuu, että koko tässä syksyssä ja talvessa, joka vain antaa odottaa itseään, on minulle pohjimmiltaan kysymys ainoastaan lumesta. Joko sitä sataisi? Ei kai se katoa minnekään? Miten paljon sitä olisi riittävästi? 

Joka aamuinen verhojen tempominen tuotti tänään surua ja murhetta. Kello puoli seitsemän keittiön ikkunasta näkyi vain pimeyttä ja naapuritalon valot – mutta ei enää lunta. Minun lumeni on kadonnut! Milloin sitä saisi lisää? Tilaisin oikein paljon, kinoksia ja muutaman nietoksenkin voisin ottaa.
Eilen etsin hylättyjen tavaroiden laatikostani suitsuketikkuja. Tikkujen lisäksi löysin myös vanhan jouluisen ovikoristeeni, joka oli tosin kolhiintunut maattuaan laatikossa muiden ylen hyödyllisten esineiden seassa. Pohdin eilen, että millä voisin fiksailla jouluista kylttiä. Kanelitankojen ja muovisten varpujen sijasta taidankin kipaista askartelupuotiin ostamaan valkoista sprayta. Voin sillä tuunailla ovikoristeen uuteen kuosiin. Ja jos lumettomuus vielä pitkään jatkuu, voin käyttää lopun värin keittiönikkunan valkoiseksi maalaamiseen. Eipähän tarvitse vedellä verhoja enää aamuisin – meille on tullut ikitalvi!

Kuvat ovat talvelta 2010. Silloin oli lunta ja seikkailut parhaimmillaan! :)


21. marraskuuta 2011

Valintoja

Tiedättekö, kun joskus päivät tuntuvat saavan itselleen otsikon, teeman jonka mukaan etenevät. Täällä on ollut tänään valintojen päivä. Minulle tarjottiin kevääksi työpaikkaa, joka olisi kaikella todennäköisyydellä jatkunut tulevaan syksyynkin. Kieltäydyin, toki harkittuani monta päivää ja ähkittyäni pääni puhki miten aikuisen ihmisen pitäisi toimia tällaisissa tilanteissa.. Mutta lopulta siis kieltäydyin. Syitä oli sekä puolesta että vastaan, mutta lopulta pääni, tuo minua hyvin jo vuosia palvellut, teki itselleen tyypilliseen tapaan koruttoman päätöksen: gradu ensin.

Mikä ihana seikkailu olisikaan ollut asua jälleen vanhempiensa luona, opettaa koulussa, josta vasta itse on valmistunut, aineita, joista vain yhteen olisi pätevä ja viettää ensimmäistä hääpäiväänsä tehden tuntisuunnitelmia ja ikävöiden aviomiestä, joka majailisi Suomi-neidon lantionmitan päässä vaimostaan. Tämän kaiken sijasta (liiankin) järkevä pääni valitsi gradun, valmistumisen, makaronin ja kaurapuuron sekä kevään oman mieheni kanssa. Joskus sitä on valmistuttava ja joskus sitä vain on saatava olla yhdessä.

Tänään valitsin myös itselleni gradunpalautuspäivän sekä teen sijasta kupillisen glögiä. Huomenna joudun hankalaan valintaan heti aamulla: mitkä kengät laitan kouluun? Meille on satanut lumi!

20. marraskuuta 2011

Vaakatasossa





Meillä on ollut mukava viikonloppu. Ollaan nähty paljon ystäviä, laitettu hyvää ruokaa ja vietetty rauhallista aikaa ihan kotona.

Viihdyn kotona. Täällä kaikkialla on hyvä olla, mutta sohva on varmasti se paras paikka. Siinä löhötessä voi olla aktiivisesti osa kaikkea tekemättä oikeastaan mitään. Saatuani viimein huomisen tunnit tehtyä lösähdinkin sohvalle, kääriydyin villapaitaan ja laitoin töppöset jalkaan. Kynttilöitä poltellen ja teetä juoden on ihanaa rauhoittua Ja sohvalta katsottuna elämä sitä paitsi näyttää olevan mukavasti vinksallaan! 

Nuo töppöset ovat muuten maailman parhaat! Niin pehmoiset ja lämpöiset. Meillä kummallakin on omat, jotta ei tule riitaa. Ihana lahja upealta ystävältä! 

19. marraskuuta 2011

Siiveniskuja


Meillä täällä edelleenkin odotellaan lunta. Kerran se jo kävi täällä, mutta lämpöiset kelit veivät sen mennessään. Täällä on niin uskomattoman pimeää ja ankeaa, kun ei ole lunta. 

Eilen istuttiin iltaa kaverien luona. Saman pöydän äärestä löysimme monia ihmeellisiä yhteensattumia ja yhdessä intoonnuimmekin pohtimaan sitä kuinka pieni maailma oikein on. Illan päätyttyä minä olin tavannut sekä enoni vaimon työkaverin että kummitätini työnantajan mahdollisen uuden patentinkehittäjän…

 Tänään herättyäni ja istuuduttuani koneelle löysin videon, joka muistutti minua jälleen siitä miten ihmeellinen tuo eilen pieneksi väittämäni maailma on, ja kuinka vähän siitä vielä mitään ymmärrän. Katselkaa ja ihmetelkää. Minä vedän tuolin ikkunan eteen, keitän kupin teetä ja odottelen lumen saapumista. Yksi suuri ihme sekin!

18. marraskuuta 2011

Aarresaaret

Meille on luvattu lisää lunta ja pakkastakin jossain vaiheessa. Itseäni kiduttaakseni selailin loputkin Kreikan kuvat ja ajattelin koota muutamia kesämuistoja myös saarikierrokseltamme.

Koko loma oli yksi ihana suunnittelematon sattumien sarja. Ateena oli omalla tavallaan ihastuttava kaupunki, mutta erityisesti kaipaan takaisin näille pienille saarille. Kun olen eläkkeellä, ostan aasin, pienen torpan Sikinokselta sekä pelkät menoliput meille kahdelle. Tuolla saarella on kaksi kauppaa, koulu, kirkko, suljettu luostari, kahvila, ravintola ja virasto. Yksi tie kulkee alhaalta satamasta ylös kahteen kylään, jotka harjaantumattoman turistin silmään näyttävät kovasti yhdeltä pieneltä keolta pikkuisia kalkittuja taloja. Kaikki on pientä ja kaunista. Postikin löytää siellä perille ilman osoitteita.

Kuvissa tunnelmia sekä Parokselta, Antiparokselta että Sikinokselta.

Vuokrapyörällä matkassa
Vierailulla ihastuttavassa luostarissa. Luostarin ainoa munkki vain sattui olemaan juuri lomamatkalla Rodoksella. Saatiin kuitenkin taloudenhoitajilta luostarin museosta kertova opas sekä sitruuna luostarin omasta sitruunapuusta.
Ekatontapiliani-kirkolla
Antiparos
Iltarusko Nausan satamakaupungissa
Nausa <3
Sikinos
Sikonoksen kaksi kylää ja ylhäällä kohoava vanha luostari - maailman ihanin paikka

17. marraskuuta 2011

τι κανετε?


Näkymä Exarhiasta Akropolis kukkulalle

Kreikankurssin loppukertauksen lähestyessä ajattelin hakea lukumotivaatiota toukokuisen lomamatkamme kuvista. Ennen reissua osasin kreikaksi muutamia hyvin hyödyllisiä sanoja, kuten ”aasi, risti, lautanen, Kristus, ystävä ja äiti”. Näillä ei aivan olutta tilata tai tietä kysytä! Kahden viikon loman jälkeen osasin ilokseni jo nyökytellä ja hymyillä varsin sujuvasti ja lähes oikea-aikaisestikin, sekä tilata kohteliaasti niin kahvia maidolla ja sokerilla kuin teetä. Jälkimmäisen juomisen lopetin kyllä nopeasti tutustuttuani ateenalaisiin pussilajitelmiin. Saatavilla, kun oli enemmän ja vähemmän rautalusikalta maistuvia maku-unelmia. 

Kiitos nykykreikan alkeiskurssin, nyt minä osaan jo laskea sujuvasti sataan, kertoa oman nimeni, puhua perheestäni ja todeta olevani matkalla yliopistoon. Ensi tunnilla juttelemme peseytymisestä. Toivon kurssin jatkuvan vielä keväälläkin, sillä edelleenkään en tiedä kuinka tilaisin olutta tai kysyisin tietä saaren täydellisimmälle rannalle. Toisaalta, voi olla, että saan rauhassa harjoitella fraasin jos toisenkin ennen kuin seuraavan kerran uskallamme noihin maisemiin.

Kahden viikon ensimmäinen viikko vietettiin Ateenassa tutustuen kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Löydettiin maailman paras ruokapaikka autokorjaamon näköisestä liiketilasta, tavattiin sulaton papukaija, tehtiin seikkailumatka Exarhiaan, nähtiin lukuisia mielenosoituksia ja tavattiin ihania kreikkalaisia ihmisiä! Tässä kuvasatoa Ateenasta!






Tutut tapaavat toisiaan Syntagmalla

Parthenon

Erekhtheion ja puuttuva nainen

Dionysoksen teatteri

Matkalla kohti edessä häämöttävää Areiopagia
Eksyttiin maailman ihanimpaan intialaiseen!

15. marraskuuta 2011

Karjalan kunnailta


Iltapäivällä vietin aikaa ihan itsekseni kotona. Pitkästä aikaa laitoin soittimeen levyn ja jamittelin hetken yksin olkkarissa.

Päiväni ovat täynnä meteliä: Itse aiheutettua ja muiden luomaa. Iltapäivisin olen usein jo lopen kyllästynyt kuuntelemaan omia juttujani, joskus jopa toisten. Mistähän olen perinyt kykyni puhua omat korvanikin uuvuksiin? Joitain syitä voinee löytyä keskisuomalais-karjalaisista juuristani. 

Maailman parasta äänekkään ihmisen hiljaisten hetkien fiilistelymusaa on Liljan Loisto. Viime kesänä Rokissa livenä nähty bändi sykähdyttää myös levyllä. Itkuhan se pääsi tänäänkin Evakon laulua kuunnellessa. Ehkä ensi kesänä etsin juuriani noista maisemista.

13. marraskuuta 2011

Miesten matkassa


On sunnuntai-ilta. Viimeiset tunnit olen istunut vain koneella tutkien israelilaisten vaelteluja halkierämaiden ja vuoristojen. Melkoista siksakkia. Katsotaan millaista ajatusvyyhtiä oppilaat pääsevätkään aamulla kello kahdeksan selvittelemään… Sinänsä kyllä varsin ajankohtaisen teeman ympärillä pyörimme huomenissa. Ovathan nuo Mooseksen kirjat täynnä perhedraamaa ja mitä mielenkiintoisimpia vanhempi-lapsi – suhteita. Onnea vain vielä kaikille isille!

Tänä vuonna emme päässeet juhlimaan isiemme emmekä pappojemme kanssa tätä merkkipäivää. Onneksi aamulla kuitenkin kuulin rakkaita miehiäni puhelimessa! Oma isä ja pappa ovat ehdottomasti oman elämäni miehet top4-listalla yhdessä Simon ja veljeni kanssa.

Isänpäivästä, kakusta ja juhlahumusta päästiin myös me osallisiksi tänään, kun ystävät toivat kakun puolikkaan ja kolme ja puolikuisen töttörön meille hoitoon. Vanhemmat pääsivät nauttimaan yhteisestä ajasta ja isänpäivästä, kun me Simon kanssa katsottiin ihanaa pikkuneitiä muutama tunti. Yhdessä tehtiin pitkä lenkki, jumppailtiin, laitettiin ruokaa ja lauleskeltiin. Onpas se neiti vaan niin mainio! 

Kameran muistia en ehtinyt kaikkien hommien keskellä purkaa, joten kuvaksi valitsin arkistosta jotain minulle rakasta. Jospa pääsisin mummulaan keinuttelemaan vielä tänä vuonna.. Mukavaa (kohta) alkavaa viikkoa!

10. marraskuuta 2011

Paikka!

Tämä viikko on jälleen hujahtanut ohitse uskomattoman nopeasti. Siirtymiset, työt, tehtävät ja aikataulut painavat päälle jokaisessa kiireettömässäkin hetkessä. Tunnun säntäilen ajoittain aropupun lailla. Onneksi elämä aina välillä pakottaa pysähtymään. Jos et itse tajua polkea jarrua, tekee joku sen puolestasi. 

Alkuviikosta tuntui elämä kyllä pysähtyvän oikein kunnolla. Elämä koostuu pienistä asioista vai miten sitä sanotaan.. Toden totta. En uskonut miten iso harmi, suru ja säätö voisi tulla yhden muistitikun hajoamisesta. Useampaan kuin tuhat kertaa minulle on huomautettu viisaampien taholta siitä kuinka tyhmää on tallettaa KAIKKI tärkeät asiat muistitikulle. Viimeiset viikot olen kovasti suunnitellut uuden tikun hankkimista vanhan tilalle täyden tikun tilalle tai ainakin tikun tietojen säilömistä vaikka sille hienolle, toimivalle, käytännölliselle ja huomattavasti turvallisemmalle ulkoiselle kovalevylle. No, harkinnaksihan tuo jäi eikä sitä toteutuksestakaan enää tarvitse surra, sillä maanantaina rullailin toimistotuolilla tikkuni 90 asteen kulmaan. Äitini sanoisi, että ”Terve.”.  Sanokaapas muuta. Siellä meni sitten paljon.. 

Gradu säästyi. Onneksi olin ottanut siitä kopion koneelle. Muutamia vanhoja tuntisuunnitelmia löytyi koneelta, mutta kaikki uudet tunnit, kirjoitukset ja materiaalit jäivät sinne saavuttamattomiin. Kyllä sen isolla rahalla saisi ehkä korjattua, mutta.. Huomenna tikku lähtee tutulle tikkutohtorille. Ehkä setä osaa sille tehdä jotain. Huomenna tilataan koneeseemme myös se sellainen ”tikkupäällävarustettujohto”. Tikuista en luovu, mutta varmuuskopiota teen hulluna. Kaikkialle ja kaikesta. 

Kopioidessa elämääni pohdin niitä kaikkia ihmisiä, jotka ovat menettäneet paljon enemmän kuin vain muistitikun. Minun suruni ja harmini on turhaa maailman kärsimysten ja epäoikeudenmukaisuuksien rinnalla. Ja taas, pysähtyneenä, tajua katsoa ympärilleni ja huomaan kuinka onnekas olenkaan.  

Tällainen ponnistelujen ja oivallusten viikko sopiikin lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin. :)

 

Mökkihöperö

Muutama viikko sitten käytiin ystävien kanssa ihanalla lomalla Savonlinnassa. Koko porukka on syksyn viettänyt kiireistä aikaa opintojen, töiden ja arjen keskellä. Tuntuikin mahtavalta perjantaina pakata vain autot ja lähteä säädöttömälle lomalle. Olin jopa hieman yllättynyt kuinka vähän onnistuimme säätämään mistään yhtään mitään. Matkalle lähti kuitenkin kahdeksan aikuisen, yhden vauvan ja yhden koiran seurue! Kauppareissukin hoitui meiltä kuin tottuneimmilta suurperheen emänniltä!





Viikonlopulle oli etukäteen suunniteltu vain Olavinlinnan kierros ja tutustumista Savonlinnaan. Loma sujuikin mukavasti ruokaa laittaessa, saunoessa, jutellessa ja pelaillessa. Lauantaille sattui mitä mahtavin kaupunkikeli. Savonlinna pisti kyllä parastaan! 

Olavinlinnassa saimme todella hyvän opaskierroksen. Viime kesänä käymääni kierrokseen verrattuna opas oli huomattavasti selkeämpi ja ammattitaitoisempi. Ja toki seuranikin oli täällä kerralla hieman museoystävällisempää. Kesän kierroshan meni lähinnä 15-vuotiaita poikia paimentaessa. Tällä kierroksella kukaan ei puhunut tauotta oppaan päälle eikä yrittänyt karata ABC:lle ostamaan ES…



5. marraskuuta 2011

Mereltä tuulee

Koulussa ja töissä on ollut kiirettä. Tuntuu, että päivät täyttyvät ääriään myöten hoidettavista asioista, tuntien valmistelusta ja kaiken alleen painavasta pimeydestä. Tuntuu ihmeelliseltä tajuta, että se syksy, jota aina innolla odotan, onkin tänä vuonna kääntänyt kelkkansa ja muuttunut kurjaksi ja kalseaksi. Lomaa ei ole hetkeen tiedossa, joten hoidan itseäni kupilla kuumaa mausteista teetä ja vanhoilla lomakuvilla.
Syyslomalla ehdimme kierrellä sukulaisissa ja viettää paljon laatuaikaa läheisten kanssa. Tässä muutamia kuvia ihanasta vanhasta Raumasta. 








Rauman vanha kivikirkko on rakennettu jo 1400-luvun lopulla. Fransiskaaniluostarin pääkirkoksi rakennettu kirkko on hieno muisto keskiaikaisesta elämästä ja rakennusperinteestä. Kirkon korkea torni rakennettiin 1800-luvun alussa lähes kaksi sataa vuotta aiemmin palaneen toisen raumalaiskirkon, Pyhän Kolminaisuuden kirkon, kivistä. Torni on toiminut mm. merenkulkijoiden maamerkkinä.  Kaunis vanha kirkko kätkee sisäänsä paljon historiallisia aarteita.