28. marraskuuta 2011

Kasoja

Viikonloppu mennä hujahti. Kirkkovuosi on vaihtunut uudeksi ja joulun varsinainen odotus aloitettu. Sunnuntaina istuttiin kerrassaan loistavassa messussa. Ilmassa oli juhlan odotuksen tuntua ja yhteistä iloa. Tuntui hyvältä olla osa sitä kaikkea.

Me ei olla vielä ehditty vaihtaa uusia liinoja pöytiin ja olohuoneen jouluverhoista toinen on ollut ompelematta jo viime joulusta. Korttiprojekti pitäisi saada tulille ja lahjoja suunnitella… Katsotaan mitä ehditään tehdä. Olen tänään jo moneen kertaan harmitellut Simolle sitä ehdinkö laittaa meille kunnolla joulua. Tuntuu, että uutta työtä kasaantuu ennen kuin entisistä päästään eroon.

Viime yönä tänne leveyksille oli kasaantunut myös jotain varsin ihanaa – lunta! Paljon lunta! Ehkä minäkin nyt yritän palauttaa itseni sunnuntain messun rauhalliseen tunnelmaan ja kömmin peittoihin lukemaan. Joulu tulee vanhoillakin verhoilla!




Kuva on sekin sopivasti vanha. Joulukorteissa 2009 käytetty. Huomenna sitten taas jotain uutta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti