26. marraskuuta 2013

pieniä juttuja




Hyvä mieli syntyy

-          rauhallisesta aamusta ja täydellisestä aamukahvista
-         kohteliaista herroista lounasaikaan (vaunulliset naiset tarvitsevat aina hieman tavallista enemmän kannustusta, rohkaisua ja avuliaita käsiä!)
-          mukavasta seurasta ja pehmeistä sohvista silloin, kun kookospallot ovat kuivia ja vauva itkee vaunuissa
-          joulukoristeista
-          uudenoppimisesta (käytännössä meillä lähes käännyttiin tänään!!)
-          uudesta kynnyksestä (mukava huoltomies kävi vihdoin korjaamassa parvekkeen oven)

-          iltaruskosta, jota voi seurata omalta sohvalta vauva kainalossa

24. marraskuuta 2013

sunnuntaiajelulla


Tänään ollaan nautittu pitkästä ja rauhallisesta aamusta, päivästä ja illasta. Uskomatonta! En tiedä imikö poika vaikutteita luostarin hiljaisuudesta vai mistä on kyse, mutta tuolla makkarissa herra vetelee unia siististi.. ihanaa!

Aamulle Simo heitti ilmoille idean pikkuisesta sunnuntaiajelusta. Pojan kanssa oltiin heti mukana, vaikka minua vähän jännittikin imetyksen onnistuminen reissussa. Tissit paljaana ei olisi sopivaa hippaloida näillä mestoilla ja pakkaskelissä ulkona imettäminen olisi poissuljettu vaihtoehto. No, ei kun pumppu mukaan kassiin ja menoksi. Ja kuten arvata saattaa, etukäteen hermoiluun ei ollut mitään syytä – reissu sujui (lähes) kuin tanssi!


Valamon luostariin on meiltä mukavan sunnuntaiajelun verran matkaa. Suunnitelmissa oli käydä lounaalla, ostaa lisää lampukkaöljyä ja nautiskella hiljaisuudesta. Ja totta tosiaan, maha sai täytettä (aivan taivaallista tyrnikiisseliä jälkkäriksi!) ja mieli lepoa! 


23. marraskuuta 2013

Ihan tavallisen epätavallinen eilinen


Laura haastoi minua kirjoittamaan siitä millainen meidän tavallinen päivä on. Innostuin kovasti, sillä moneen otteeseen olen yrittänyt tehdä juttua tyyliin ”päivä kuvina”, mutta lounaaseen mennessä homma on aina unohtunut. Ajattelin, että eilinen olisi voinut olla mainio esimerkkipäivä siitä mitä minä, poika ja Simo touhuillaan ja miten päivät sujuvat. No, kaikki lähti lapasesta jo heti aamulla.. (normaalia päivänkulkua voit seurata rinnan eilisen kanssa)

07.15 Heräsin hiljaisuuteen. Hetkinen. Mitä kello on? Onko Simo nukkunut pommiin? Ei, hän oli vain hipsinyt jo keittiöön, kun me pojan kanssa vielä nukuimme. Poikkeuksellista. Söimme aamiaisen KAHDEN, juttelimme rauhassa ja sovimme päivän kulusta. Simo tulisi kotiin puoli viideltä töiden ja sulispelin jälkeen.

(06.45 Ylös ja aamupuuhiin. Simo tekee meillä poikkeuksetta pojan kanssa aamupesut, vaipanvaihdot ja pukemiset. Minä laitan aamiaisen, järjestelen vähän paikkoja. Aamiainen syödään osin aamutoimien lomassa. Simo lähtee töihin ja omien opintojen pariin vähän ennen kahdeksaa.)

08.00 Poika herää lopulta kolmentoista tunnin (!) yöunien jälkeen.. MINÄ hoidan aamun pesut ja pukemiset. Leikitään, syödään, touhuillaan kotijuttuja ja odotellaan unta. Ja pestään aamupesuilla unohtuneet hampaat.

09.30 Aamu-unien tulo kestää. Ehkä hän tänään jättää pikku-unet väliin? Päätän, että voisi olla fiksua laittaa poika rattaisiin ja tehdä vaunulenkki heti aamusta ja suhata siitä suoraan lounaalle. Pihalla ollaan jo 09.45.

(n.08.30 Poika ottaa pikkuiset unet. Ehdin itse käydä suihkussa, pistää pyykkiä tai siivota keittiön)

09.45 - 11 Vaunuttelemme kaupungin läpi. Toteamme pikkuisen kirpparin ovella, että puoti avautuu vasta yhdeltätoista. Jatkamme lenkkiä joenrantaan. Ihanan utuinen keli! Poika nukkuu ja minulla maha jo kurnii. Lounaspaikan ovet avautuvat klo.10.30 – ja pojan silmät kolmea minuuttia aiemmin. Se siitä äidin nerokkaasta ideasta ja lounaasta. Yritän nukuttaa lasta vielä tovin, mutta turhaan. Haen kaupasta pikalounastavarat ja hurautamme kotiin.

(n.09 - 10.30 Touhuilemme yhdessä. Poika harjoittelee leikkimistä matolla ja minä seurustelen vieressä tai yritän laittaa itseäni lähtökuntoon. Puoli yksitoista ollaan jo usein matkalla kohti lounasta: poika nukkuu ja äiti on tyytyväinen, kun pääsee vähän pihalle. Valmis lounaspöytä on parasta mitä tiedän!)


11.00 – 12.30 Simo on onneksi käymässä pikaisesti kotona. Hän katsoo poikaa sen hetken, että saan vähän syötyä. Isä jatkaa töihin ja me pojan kanssa temuamme lattialla. Pitkät päikkärit ovat vielä ottamatta, joten nerokas idea numero kaksi on lähteä uudelleen liikkeelle..

12.30-13.45 Eikun poika reppuun ja menoksi. Pikkumies ei suostu nukkumaan aluksi vaan ihmettelee maisemia. Vasta toisella kirpparilla miekkonen väsähtää. Hoidan kaupungilla asioita ja pyörähdän uudessa etnisessä kaupassa. Inkiväärikarkkeja koko perheelle? Testiin!

(10.30 – 12.30 LOUNAS, pyrähdys kaupungilla, ehkä maitoa ja hedelmiä kaupasta ja KAHVINKEITTOON. Poika jatkaa päivän pitkiä unia parvekkeella. Harvoin kuitenkaan pitempään kuin yhteen.)

13.45 – 14.15 Kotiin! Pulautan pikkuisen pois repusta jatkamaan unia ja keitän itse kahvit. Ehdin vähän lueskella blogeja ja hengähtää.

(12.30 – . Leikkiä, yhdessä puuhailua. Pikkuiset iltapäiväunet otetaan usein vielä ennen kolmea ja/tai toiset ehkä neljän viiden aikoihin, mutta muutoksen tuulet ovat kovasti puhaltaneet meillä. Toiset näistä unista ovat useina päivinä jo jääneet pois. Muutenkin jokainen päivä tuntuu olevan iltapäivien osalta erilainen. Simo tulee kotiin vaihtelevasti yhden ja viiden välillä. Käymme ehkä kaupassa, kylässä, vietämme aikaa kotona…)

14.15 – 17.00 Kahden jälkeen hän on herännyt! Alkaa päivän haastavin osuus eli täysin ennustamaton myöhäinen iltapäivä. Herra ei osaa päättää mitä haluaisi. Äidin hermot kiristyvät. Leikkiä ei huvita, tissi ei kelpaa, uni ei ole, ikenet kutiavat ja vaikka kiristää. Vuorotellen testaamme kaikkea. Äidin sylissä on kiva kulkea ja ihmetellä kaikkea uutta. 9,5kg poju painaa vain niin, että millään en jaksaisi häntä kantaa tauotta! Alan laskea hetkiä Simon paluuseen, kun poika vetää viitosen silmään ja aloittaa väsyitkun.. Sulispeli on loppunut onneksi sopivasti ja apuvoimat saapuvat puoli viideltä. Viiden aikoihin poika on syönyt ja pikku-unilla.

17.00 - 17.30 vaihdamme päivän kuulumisia, valmistelemme vähän ruokaa ja… istumme ja nautimme rauhallisesta hetkestä. Puoli kuudelta poika on taas ylhäällä...

(n.17. olemme siirtyneet normaaliin iltarytmiin.. )

17.30 – 19.00 Iltatouhujen aikaa: Simo ja poika touhuilevat yhdessä. Iltarutiinit aloitetaan, kun poika vaikuttaa väsyneeltä, yleensä puoli seitsemän aikoihin. Simo hoitaa meillä myös Martin iltapesut, koska yksinkertaisesti, minä en vain saa pestyä isoa poikaa. Toisaalta iltatoimet ovat hyvää miesten yhteistä aikaa. Pesut, hammaspesut, yökkäri, ehkä vielä iltasatu, tissi, omaan sänkyyn, iltasuukot ja iltarukous.

19.00 - 20.30 Uni ei aina tule heti ja usein nukkumaan päästään vasta sylittelyjen ja joskus pussinukutuksen jälkeen. Tänäkin iltana uni käy silmässä puoli kahdeksalta, mutta kaikkoaa vielä toviksi.. tarvitaan vielä syliä, vähän lisää tissiä ja silittelyä ennen kuin poika on lopulta unessa puoli ysiltä. Me syömme siinä kaiken nukuttamisen välissä. Huh. Olipas päivä


20.30 – 23.30 Asunto hiljenee. Simo pelaa poikien kanssa jonkun pelin koneella ja minä selailen blogeja ja puuhaan omiani. Suunnitelmissa olleet käsityöt jäävät, kun en vain kerta kaikkiaan jaksa.. Puoli kympiltä aloitetaan leffaa kahden sohvalla. Ihanaa, että tänäänkin saatiin vähän yhteistä aikaa Simon kanssa! Tavallisesti sänkyyn päästään jo kymmenen aikoihin, mutta tänään valvotaan pitempään – onhan sentään perjantai!

21. marraskuuta 2013

sadepäivän kuivakakku



Tällä viikolla keli on ollut kaikkea muuta kuin kuiva. Alkuviikosta tuli vettä jatkuvalla syötöllä ja nyt on maa valkoinen lumesta. Koko viikko on menty jotenkin sivuluisussa: rytmittömyys, jatkuva kitinä ja syysvalitus ovat vallanneet talon. Kun joka nurkka tuntuu täyttyvän pyykeistä ja mikään ei huvita, on juuri oikea aika leipoa kakku. Ja tällaisina hetkinä ei ole syytä valita sitä kahdeksankerroksista tornikakkua (jollaisten leipomista Simo kammoksuu kuin ruttoa), vaan tietenkin jotain osastosta ”taikina maistuu hyvältä”.
Tämän ohjeen sain ystävältä. Muutin sitä vähän, kun ei kaikkia aineita löytynyt ja osa loppui kesken, mutta erinomaista siitä näinkin tuli!

Sadepäivän kuivakakku

3dl piimää
2,5dl sokeria
1 muna
1dl voisulaa
2tl ruokasoodaa
5dl vehnäjauhoja
loraus siirappia
sopivasti vaniljasokeria, piparkakkumaustetta, kanelia, kaardemummaa, pähkinärouhetta(Tai voit laittaa alkuperäisen ohjeen mukaan myös rusinoita ja neilikoita. Ensi kerralla ajattelin testata taateleita ja inkivääriä!)

Pistä vain kaikki aineet sekaisin. Ja taikina sitten korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Muista jättää taikinaa riittävästi kulhoon, jotta taikinan maistelu onnistuu! Paista 175 asteessa 45-60min. Sopii vaikka joulunalusherkuksi!

18. marraskuuta 2013

viisi kuukautta


Pikkuiselle miehelle on napsahtanut viisi kuukautta mittariin ja käytiin neuvolassa maanantaina. Laskeskelin, että tämä oli sitten kahdeksas neuvolatäti, jonka tapaan.. Puolet heistä olen tavannut äitiysneuvolassa ja nyt toisen puolen pojan käynneillä. Ja voin tässä vain todeta, että kovasti olen harmissani siitä, että meidän ”oma täti” jäi äitiyslomalle.. huoh. No, tämä opettaa minulle, että tulevaisuudessa omassa työssäni mietin HYVIN tarkasti sanani aina, kun puhun lasten vanhempien kanssa. Kyllä, kaikki on mahdollista ymmärtää väärin ja ottaa henkilökohtaisesti.. :D

Kasvu alkaa meillä löytää nyt jotain uomaa. Pituutta oli tullut lähes neljä senttiä ja painoa vajaa puoli kiloa. Kokonaissaldot siis huimat 9390g ja 72cm. Että näin meillä.

En nyt lähde erittelemään kaikkia mahdollisia huokaisuja ja kommentteja, jotka äidin tarkkaa korvaa kummastuttivat käynnillä. Ehkä hän oli vasta-alkaja työssään, ehkä hän ei puhunut samaa kieltä kanssani, ehkä minä ylireagoin ja ehkä me olemme vain ihmisiä, mutta minusta äitinä on aivan ok, ettei meidän lähes 9,5kg poikamme ole vielä saanut punnerrettua itseään ympäri. Minä ihan mielellään annan pojan rauhassa ähistä vielä kuukauden lattialla ja tuumailen sitten vasta fysioterapiaa tai muita kannustimia. Minä olen neuvolakorttini lukenut ja siellä sanotaan, että KESKIMÄÄRIN lapset kääntyvät 4-6kk ikäisinä. Saatoin myös kertoa tämän tänään meidän uudelle tädille.. hups.


Niin, että hei, onko siellä ketään, jonka lapsi ei olisi vielä viiden kuukauden iässä kääntynyt? Että kai tässä voi vielä yönsä nukkua rauhassa? Ei meillä muuta tänään. Yötä. 

17. marraskuuta 2013

neljän euron rentoutus


Eino-myrsky ujeltaa nurkissa, poika ei suostu aamupäikkäreille ja kahvi on loppu. Ei mikään pössömpi aloitus sunnuntaiaamulle.  ;) Onneksi voi aina muistella lauantaita!

Perjantaina olin pitkän päivän pojan kanssa kaksin. Totesin Simolle illalla, että äidin omaa aikaa on saatava ja sassiin. Mies oli oikein iloinen vaatimuksestani: hän saisi kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa ja rentoutuneen vaimon.

Eilen kiertelin sitten itsekseni vähän kaupungilla. Tekipäs hyvää. Poikkesin muutamiin liikkeisiin, joihin vaunujen kanssa ei pääse ja katselin vähän joulujuttuja. Ja kävin kahvilla.

Olen asunut kaupungissa nyt kahdeksan vuotta. Ja lähes saman ajan on kaupungissa toiminut myös tee- ja kahvikauppa, jossa on voinut ostosten lomassa nauttia myös kupin kuumaa. Kuitenkin vasta eilen tajusin ensimmäisen kerran pyörähtää liikkeen pieneen kahvilatilaan. Jotenkin hullua. Ja jotenkin erityisen kummallista oli, että kaksi käsintehtyä suklaakonvehtia ja kahvi, valitsemistani pavuista minulle jauhettuna ja pöytään tarjoiltuna, maksoi neljä euroa. Siis neljä! Ja minä olen juonut kahdeksan vuotta seisonutta suodatinkahvia! Tunnen itseni tyhmäksi.

Pikkuinen kahvilatila oli aivan viihtyisä, mutta ehkä vähän viileä. Takkatuli, villashaalit ja kynttilät olisivatkin olleet jo ehkä vähän liikaa pyydetty neljään euroon…  

JK. Tämä reissu sai minut vihdoin luomaan uuden tunnisteen. Kahvilla.

11. marraskuuta 2013

isänpäivänä


Purin juuri kameran kortilta 420 kuvaa. Mukavaa hommaa: pienessä paniikissa klikkailen tiedostosta toiseen ja rukoilen jatkuvasti, että kaikki kuvat ja videot todella tallentuvat edes jonnekin.. Minulle huomautetaan jatkuvasti täydestä muistista ja paperikuvien ”ikuisuudesta”, mutta en vain opi. Kameraan kuvien säilöminen on typerintä puuhaa, tiedän, mutta mitenkä sitä vanha koira uusia temppuja oppisi.

Kaiken klikkailun keskellä löysin kesäkuun kuvat (jihaa!!). Voi miten pieni poika on niissä! Kutsumme häntä videolla vauvaksi ja hän önisee meille vastaukseksi. Ihmeellistä. Nyt hänellä on ponteva nimi ja kyky huutaa toiveensa julki.

Eilen vietettiin ensimmäistä isänpäivää meillä. Poika kakkasi isänsä kainaloon heti aamulla (näppärä poika oli saanut vaipan tarrat auki ja surauttanut mahdottomat setit lahjaksi ja lämmikkeeksi isälle..), kun äiti valmisteli aamiaista. Ja kyllä kuohuviini kuulemma maistuikin lempeän herätyksen jälkeen..

Päivä jatkoi samaa yllätyksellistä linjaa: päädyimme vaunulenkillä vahingossa lounaalle kreikkalaiseen ravintolaan (minä juhlavasti rikkinäisissä farkuissa ja kumisaappaissa. vähän helpotti, että olin sentään korvakorut laittanut somisteeksi.. ), kahville vääntämästäni toscakakusta tulikin moscakakku ja ilta huipentui äidin ja pojan yhteisiin päikkäreihin (!!).


Äitienpäivää odotellessa ;)  

10. marraskuuta 2013

isille


Onnea isät! Meillä juhlitaan tänään ensimmäistä isänpäivää ja vähän myös pikkuista miestä. Ilmassa on monenlaisen juhlantuntua. Vuosi sitten kastettiin pikkuinen kummityttömme (onnea S!!) ja samalla kerroimme pikkuisen vauvan tulosta lähimmille ihmisille. Nyt poika on melkein viisi kuukautta!


Sen verran hakusassa on pikkuisella vielä osa motorisista taidoista, että isänpäiväkortit eivät ihan omakätisesti vielä rustaantuneet. Kuvissa poika pistää omaa postia menemään papoille. Puumerkit kohdillaan ;)

8. marraskuuta 2013

ihan irti?


Hyvät ystävät,

On perjantai. Poika nukkuu (ja yskii flunssaansa). Jääkaapissa purkki glögiä. Rakastunut Shakespeare puolessa välissä. Käsityö (lajiteltavat ja merkattavat kestot mukavasti käden ulottuvilla) viittä vaille valmis. Huomenna ei ole pakko herätä 06.30 (vaikka taatusti herätäänkin, koska poika..).


Yritän sanoa, että minä niin kuin rentoudun. Ja että tämä on niin kuin ihanaa. Ja tätä niin kuin lisää. Tämän parempaan ”irrotteluun” en tällä viikolla pystynyt. Anteeksi minä. Onneksi on ensi viikkokin. 

Kiitos Lauralle jälleen ajatuksien herättelystä. 

7. marraskuuta 2013

samat kuviot


Olen hypistellyt ja fiilistellyt viime viikolla saapuneen paketin sisältöä ihan tolkuttomasti. Jokainen kahvivieras on nähnyt pojan uuden ”lämpökerraston” ja poikkeuksetta osallistunut myös lämmikkeiden ylistykseen! Oi, mummu!!

Kesällä mummuni totesi, että voisi tehdä pienelle pojalle jotain, jos vain osaisi. Mummuni taidonnäytteistä voisi tehdä oman blogin, joten uskoni hänen kyvykkyyteensä tehdä ”jotain” oli aika suuri. Syksyn tullen keksin, että meillä tarvitaan ehdottomasti jotain villaista asua, kun äitiyspakkauksen villapukuun ei mies mahdu sitten millään.. Mummu pisti pikkuisen silmukkaa puikolle ja tällaista sieltä tuli! Eikö olekin ihan hurjan ihanat! Ja kaikkein ihaninta on, että pojan villatakissa on ihka sama kuvio kuin pappani vanhassa puserossa. En kestä! Ja mitkä kaulukset <3

Koska meillä sisällä ei tunnu riittävän valo kuvaamiseen millään, ja koska unisekavuustila tuntuu jatkuvan pojan kanssa edelleen, en vielä saanut asua kuvattua mallin päällä. Toivottavasti iloiset poseeraukset löytyvät täältä jo huomenna. Nyt minä nostan jalat seinälle ja toivon, että miekkonen nukkuisi vielä hetken..

5. marraskuuta 2013

kakkua ja kalajuttuja


Tämä oli täysin tahaton lähes viikon tauko päivityksiin. Meidän päivät ja tunnit ovat olleet rytmittömyyden iloluontoinen ylistys. Yöt nukutaan kyllä mukavasti (tai ainakin aina lähes oikeaan aikaan), mutta päivän unet ovat seilanneet omilla urillaan. En siitä kamalasti ole jaksanut ottaa pulttia, mutta nyt on pakko myöntää, että aikaa tällaisille omille touhuille jää kyllä kovin vähän, jos päivän pitkät unet (= äidin hengähdystauko) jäävät kummalliseksi silpuksi.

Onneksi viikonloppuna mikään ei tuntunut kurjalta! Meillä oli vieraita <3 Miesten metsäjuoksut vaihtuivat koskikalastukseen, mutta muuten mentiin vakio linjalla: syötiin mukavasti, fiilisteltiin perhe-elämää kotihousumeiningillä ja ihasteltiin lapsia. Päiväkahvit käytiin juomassa kosken kupeessa ja illalla parannettiin maailmaa löylyissä. Kuvien ottamisen sijaan keskityttiin toisiimme. Näin ainakin toistelin itselleni etsiessäni kameran muistilta kaikkia ”kadonneita” kuvia. Ehkä en tosiaan tullut kuvanneeksi muuta kuin koskessa seisovia miehiä ja tyhjiä kahvikuppeja? Edes yhtään yhteiskuvaa lapsista ei löytynyt!!


Kerrottakoon kuitenkin, että vauvat ovat kasvaneet ihan hurjasti! Odotan jo kovasti aikaa, kun pienet viihdyttävät toinen toisiaan ja touhuavat yhdessä. Uskon, että jonkinlaista ystävyyttä on jo ilmassa, niin hienosti nappulat nukkuivat jo unensa yhtaikaa ;)

Tänään sitä tuntuu jaksavan ihan mitä vaan, kun on ystäviä ympärillä ja vertaisia jakamassa näitä samoja hetkiä.


Ja ainiin, Eeva Kolun suklaakakku oli ihanaa! Hyvin samanlaista vakiosuklaakakkuni kanssa, mutta rakenteeltaan minusta parempaa. Seuraava missio on löytää paras suklaayhdistelmä ja toimivimmat makukaverit nautiskeluun.