Tavan tammikuu

Ensimmäinen kuukausi tästä vuodesta on jo lähes taivallettu loppuun. Tässä kuussa olen vanhentunut niin paljon, että olen joutunut aktiivisesti palauttamaan mieliini millaista olikaan olla 19-vuotias, olen juhlinut 5-vuotissynttäreillä ihanaa kummityttöäni ja nauttinut siitä miten ihanaa onkaan olla jonkun ihan oma aikuinen (en siis selvästikään ole vielä päättänyt kuinka kamalaa lopulta aikuisena olo on – kirottu välitila!), olen suorittanut nykykreikan alkeet, saanut uusia ystäviä, nauttinut vanhojen ystävieni seurasta sekä kaivannut niitä joiden kanssa saan olla niin harvoin, edennyt graduprojektissa (näin ainakin väittää tekstitiedosto, johon olen purkanut arkistoja – se kasvaa sittenkin!), kirjoittanut ensimmäisen kirjeeni Hämeenlinnaan, suunnitellut ulkomaanmatkoja tälle ja ensi vuodelle, seurannut kaksia vaaleja antaumuksella ja aloittanut heprean opinnot (ihan kuin yhdessä kielessä kuukaudelle ei olisi jo tarpeeksi… taitamattomasta opintojen suunnittelusta kärsii sekä pää että persus).

Jos teitä kiinnostaa tietää montako purkki maitoa juotiin tässä kuussa meidän perheessä, miten monta kertaa maltoin vastustaa kahvilassa Pätkis –patukkaa, kuinka vähän tiesin mitään Armenian kansanmurhista ja miten kilahtanut olen nyt kyseiseen teemaan tai kuinka kauan menee toipua ensimmäisestä Bodypump  -tunnista, voin toki kirjoitella jatkossa näistäkin teemoista.. Ehkä laitan maitopurkkilaskurin tuonne sivun juoksemaan. Arjen onnellisia pyrähdyksiä, vai miten se olikaan. Kyllä, meillä on ihan normaalia elämää ja arkea.

 

Tässä meidän normaali tammikuun vikan viikon soppamme. Tavallisuudessaan taivaallinen! Tarvitset vain:

1kg porkkanoita

(muutama peruna)

muutama sipuli

kaksi kanaliemikuutiota / mausteita ja suolaa oman maun mukaan

paketti koskenlaskijaa (sitä tavallista)

Kuori ja pilko porkkanat, ja jos kaapista löytyy perunoita niin niitäkin voit muutaman laittaa mukaan. Leikkaa sipuli. Laita vihannekset ja sipulit kattilaan. Päälle vettä niin, että peittyvät juuri. Kaksi liemikuutiota mukaan. Anna kiehua. 

Älä kaada lientä pois vaan survauta sauvasekoittimella keitetyt vihannekset kattilassa keitoksi. Lisää paketti tai vajaa koskenlaskijaa. Nauti. 

Keiton kanssa kävisi melkein mitkä tahansa siemenet, mutta koska tämä oli nyt meidän ”tavan” soppa, ei lautaselta löydy meiltä tällä kertaa lusikan lisäksi mitään ekstraa. 

Taidan juoda vielä päivän kymmenennen teekupin. Kovasti on iskenyt flunssa, mutta minäpä isken takaisin. Ihanaa pakkasiltaa! :)

Kymmenen liikaa...

Pakkaset ovat saapuneet tänne vihdoin! Kirpeät pakkaspäivät ovat parasta talvessa, mutta minun pakkasrajani kulkee jossain tuolla -15 asteessa. Kymmenen astetta lisää ja olen jääpuikko. Tänään kävelin aamulla kirkkoon liian kylmillä kengillä. Mummun villasukat eivät niihin mahtuneet, joten takaisin taivaltaessani pelkäsin jo varpaideni tippuvan kotona eteisen lattialle. Olisi pitänyt pistää jalkaan maailman parhaat kengät, eli Nokia villavuorelliset Hai -saappaat, ja mummun neulomat villasukat. Onneksi illalla olinkin jo viisaampi lähtiessäni iltateelle ystävien luo. Päälle pakkasin kaiken norjalaisesta villapaidasta ja karvalakista lähtien. Mitenköhän mahdan selvitä niillä kolmen kympin pakkasilla? Onneksi on varastossa anopin vanha aito kelsiturkki.

Päivän kuvat ovat siis aamun ja illan ulkoiluilta napsittua. Koska pakkasta oli se -25 astetta, on kuvienkin laatu vähän mitä sattuu. Ehkä tunnelma ja kohmeiset sormet välittyvät kuitenkin teille näiden kuvien kautta. Tepsutellessani pikakiitoa kotiin kaupungin eteläpäästä pohdin jo seuraavia neuletöitä: Simo tilasi muuta viikko sitten kuvauskynsikkäät itselleen – taidan tehdä heti kahdet. 

Mutta koska edellinen neulomukseni koki kovia perjantaina purettuani sen seitsemän kertaa (!), joudutaan kynsikkäitä vielä vähän odottamaan. Olen näiden käsitöiden kanssa ihan yhtä hankala kuin kirjojen ja lehtienkin kanssa: Yksi kerrallaan alusta loppuun. Kurkkia ei saa! Pitää siis malttaa vielä hetki ja tuhertaa pipo ensin loppuun. Perjantai-ilta meni minulla siis pipoa purkaessa ja Sinkkuelämää -sarjan ensimmäistä tuotantokautta katsellessa. Varsinainen tyttöjenilta, kun Simo näki omia kavereitaan. 

Minä keitän nyt kupin kuumaa ja rasvaa nenänpieleni. Armoton flunssa iskenyt. Huomenna taas koulujuttujen kimppuun!

Fundamentalisti

Sivistin itseäni eilen. Kuorrutin oikein kulttuurilla! Saimme Simon kanssa joululahjaksi vanhemmiltani liput kaupunginteatterin näytökseen katsomaan Fundamentalistia. Olipas täräyttävä! En lainkaan ihmettele enää sitä hehkutusta, jota minä sijaisena sain kuulla kyseisen näytelmän nähneiltä lukion ykkösiltä. Osui ja upposi meihinkin. 

Näytelmä kertoo Heidistä ja Markuksesta. Kahdesta ystävästä, jotka kohtaavat vuosien jälkeen uudelleen – uusia ajatuksia mukanaan. Näytelmä kertoo ajatteluun uskaltautumisesta. Uskomisesta. 

Palaan tuohon kaksituntiseen varmasti vielä lukuisia kertoja. Niin kuin eräs uskonnonopettaja sanoi minulle: ”Olisin voinut pistää sen pauselle kahden minuutin välein ja pitää aina uudesta aiheesta oppitunnin.” Tämän voisin katsoa uudelleen.

Esityksen jälkeen juotiin punaviiniä pikkuisessa kuppilassa ja syötiin irtokarkkeja käsilaukusta. Todellista kulttuuriväkeä. 

Kuvat lainattu teatterin kotisivuilta.

jaksaajaksaa

Aivan poikki. Ihan uupunut. Ensimmäinen kunnon rääkki pitkään aikaan on takana. Kuukauden lahjakortti kuntokeskukseen on nyt lunastettu. Vaikka en tekisi mitään muuta näinä viikkoina, niin hyvä.. Mutta pakko myöntää, että vaikka olkapäät huusivat hoosiannaa ja jalat vatkasivat hurjasti jo tunnin puolivälissä, oli olo kyllä ihan huima lopussa. Tässähän tuntee itsensä aivan G.I.Janeksi! Hyvä kun hauikset mahtuvat puseroon sisään ;) 

Viikonloppunahan ihana ystäväni tosiaan esitteli minut muille ystävilleen naisena, jonka ikisuosikki on tuo sotilas Jane. Ja tottahan se on! Mikä nainen! Leffan olen katsonut varmasti kymmenen kertaa ja aina se on vain yhtä päräyttävä. Ehkä pistänkin levyn koneeseen, haen kupillisen rahkaa iltapalaksi ja hieron jotain linimenttiä lihaksiin  ;)  Vielä jaksaa painaa!

Päänvaivaa

Luin Aamukahvilla-blogista juttua talvitakeista, ja siitä kuinka helposti tulee jumituttua siihen yhteen kivaan ja lämpöiseen takkiin koko talveksi. Jo monena talvena olen tehnyt ihania takkilöytöjä kirpputoreilta ja kaupoista. Takkikokoelmassa roikkuu edelleen ikisuosikkeja viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Aktiivisessa käytössä niistä on kuitenkin vain kolme erityylistä villakangastakkia. Minulla ei siis ole samaa ongelmaa takkien kanssa, mutta jaan kyllä tämän ahdistuksen. Minulla kun ongelmia aiheuttavat pipot, myssyt, hatut, päähineet, … 

Pidän mielelläni päähineitä ympäri vuoden. Kuitenkin nyt, ilman mitään erityistä syytä, olen jumiutunut käyttämään yhtä ja samaa pipoa. Täydellinen punainen ”timanttipiponi” on kohta menettänyt hohtonsa, kun joka ikinen aamu lokakuusta lähtien olen vetäissyt sen päähäni. Tarvitaan uusia talvihattuja! Keksittyäni tämän ongelman päätin purkaa neulomani valkoisen tupsupipon. Pipo oli käyttämättömänä odottanut uutta elämäänsä yläkaapissa jo jonkun tovin. Sattuipa meinaan neulojalle PIENI arviointi virhe tupsua tehdessä, sillä pallosta tuli niin valtava, ettei edes pienen parturoinnin jälkeen pipo pysynyt päässä tupsun tavoitellessa kohti maankeskipistettä. Nyt sai tupsu kyytiä ja purin koko pipon ihan alkutekijöihin. Langatkin olisivat nyt siis valmiina, mutta millaisen päähineen sitä tekisin? Ideoita? Tässä muuttamia innostavia kuvia. Ehkä näistä löytyisi se vaihtopipo :)

 Mallikuvat: www.garnstudio.com
            www.novita.fi