26. joulukuuta 2013

The Hour

Kävimme uusimassa liittymiä. Simo lähti jo pojan kanssa vaunuttelemaan, kun minä jäin rustaamaan nimeä viimeisiin papereihin. Myyjä haistoi tilaisuutensa tulleen ja innokkaasti aloitti erään viihdepaketin tuputtamisen. Hyvin ystävällisesti, mutta päättäväisesti hän totesi, että tämä olisi meillekin varmasti mitä tarpeellisin ja elämää helpottavin päivitys. Jaksoin kuunnella hetken. Kiitin kovasti ja totesin hänen hukkaavan aikaansa - Meillä ei ole edes televisiota. Tämä paketti kuulemma ratkaisisi senkin ongelman…

Niinpä. Ajattelen, että tv:stä tulee niin paljon turhaa (josta osaa toki itsekin katson netistä), että en kaipaa laitetta jatkuvasti huutamaan olohuoneeseemme. Toisaalta, meillä on nytkin ongelmana kiire ja ajanpuute, jota tuskin helpottaisi jumiutuminen töllön ääreen. Joitain koukkuja mekin olemme kuitenkin napsineet Simon kanssa..

Viimeisin hullaantuminen on tapahtunut BBC:n huippusarjan The Hour kohdalla. En voi käsittää miten iltapäivälehdet, ystävät naamakirjassa tai ihmiset bussissa eivät keskustele tästä sarjasta! Ja vielä pöyristyttävämpää on, että sarjaa tehtiin vain kaksi kautta, vain kaksitoista jaksoa. Olen hämmentynyt. Sarjahan on nerokas! Juuri sopivassa suhteessa draamaa, jännitystä ja historiaa. Ai että! Ensimmäisen kauden jännitin kotisohvalla Suezin kriisin ratkeamista samalla innolla kuin moni muu olympiakisojen keihäsfinaalia.


Onko julmaa hehkuttaa sarjaa, johon on aika mahdotonta päästä kesken mukaan ja joka on jo lähellä loppuaan? On. Anteeksi. Ehkä innostuttuanne lataatte sen netistä, löydätte jostain koko sarjan yksissä kansissa tai.. ehkä olette tallentaneet sen sinne viihdemaailmaanne? Niin tai näin, minä olen koukussa – ja onnellinen. Eilen katsoin jakson oikein TELEVISIOSTA. ;)

25. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!



Yrityksistä huolimatta en ole saanut konetta auki. Olen tästä varsin onnellinen. Joulun viettoon sulahtaminen on siis onnistunut mitä parhaimmin ;)

Ihanaa joulunaikaa! Lunta täällä ei ole, mutta tunnelma on tästä huolimatta katossa.
Palaan kuulumisten kanssa tänne vielä myöhemmin. Jokunen joulukuva jakoon kuitenkin jo nyt. Nautiskellaan!




18. joulukuuta 2013

puolivuotias neuvolassa


Maanantaina tosiaan pyörähdimme (ehei, poika ei ole vielä pyörähtänyt kannustuksesta ja erilaisista yrityksistä huolimatta) neuvolassa. Tsemppasin viikon itseäni reissua varten. Edellinen kerta jäi jotenkin hampaan koloon.. Simo huomasi huhhailuni ja yritti rauhoitella. Eivät varmasti veisi poikaa meiltä, vaikka kaveri ei suostuisi liikauttamaan eväänsäkään tädin edessä.

Poika on edelleen tallella ja kaikki kunnossa. Sekä äiti että neuvolan täti voivat kumpikin hyvin.

Simo pyysi minua ennen käyntiä olemaan kiltti. Hmmm. Saatan toki olla joskus napakka, mutta tämä jo vähän nauratti minua.. yritin siis olla mukava, lempeä ja huomioida tädin koko käynnin ajan. :D Hyvin meni. Mutta poika tosiaan piehtaroi ja esitteli taitojaan koko 45 minuuttia ihan yhtä aktiivisesti kuin 73 senttinen jääpuikko. Ei meidän kaveri hirmuisesti perusta näistä uusista paikoista.. Lapsi saatiin kuitenkin pitää.

Uudet uljaat mitatkin rustattiin papereihin. 9960g ja 72,9cm. Ei ihan mikään pikkuinen poika. Pikkuisen saadaan alkaa jo poikaa istuttaa, mikä oli oikein ihana uutinen äidille. Kiinteät ruuat aloitettiin kaksi viikkoa sitten ja sitterissä kökkiminen ei ole kaverin mieleen. Ja kun omaan käteen pitäisi kovasti purtava saada, niin tuon maagisen syöttötuolin osto mahtaa olla juuri edessä.


Vähän se sellaista pojan taitojen vakuuttelua oli, kun herra itse makasi lähes liikkumattomana lattialla eikä virkannut ensimmäiseen puoleen tuntiin montaakaan ”äätä”. Täti jälleen kyseli varpaiden löytymisestä, johon totesin, jälleen, niiden löytyneen jo kolme kuukautta sitten.. En tiedä uskoiko vieläkään. Ehkä ensi kerralla viemme jonkun kotivideon. :D Fysioterapia aika varattiin kuitenkin tammikuulle. Mennään sitten, jos poika ei vielä ole pyörähtänyt. Itse epäilen, että syy ”pyörähtämättömyyteen” ei ole taidoissa vaan ennemminkin päässä – tuntuu perineen osan äitinsä luonteesta. ”Minä ite. Sittenkumuahuvittaa. Mä teen mitä mä haluun.” 

17. joulukuuta 2013

puoli vuotta


Puoli vuotta sitten olin vasta saanut pienen pojan ensi kertaa syliini. Tuntuu, että viimeiset kuusi kuukautta ovat hujahtaneet siivillä ohi. Toisaalta taas on vaikeaa muistaa aikaa, jolloin meillä nukuttiin kahden aikuisen ihmisen tahtiin, lähdettiin kotoa mukana vain taskuun mahtuvat pakolliset tavarat tai käytiin leffassa ihan vain tuosta noin.. Jonkun on kuullut sanovan, että ei lapsi muuta mitään. Jooei.

Millainen minusta on sitten tullut kuudessa kuukaudessa?

En koskaan ajatellut, että aamuisin vaateiden valitseminen olisi tällaista. Ainoat kriteerit tuntuvat liittyvän vaatteiden RIISUMISEEN. Imetys. Onneksi olen joka päivä muistanut kuitenkin pukeutua..

Äitiys on joskus rankkaa ja vertaistuki on parasta huumetta. Itkin viikko sitten Simolle vauvakerhon jälkeen. Poika oli juuri pilannut MINUN pikkujouluni kitisemällä unta ja nälkää, kuitenkaan suostumatta nukkumaan tai syömään. Ja kun minä olin ommellut sille tonttulakinkin!! Joskus äitiys ottaa vähän koville..

Kaupungilla ahdistun lastenvaunuja työntävistä äideistä. Olemme samassa tilanteessa, mutta tyystin tuntemattomia toisillemme. Pitäisikö moikata niin kuin motoristit vai ohittaa huomiotta?

Olen oppinut uskomattoman määrän uusia asioita ympäristöstäni. Mistä löydän ostoskeskuksen hissit, missä on hyvät rampit vaunuille, kuka kuski huomioi vaunulliset liikenteessä, .. Minua on autettu kerran vaunujen kanssa bussia. Auttaja ei ollut suomalainen.. Rollaattorimummojen kanssa jutellaan usein hississä. Joistain asioista olemme samaa mieltä – ne, jotka pääsevät portaisiin, voisivat käyttää niitä.

Viimeiset puolivuotta ja kiinteiden aloittaminen ovat tehneet minusta jätetutkijan. En osannut ajatellakaan miten merkittävä osa äidin päivää (voi sanokaa nyt joku, että en ole ainoa kajahtanut!!) on vaippojen analysointi. Onko iso vai pieni pissavaippa? Onko eilen illalla syöty päärynä kiertänyt aamuun mennessä koko pojan lävitse? Miten ihmeessä puolitoista viikkoa sitten syödyt mustikat näkyvät vieläkin ”jyvinä” kakassa? Ehkä ette halua kuulla enää tarkemmin elämästäni vaippojen kanssa? :)

En ennen ymmärtänyt miksi pitää olla perhe sitä ja perhe tätä. Miksi sama kakku ei kelpaa kaikille? Olen nyt enemmän jyvällä tilanteesta. Ennen niin laimean oloiset ”perhetapahtumat” ovatkin nyt ihana tapa tulla kolmikkona huomioiduksi. Ja usein samalla voi törmätä uusiin tuttuihin.. ;)

Olen pitänyt itseäni aina käytännöllisenä ihmisenä, mutta ehkä hieman esteettisesti vinksahtaneena. Viimeinen puoli vuotta on tehnyt minusta vain käytännöllisen. Sukkahousut ovat lähes vakio alaosa pojalla, vaikka ovatkin minusta aika kaukana viehättävästä. Muistan myös rakkaan veljeni pyörineen 80-luvulla sukkahousuissa. Tämä helpottaa minua hieman. Itselleni olen ottanut käyttöön vakio kotiäitipinnin. Tukka pysyy kivasti kuosissa.

Pahimpina hetkinä kaipaan gradun äärelle. Onneksi hetket ovat vain ohimeneviä. Nopeasti muistan miten ihana poika oikeasti on ja sen miten kamalaa gradun kirjoittaminen IHAN OIKEASTI on. Olen käynyt yliopistolla puolen vuoden sisään niin usein, että salasanani verkkoon on vanhentunut minun tietämättäni. Ainoat tutut naamat näyttävät löytyvät ruokalan kassalta ja laitoksen toimistosta. Eikä kummassakaan jaksa hengata järin kauan..  

Huomenna me menemme neuvolaan. Sen jälkeen enemmän myös puolivuotiaan pojan kuulumisia :) 


Tämän kaiken kirjoitin sunnuntai-iltana. Tänään on tiistai. Vielä puoli vuotta sitten uskoin omaan aikaan. Kuvatkin ovat alkusyksyltä, kun vielä oli valoa ja poika tasan neljä kuukautta. Niissä on kuitenkin mukavan positiivinen tunnelma. Kaiken kaikkiaan takana on uskomattoman ihana puolivuotinen, josta en antaisi montaakaan asiaa pois. Opettavainen alku sanoisinko. :)

11. joulukuuta 2013

pipariksi



Teen joka vuosi ”piparijuttuja”. Ehkä kaikki alkoi jo aiemmin, mutta lopullisesti innostuin näistä, kun asuin solussa erään meilläleivotaanpiparimaailmajokavuosi- tyypin kanssa. (Terveisiä vaan Liisalle!)

Olen tehnyt mökkejä, taloja, kirkon, lukuisia seimiasetelmia ja joulukuusenkoristeita. Uusia ideoita kaipaisin kovasti, ja koska en ole mikään insinööri, olisivat myös piirustukset aina poikaa.. Googlailin sopivia ideoita ja löysin kuvia piparikransseista. Sellainen piti sitten saada. Ja kuten tavallista, ajattelin, että kahden kärpäsen iskeminen kerralla olisi oivallinen juttu: testaisin uutta ideaa ja saisin samalla jouluisen viemisen ystäville.
No, se kirottu neuleohjeista tuttu "tee mallitilkku” käväisi hetken mielessä, mutta eipä sitä aikaa ja intoa tälläkään kerralla ollut koeversioiden tekoon, vaan porhalsin täysillä kranssin kimppuun. Muuten kiva, mutta mitään käyttöä tuo ei kyllä kestä… ei edes siirtämistä. Pikeeri (tuo valkoinen kiinnitystahna) jotenkin ”kostutti” alusrenkaan ja kranssi hajosi kuivuttuaan kolmeen osaan. No, pistettiin uusi ”pohja” alle ja vähän lisää kiinnikettä. Aputoimenpiteellä työ pysyi kasassa kuljettamisen ajan, mutta vannotin saajia syömään kranssin heti. Oveen tätä ei ainakaan saa kiinni!


Jos joku on onnistuneesti saanut aikaan kestävän kranssin, niin vinkkejä otetaan vastaan. En tiedä miten tyhjänkanssa näiden vinkkien kinuaminen täällä muuten on (kävijämäärät, kun eivät ihan Kinuskikissan luokkaa ole..), että voisinpa soittaa vaikka suoraan sille "mestaripiparoijalle Kokkolaan". 

Talo ja Karjalan käki ovat muuten tämän vuoden muotit. Koristelu on huomattavasti mukavampaa, kun silmissä ei vilise vain sydämet ja tähdet... Mukavia leivontatalkoita itsekullekin! :)

10. joulukuuta 2013

pitkä viikonloppu


Viikonloppu ”etelässä” oli ihana! Lähdettiin suuremmalti suunnittelematta torstaina liikkeelle. Vauvakerhon pikkujouluista melkein suoriltaan istutettiin miekkonen Ventoon ja startattiin kohti pääkaupunkiseutua. Rennosta otteesta (eli kaameasta kiireestä ja lähtöpaniikista) kertoi muun muassa se, että unohdin pakata kaikki alusvaatteet itselleni. Citymarket Heinola tarjoili onneksi loistavia ale-tuotteita ;)

Samalla RENNOLLA otteella oltiin koko viikonloppu. Simo luki Hesaria aina, kun vain ehti, poika otti rennosti ja nautti kaikesta saamastaan huomiosta ja minä latasin akkuja hyvässä seurassa. Ihanaa ruokaa, saunomista ja vähän pelailua – ei mitään niin ihmeellistä, mutta juuri täydellistä!


Viikonloppuun kaikkiaan mahtui kolme kotia, suunnaton määrä tärkeitä hetkiä ja lukuisia ajokilometrejä. Korvat soivat vieläkin (ei millään pahalla Vento, mutta..). 

9. joulukuuta 2013

kuvakalenteri


Joulukuu on ehtinyt jo pitkälle. Viikonloppuna sytytettiin jo toinen adventtikynttiläkin palamaan. Me ehdimme sytyttää kynttelikkömme toisen kynttilän vasta tänä aamuna. Vietimme pitkää viikonloppua pojan kummitädin ja hänen puolisonsa luona, ja eilen ajeltuamme koko päivän, päätimme yksissä tuumin sammua kaikki suoraa sänkyyn..

Tänä aamuna availtiin sitten joulukalenterin luukkua ja fiilisteltiin toista adventtia. Olen ripustanut meille pientä jouluista aamupuuhaa katonrajaan. Luukuista löytyy perhekuvia vuosien varrelta. Suurelta osin kuvat ovat meidän seikkailuilta ja retkiltä. Pojalla on siis joka aamu pikkuinen tarinahetki elävästä elämästä ;)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!





3. joulukuuta 2013

päivittelyjä


Niin se viikko taas vierähti ilman päivittelyjä.. Paljon ollaan ehditty touhuta ja poika on pitänyt vanhemmat kiireisinä. Simo on tehnyt iltaisin töitä ja poika on nukkunut huonosti, joten aikaa koneella istumiselle on jäänyt kovin vähän. Välillä olen kokenut huonoa omatuntoa siitä, että blogi elää hiljaisia hetkiä täällä, mutta toisaalta, olemmepahan eläneet ainakin kaikki vähäiset ”vapaat” hetket kunnolla tässä todellisessa maailmassa.

Mitä viimeisiin päiviin on kuulunut?

Olemme osallistuneet ensimmäiselle retkelle! Vauvakerho suuntasi vaunut kohti läheistä leirikeskusta viime viikolla. Yhteinen adventtiretki oli ihana kokemus. Kappelissa pidetty hartaus ja etenkin silkkihuivit olivat meidän pojan makuun. Kuolattu keltainen ihanuus palautettiin ovella koriin huudon kanssa. Minua harmitti reissussa vain se, että sieltä piti lähteä kotiin.. Miksi lasten pitää päästä päiväunille silloin, kun äideillä olisi juuri vallan mukavaa?

Olen juonut glögiä ja kahvia viimeiseen viikkoon enemmän kuin koko kuukautena. Eli siis olemme nähneet paljon ystäviä! Ihanaa :) Erityisen ylpeä olen itsestäni siinä suhteessa, että nykyisin uskallan kaapata kaupungilta puolituttuja kahville myös silloin, kun olohuone lainehtii leluista, keittiö on aamukiireessä kuin pommin jäljiltä ja asunnossa tuoksuu vastaleivotun pullan sijasta biojäteroskis.

Ja meillä on aloitettu kiinteät! Pojalle maistuu sekä porkkana että bataatti, mutta ruuan nieleminen on vielä kovin kummallista puuhaa. Todistettavasti koko ketjun läpi on kuitenkin saatu jo kumpaakin kulkemaan… Kirjoitan tästä ehkä vielä tuonnempana lisää, kun olemme päässeet alkua pidemmälle. Monia kysymyksiä on jo herännyt ja pientä paniikkiakin aika-ajoin on ollut ilmassa (milloin niitä puuroja? voiko tässä edetä lapsen tahtiin, kun kohta on 6kk plakkarissa ja pitäis saada KUNNOLLA muutakin kuin tissiä?... )..


Ja kuten kuvista huomaatte, kamera on liikkunut mukana huonosti. Tässä suhteessa pitää ottaa itseä niskasta kiinni. Poika on pikkuinen niin lyhyen ajan, että kuvia pitäisi ottaa NYT eikä huomenna. Ja kuten Simo muistaa aina muistuttaa, niitä kuvia pitäisi muistaa ottaa KAMERALLA, ei vain puhelimella.. 

26. marraskuuta 2013

pieniä juttuja




Hyvä mieli syntyy

-          rauhallisesta aamusta ja täydellisestä aamukahvista
-         kohteliaista herroista lounasaikaan (vaunulliset naiset tarvitsevat aina hieman tavallista enemmän kannustusta, rohkaisua ja avuliaita käsiä!)
-          mukavasta seurasta ja pehmeistä sohvista silloin, kun kookospallot ovat kuivia ja vauva itkee vaunuissa
-          joulukoristeista
-          uudenoppimisesta (käytännössä meillä lähes käännyttiin tänään!!)
-          uudesta kynnyksestä (mukava huoltomies kävi vihdoin korjaamassa parvekkeen oven)

-          iltaruskosta, jota voi seurata omalta sohvalta vauva kainalossa

24. marraskuuta 2013

sunnuntaiajelulla


Tänään ollaan nautittu pitkästä ja rauhallisesta aamusta, päivästä ja illasta. Uskomatonta! En tiedä imikö poika vaikutteita luostarin hiljaisuudesta vai mistä on kyse, mutta tuolla makkarissa herra vetelee unia siististi.. ihanaa!

Aamulle Simo heitti ilmoille idean pikkuisesta sunnuntaiajelusta. Pojan kanssa oltiin heti mukana, vaikka minua vähän jännittikin imetyksen onnistuminen reissussa. Tissit paljaana ei olisi sopivaa hippaloida näillä mestoilla ja pakkaskelissä ulkona imettäminen olisi poissuljettu vaihtoehto. No, ei kun pumppu mukaan kassiin ja menoksi. Ja kuten arvata saattaa, etukäteen hermoiluun ei ollut mitään syytä – reissu sujui (lähes) kuin tanssi!


Valamon luostariin on meiltä mukavan sunnuntaiajelun verran matkaa. Suunnitelmissa oli käydä lounaalla, ostaa lisää lampukkaöljyä ja nautiskella hiljaisuudesta. Ja totta tosiaan, maha sai täytettä (aivan taivaallista tyrnikiisseliä jälkkäriksi!) ja mieli lepoa! 


23. marraskuuta 2013

Ihan tavallisen epätavallinen eilinen


Laura haastoi minua kirjoittamaan siitä millainen meidän tavallinen päivä on. Innostuin kovasti, sillä moneen otteeseen olen yrittänyt tehdä juttua tyyliin ”päivä kuvina”, mutta lounaaseen mennessä homma on aina unohtunut. Ajattelin, että eilinen olisi voinut olla mainio esimerkkipäivä siitä mitä minä, poika ja Simo touhuillaan ja miten päivät sujuvat. No, kaikki lähti lapasesta jo heti aamulla.. (normaalia päivänkulkua voit seurata rinnan eilisen kanssa)

07.15 Heräsin hiljaisuuteen. Hetkinen. Mitä kello on? Onko Simo nukkunut pommiin? Ei, hän oli vain hipsinyt jo keittiöön, kun me pojan kanssa vielä nukuimme. Poikkeuksellista. Söimme aamiaisen KAHDEN, juttelimme rauhassa ja sovimme päivän kulusta. Simo tulisi kotiin puoli viideltä töiden ja sulispelin jälkeen.

(06.45 Ylös ja aamupuuhiin. Simo tekee meillä poikkeuksetta pojan kanssa aamupesut, vaipanvaihdot ja pukemiset. Minä laitan aamiaisen, järjestelen vähän paikkoja. Aamiainen syödään osin aamutoimien lomassa. Simo lähtee töihin ja omien opintojen pariin vähän ennen kahdeksaa.)

08.00 Poika herää lopulta kolmentoista tunnin (!) yöunien jälkeen.. MINÄ hoidan aamun pesut ja pukemiset. Leikitään, syödään, touhuillaan kotijuttuja ja odotellaan unta. Ja pestään aamupesuilla unohtuneet hampaat.

09.30 Aamu-unien tulo kestää. Ehkä hän tänään jättää pikku-unet väliin? Päätän, että voisi olla fiksua laittaa poika rattaisiin ja tehdä vaunulenkki heti aamusta ja suhata siitä suoraan lounaalle. Pihalla ollaan jo 09.45.

(n.08.30 Poika ottaa pikkuiset unet. Ehdin itse käydä suihkussa, pistää pyykkiä tai siivota keittiön)

09.45 - 11 Vaunuttelemme kaupungin läpi. Toteamme pikkuisen kirpparin ovella, että puoti avautuu vasta yhdeltätoista. Jatkamme lenkkiä joenrantaan. Ihanan utuinen keli! Poika nukkuu ja minulla maha jo kurnii. Lounaspaikan ovet avautuvat klo.10.30 – ja pojan silmät kolmea minuuttia aiemmin. Se siitä äidin nerokkaasta ideasta ja lounaasta. Yritän nukuttaa lasta vielä tovin, mutta turhaan. Haen kaupasta pikalounastavarat ja hurautamme kotiin.

(n.09 - 10.30 Touhuilemme yhdessä. Poika harjoittelee leikkimistä matolla ja minä seurustelen vieressä tai yritän laittaa itseäni lähtökuntoon. Puoli yksitoista ollaan jo usein matkalla kohti lounasta: poika nukkuu ja äiti on tyytyväinen, kun pääsee vähän pihalle. Valmis lounaspöytä on parasta mitä tiedän!)


11.00 – 12.30 Simo on onneksi käymässä pikaisesti kotona. Hän katsoo poikaa sen hetken, että saan vähän syötyä. Isä jatkaa töihin ja me pojan kanssa temuamme lattialla. Pitkät päikkärit ovat vielä ottamatta, joten nerokas idea numero kaksi on lähteä uudelleen liikkeelle..

12.30-13.45 Eikun poika reppuun ja menoksi. Pikkumies ei suostu nukkumaan aluksi vaan ihmettelee maisemia. Vasta toisella kirpparilla miekkonen väsähtää. Hoidan kaupungilla asioita ja pyörähdän uudessa etnisessä kaupassa. Inkiväärikarkkeja koko perheelle? Testiin!

(10.30 – 12.30 LOUNAS, pyrähdys kaupungilla, ehkä maitoa ja hedelmiä kaupasta ja KAHVINKEITTOON. Poika jatkaa päivän pitkiä unia parvekkeella. Harvoin kuitenkaan pitempään kuin yhteen.)

13.45 – 14.15 Kotiin! Pulautan pikkuisen pois repusta jatkamaan unia ja keitän itse kahvit. Ehdin vähän lueskella blogeja ja hengähtää.

(12.30 – . Leikkiä, yhdessä puuhailua. Pikkuiset iltapäiväunet otetaan usein vielä ennen kolmea ja/tai toiset ehkä neljän viiden aikoihin, mutta muutoksen tuulet ovat kovasti puhaltaneet meillä. Toiset näistä unista ovat useina päivinä jo jääneet pois. Muutenkin jokainen päivä tuntuu olevan iltapäivien osalta erilainen. Simo tulee kotiin vaihtelevasti yhden ja viiden välillä. Käymme ehkä kaupassa, kylässä, vietämme aikaa kotona…)

14.15 – 17.00 Kahden jälkeen hän on herännyt! Alkaa päivän haastavin osuus eli täysin ennustamaton myöhäinen iltapäivä. Herra ei osaa päättää mitä haluaisi. Äidin hermot kiristyvät. Leikkiä ei huvita, tissi ei kelpaa, uni ei ole, ikenet kutiavat ja vaikka kiristää. Vuorotellen testaamme kaikkea. Äidin sylissä on kiva kulkea ja ihmetellä kaikkea uutta. 9,5kg poju painaa vain niin, että millään en jaksaisi häntä kantaa tauotta! Alan laskea hetkiä Simon paluuseen, kun poika vetää viitosen silmään ja aloittaa väsyitkun.. Sulispeli on loppunut onneksi sopivasti ja apuvoimat saapuvat puoli viideltä. Viiden aikoihin poika on syönyt ja pikku-unilla.

17.00 - 17.30 vaihdamme päivän kuulumisia, valmistelemme vähän ruokaa ja… istumme ja nautimme rauhallisesta hetkestä. Puoli kuudelta poika on taas ylhäällä...

(n.17. olemme siirtyneet normaaliin iltarytmiin.. )

17.30 – 19.00 Iltatouhujen aikaa: Simo ja poika touhuilevat yhdessä. Iltarutiinit aloitetaan, kun poika vaikuttaa väsyneeltä, yleensä puoli seitsemän aikoihin. Simo hoitaa meillä myös Martin iltapesut, koska yksinkertaisesti, minä en vain saa pestyä isoa poikaa. Toisaalta iltatoimet ovat hyvää miesten yhteistä aikaa. Pesut, hammaspesut, yökkäri, ehkä vielä iltasatu, tissi, omaan sänkyyn, iltasuukot ja iltarukous.

19.00 - 20.30 Uni ei aina tule heti ja usein nukkumaan päästään vasta sylittelyjen ja joskus pussinukutuksen jälkeen. Tänäkin iltana uni käy silmässä puoli kahdeksalta, mutta kaikkoaa vielä toviksi.. tarvitaan vielä syliä, vähän lisää tissiä ja silittelyä ennen kuin poika on lopulta unessa puoli ysiltä. Me syömme siinä kaiken nukuttamisen välissä. Huh. Olipas päivä


20.30 – 23.30 Asunto hiljenee. Simo pelaa poikien kanssa jonkun pelin koneella ja minä selailen blogeja ja puuhaan omiani. Suunnitelmissa olleet käsityöt jäävät, kun en vain kerta kaikkiaan jaksa.. Puoli kympiltä aloitetaan leffaa kahden sohvalla. Ihanaa, että tänäänkin saatiin vähän yhteistä aikaa Simon kanssa! Tavallisesti sänkyyn päästään jo kymmenen aikoihin, mutta tänään valvotaan pitempään – onhan sentään perjantai!

21. marraskuuta 2013

sadepäivän kuivakakku



Tällä viikolla keli on ollut kaikkea muuta kuin kuiva. Alkuviikosta tuli vettä jatkuvalla syötöllä ja nyt on maa valkoinen lumesta. Koko viikko on menty jotenkin sivuluisussa: rytmittömyys, jatkuva kitinä ja syysvalitus ovat vallanneet talon. Kun joka nurkka tuntuu täyttyvän pyykeistä ja mikään ei huvita, on juuri oikea aika leipoa kakku. Ja tällaisina hetkinä ei ole syytä valita sitä kahdeksankerroksista tornikakkua (jollaisten leipomista Simo kammoksuu kuin ruttoa), vaan tietenkin jotain osastosta ”taikina maistuu hyvältä”.
Tämän ohjeen sain ystävältä. Muutin sitä vähän, kun ei kaikkia aineita löytynyt ja osa loppui kesken, mutta erinomaista siitä näinkin tuli!

Sadepäivän kuivakakku

3dl piimää
2,5dl sokeria
1 muna
1dl voisulaa
2tl ruokasoodaa
5dl vehnäjauhoja
loraus siirappia
sopivasti vaniljasokeria, piparkakkumaustetta, kanelia, kaardemummaa, pähkinärouhetta(Tai voit laittaa alkuperäisen ohjeen mukaan myös rusinoita ja neilikoita. Ensi kerralla ajattelin testata taateleita ja inkivääriä!)

Pistä vain kaikki aineet sekaisin. Ja taikina sitten korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Muista jättää taikinaa riittävästi kulhoon, jotta taikinan maistelu onnistuu! Paista 175 asteessa 45-60min. Sopii vaikka joulunalusherkuksi!

18. marraskuuta 2013

viisi kuukautta


Pikkuiselle miehelle on napsahtanut viisi kuukautta mittariin ja käytiin neuvolassa maanantaina. Laskeskelin, että tämä oli sitten kahdeksas neuvolatäti, jonka tapaan.. Puolet heistä olen tavannut äitiysneuvolassa ja nyt toisen puolen pojan käynneillä. Ja voin tässä vain todeta, että kovasti olen harmissani siitä, että meidän ”oma täti” jäi äitiyslomalle.. huoh. No, tämä opettaa minulle, että tulevaisuudessa omassa työssäni mietin HYVIN tarkasti sanani aina, kun puhun lasten vanhempien kanssa. Kyllä, kaikki on mahdollista ymmärtää väärin ja ottaa henkilökohtaisesti.. :D

Kasvu alkaa meillä löytää nyt jotain uomaa. Pituutta oli tullut lähes neljä senttiä ja painoa vajaa puoli kiloa. Kokonaissaldot siis huimat 9390g ja 72cm. Että näin meillä.

En nyt lähde erittelemään kaikkia mahdollisia huokaisuja ja kommentteja, jotka äidin tarkkaa korvaa kummastuttivat käynnillä. Ehkä hän oli vasta-alkaja työssään, ehkä hän ei puhunut samaa kieltä kanssani, ehkä minä ylireagoin ja ehkä me olemme vain ihmisiä, mutta minusta äitinä on aivan ok, ettei meidän lähes 9,5kg poikamme ole vielä saanut punnerrettua itseään ympäri. Minä ihan mielellään annan pojan rauhassa ähistä vielä kuukauden lattialla ja tuumailen sitten vasta fysioterapiaa tai muita kannustimia. Minä olen neuvolakorttini lukenut ja siellä sanotaan, että KESKIMÄÄRIN lapset kääntyvät 4-6kk ikäisinä. Saatoin myös kertoa tämän tänään meidän uudelle tädille.. hups.


Niin, että hei, onko siellä ketään, jonka lapsi ei olisi vielä viiden kuukauden iässä kääntynyt? Että kai tässä voi vielä yönsä nukkua rauhassa? Ei meillä muuta tänään. Yötä. 

17. marraskuuta 2013

neljän euron rentoutus


Eino-myrsky ujeltaa nurkissa, poika ei suostu aamupäikkäreille ja kahvi on loppu. Ei mikään pössömpi aloitus sunnuntaiaamulle.  ;) Onneksi voi aina muistella lauantaita!

Perjantaina olin pitkän päivän pojan kanssa kaksin. Totesin Simolle illalla, että äidin omaa aikaa on saatava ja sassiin. Mies oli oikein iloinen vaatimuksestani: hän saisi kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa ja rentoutuneen vaimon.

Eilen kiertelin sitten itsekseni vähän kaupungilla. Tekipäs hyvää. Poikkesin muutamiin liikkeisiin, joihin vaunujen kanssa ei pääse ja katselin vähän joulujuttuja. Ja kävin kahvilla.

Olen asunut kaupungissa nyt kahdeksan vuotta. Ja lähes saman ajan on kaupungissa toiminut myös tee- ja kahvikauppa, jossa on voinut ostosten lomassa nauttia myös kupin kuumaa. Kuitenkin vasta eilen tajusin ensimmäisen kerran pyörähtää liikkeen pieneen kahvilatilaan. Jotenkin hullua. Ja jotenkin erityisen kummallista oli, että kaksi käsintehtyä suklaakonvehtia ja kahvi, valitsemistani pavuista minulle jauhettuna ja pöytään tarjoiltuna, maksoi neljä euroa. Siis neljä! Ja minä olen juonut kahdeksan vuotta seisonutta suodatinkahvia! Tunnen itseni tyhmäksi.

Pikkuinen kahvilatila oli aivan viihtyisä, mutta ehkä vähän viileä. Takkatuli, villashaalit ja kynttilät olisivatkin olleet jo ehkä vähän liikaa pyydetty neljään euroon…  

JK. Tämä reissu sai minut vihdoin luomaan uuden tunnisteen. Kahvilla.

11. marraskuuta 2013

isänpäivänä


Purin juuri kameran kortilta 420 kuvaa. Mukavaa hommaa: pienessä paniikissa klikkailen tiedostosta toiseen ja rukoilen jatkuvasti, että kaikki kuvat ja videot todella tallentuvat edes jonnekin.. Minulle huomautetaan jatkuvasti täydestä muistista ja paperikuvien ”ikuisuudesta”, mutta en vain opi. Kameraan kuvien säilöminen on typerintä puuhaa, tiedän, mutta mitenkä sitä vanha koira uusia temppuja oppisi.

Kaiken klikkailun keskellä löysin kesäkuun kuvat (jihaa!!). Voi miten pieni poika on niissä! Kutsumme häntä videolla vauvaksi ja hän önisee meille vastaukseksi. Ihmeellistä. Nyt hänellä on ponteva nimi ja kyky huutaa toiveensa julki.

Eilen vietettiin ensimmäistä isänpäivää meillä. Poika kakkasi isänsä kainaloon heti aamulla (näppärä poika oli saanut vaipan tarrat auki ja surauttanut mahdottomat setit lahjaksi ja lämmikkeeksi isälle..), kun äiti valmisteli aamiaista. Ja kyllä kuohuviini kuulemma maistuikin lempeän herätyksen jälkeen..

Päivä jatkoi samaa yllätyksellistä linjaa: päädyimme vaunulenkillä vahingossa lounaalle kreikkalaiseen ravintolaan (minä juhlavasti rikkinäisissä farkuissa ja kumisaappaissa. vähän helpotti, että olin sentään korvakorut laittanut somisteeksi.. ), kahville vääntämästäni toscakakusta tulikin moscakakku ja ilta huipentui äidin ja pojan yhteisiin päikkäreihin (!!).


Äitienpäivää odotellessa ;)  

10. marraskuuta 2013

isille


Onnea isät! Meillä juhlitaan tänään ensimmäistä isänpäivää ja vähän myös pikkuista miestä. Ilmassa on monenlaisen juhlantuntua. Vuosi sitten kastettiin pikkuinen kummityttömme (onnea S!!) ja samalla kerroimme pikkuisen vauvan tulosta lähimmille ihmisille. Nyt poika on melkein viisi kuukautta!


Sen verran hakusassa on pikkuisella vielä osa motorisista taidoista, että isänpäiväkortit eivät ihan omakätisesti vielä rustaantuneet. Kuvissa poika pistää omaa postia menemään papoille. Puumerkit kohdillaan ;)

8. marraskuuta 2013

ihan irti?


Hyvät ystävät,

On perjantai. Poika nukkuu (ja yskii flunssaansa). Jääkaapissa purkki glögiä. Rakastunut Shakespeare puolessa välissä. Käsityö (lajiteltavat ja merkattavat kestot mukavasti käden ulottuvilla) viittä vaille valmis. Huomenna ei ole pakko herätä 06.30 (vaikka taatusti herätäänkin, koska poika..).


Yritän sanoa, että minä niin kuin rentoudun. Ja että tämä on niin kuin ihanaa. Ja tätä niin kuin lisää. Tämän parempaan ”irrotteluun” en tällä viikolla pystynyt. Anteeksi minä. Onneksi on ensi viikkokin. 

Kiitos Lauralle jälleen ajatuksien herättelystä. 

7. marraskuuta 2013

samat kuviot


Olen hypistellyt ja fiilistellyt viime viikolla saapuneen paketin sisältöä ihan tolkuttomasti. Jokainen kahvivieras on nähnyt pojan uuden ”lämpökerraston” ja poikkeuksetta osallistunut myös lämmikkeiden ylistykseen! Oi, mummu!!

Kesällä mummuni totesi, että voisi tehdä pienelle pojalle jotain, jos vain osaisi. Mummuni taidonnäytteistä voisi tehdä oman blogin, joten uskoni hänen kyvykkyyteensä tehdä ”jotain” oli aika suuri. Syksyn tullen keksin, että meillä tarvitaan ehdottomasti jotain villaista asua, kun äitiyspakkauksen villapukuun ei mies mahdu sitten millään.. Mummu pisti pikkuisen silmukkaa puikolle ja tällaista sieltä tuli! Eikö olekin ihan hurjan ihanat! Ja kaikkein ihaninta on, että pojan villatakissa on ihka sama kuvio kuin pappani vanhassa puserossa. En kestä! Ja mitkä kaulukset <3

Koska meillä sisällä ei tunnu riittävän valo kuvaamiseen millään, ja koska unisekavuustila tuntuu jatkuvan pojan kanssa edelleen, en vielä saanut asua kuvattua mallin päällä. Toivottavasti iloiset poseeraukset löytyvät täältä jo huomenna. Nyt minä nostan jalat seinälle ja toivon, että miekkonen nukkuisi vielä hetken..