14. huhtikuuta 2013

Kahvia ja pöytä




Ihan hurjan voimauttavat päivät ystävien kanssa ovat nyt takana ja nokka jo tuuman verran käännettynä ensi viikkoon. Vaikka mielessä kuplii jo työpäivät kirjastolla ja gradukirjat, ajattelin yrittää tänään vielä fiilistellä viikonloppua ja kerätä voimia ensi viikon rutistuksiin. Eli siis otan kainaloon nipun naistenlehtiä, teen jäätelöannoksen iltapalaksi ja hyppään peittoihin viettämään sunnuntain laatuaikaa. ;)

Viikonloppua meni lähes täysin pöydän ympärillä istuskellen, syöden ja jutellen. Ihaninta oli se, että mitään ohjelmaa ei varsinaisesti näille päiville oltu suunniteltu, vaan aika meni meillä kuulumisia päivittäessä ja elämää ihmetellessä. Aamiaiskupit vaihdettiin sujuvasti lounaslautasiin ja kahvia keitettiin aina, kun jonkun teki sitä mieli. Ihan niin kuin ennen vanhaan Humpalla. Ei sitä aiemminkaan ole tarvittu kuin ryhmä parhaita naisia, kahvia ja pöytä.

<3

4 kommenttia:

  1. <3 !

    Ps. Lainasin sun blogista suoraan kuvaa omaani. Toivottavasti ei haittaa.

    VastaaPoista
  2. Varmasti ihana viikonloppu! :) Mukavia kirjoituksia muutenkin, kiitos aktiivisuudesta! Tekemäsi villatakki on todella suloinen! Tsempit sinne graduiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän olen nyt yrittänyt tsempata täällä. Katsotaan miten taas tällä viikolla käy ;) Kovasti kiitoksia tsemppauksesta ja pusu neidille!

      Poista