Minulla on huono tapa lainata kirjastosta kasoittain
mielenkiintoisia kirjoja ja lukea niistä vain yksi. Teen myös muistivihkooni
listoja niistä kirjoista joita haluaisin lukea unohtaen kuitenkin listat kotiin
aina silloin kuin olisi aika etsiä hyllyväleistä niitä lukemattomia aarteita.
Juuri päättyneellä joululomalla (palasimme eilen turvallisesti itärajalle!)
tein poikkeukset kaikkiin aiempiin paheisiini. Paikalliskirjastoon kirmatessani
pidin visusti mielessä rajallisen lukuajan ja hamusin vain kolme kaunokirjaa ja
kaksi tietokirjaa. Intiaanikulttuureja käsittelevät tietokirjat jäivät kyllä
kesken, toivottavasti löydän täältä samaiset teokset, mutta yhden kolmesta
kaunokirjasta ehdin jopa lukea lomalla! Kova saavutus kaiken muun tohinan keskellä
;) Huomautan siis, että normaalisti lomalla kirjoja lähtee mukaan kasa ja yhden kanssa pääsen vain hieman alkuun...
Pakko myöntää, että vaikka kaupunginkirjasto täällä on
todella hyvä ja laaja, usein törmään hyviin uutuuksiin juuri kotipaikkani
pienessä kirjastossa. Ja koska normaalisti unohdan lukulistani kotiin, on kaupungin
suuresta kirjastosta mahdotonta hakuammunnalla löytää mitään.
Paikalliskirjaston hyviä puolia onkin se, että valokuvamuistini avulla saatan
joskus jopa löytää kadoksissa olevan teoksen vain hyllyvälejä kierrellen ja
kirjanselkämyksiä tutkien. Usein
pelastukseni on kuitenkin se pieni pyöreä ”uutuushylly” heti lainaustiskin
vieressä. Siihen ihanat kirjastontädit ovat koonnet kaikki lomalaisen
herkkupalat. Tälläkin kerralla löysiin siitä kaksi lukulistani kirjaa!
Monessa blogissa ja naistenlehdissä hehkutettu David
Nichollsin Sinä päivänä köllötteli hyllyssä ihan kuin minua odottaen. Kovasti
olen yrittänyt tuota kirjaa metsästää kirjastoista tai pokkarina kirjakaupasta.
Onneksi pääsin nyt tuskistani ja sain kahlattua kirjan loppuun. Kelvollista
lomalukemista, mutta ei mikään maailmaani mullistava teos. Voisin jopa sanoa
pettyneeni siihen kaiken sen hehkutuksen jälkeen, jota kirjasta on esitetty…
Ehkä vain olen liian vanha. Ikäkriisi painaa päälle ja lukiessani satoja sivuja
Emman ja Dexterin kolmelle vuosikymmenelle ulottuvaa nuoruuden etsintää toivoin
vain olevani kymmenen vuotta nuorempi. Silloin ehkä olisi kolahtanut kovemmin.
Pitkälle kirjassa oli päässyt myös Venla, joka oli jättänyt merkkinsäkin kirjan
väliin ”Älä ota tätä pois.” Ehkä minun olisi pitänyt jättää Venlalle jokin
viesti takaisin. ”Hei Venla, Älä ota mallia Dexteristä! Elämässä harva pystyy
olemaan tähti lopun elämäänsä. Muista kuunnella sydäntä ja käyttää pyöräilykypärää.
– Sanna”
Vaikka tajuntaani tämä kirja räjäyttänytkään, oli se mukavan
kevyttä lomalukemista. Pisteet loistavista ajankuvauksista, jotka kuljettivat
menneille vuosikymmenille.
Sä onnistuit vihdoin löytämään sen! :) Mäkin haluun lukee, vaikka en tiiä onko hyväksi nyt kun just oon vähän päässyt eteenpäin ikäkriisini kanssa... Mulla on vielä kesken se Westö, mut ihan hyvältä vaikuttaa. Pian nähdään!
VastaaPoistaIsä kehui tosi paljon sitä Wentön kirjaa. Mun täytyy saalistaa se sit seuraavaksi :) Ihanaa nähdä kohta!
VastaaPoista