24. tammikuuta 2012

Mukana jälleen!



Viikon hiljaiseloa. Viime viikolla ajatekset ja vapaat hetket olen käyttänyt muuten kuin koneella istumiseen. Alkuviikosta sijaistin muutaman tunnin koululla ja tein gradua. Loppuviikko meni ystäviä tavatessa, appivanhempia majoittaessa ja loistavasti onnistuneissa polttareissa Tampereella. Pakko myöntää, että sunnuntainan junassa istuskellessa mieleen hiipi taas jälleen kerran se karmea ajatus: olen vanha. Keskiviikkona edellisen kerran nukutut kunnon unet eivät oikein tahtoneet kantaa tuonne sunnuntai iltaan.. 

Tänään on jälleen olo nuori ja vetrea. Lieko syynsä sillä, että eilen lunastin kuukauden korttini kuntokeskukseen ja kävin täräyttämässä elämäni ensimmäiset zumbat. Pyllyn pisti pyörimään musiikin lisäksi uudet housut. Muuten tunti ja tasatahtiin seilailu salissa eivät aivan sytyttäneet. Uusista housuista, ihanista polttareista, ystävistä ja ikäkriisistä lisää myöhemmin. Nyt käyn taistoon loputtomalta tuntuvaa arkistomateriaalia vastaan – täältä tullaan gradu!

Kuvat www.weheartit.com


2 kommenttia:

  1. Amerikan housut? Toimiko ne hyvin? :D Oon muuten myös hyvin vakuuttunu siitä, että niissä popcorneissa oli jotain addiktoivaa ainetta, joka vaikuttaa vielä yli viikonkin päästä ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, ne kummitädin lähettämät! Ja hyvin toimii! Takamus niin jumissa, että hyvä kun pääsee tuolista ylös :D Popcornit on pop - varsinkin ne karamellikuorrutteiset!

    VastaaPoista