7. kesäkuuta 2013

Lomalainen ilmoittautuu




Olen ollut nyt yhdistetyllä kesä-/äitiyslomalla jo kokonaista puolitoista päivää. Olo on hämmentynyt. Mitä ihmiset oikein tekevät lomalla? Olen viimeksi ollut kesälomalaisena oikeasti 15-vuotiaana ja silloinkin vain osan kesää. Onneksi taloon saapuu (toivottavasti) kohta uusi työnjohtaja, joka pitää minut kiinni arjessa ja touhussa seuraavat kuukaudet. 

Hämmentyneenä olen siis pakannut graduaarteet kasseihin ja tietokoneen kovalevylle. Homma jatkuu vielä pikkuisen hetken syksymmällä, kun viimeistelen työtä. Lopullisesti epätodellinen olo iski keskiviikkoiltana, kun kirjastosta uskalsin lainata vauvakirjojen ja lehtien lisäksi jotain OIKEAA luettavaakin. Gradukirjojen vierellä, kun en ole pystynyt lukemaan yhtään ainutta romaania viimeiseen vuoteen. 

Nyt siis minulla on hyvä kirja, ulkona on miellyttävä keli ja lasissa viileää kesäjuomaa. Ehkä tämä lomailun auvoisuus tästä kohta taas aukeaa. Onneksi ystävät ovat yrittäneet moneen kertaan viimeisten päivien aikana auttaa minua alkuun lomailussa. Saunaa on lämmitetty valmiiksi ja kutsu on käynyt loistavien grilliherkkujen äärelle. 

Kyllä se kesä tästä syntyy lomalaisellekin!

2 kommenttia:

  1. Haahtelan TRAUMBACH on hyvä kirja.

    Suosittelen lämpimästi ja takaan, että pidät.

    Pienokainenkin vähän terästäytyy ja saa lukemisesta uutta intoa ja rohkeutta kurkistaa
    tänne omituiseen maailmaan. TRAUMBACH on nimittäin erikoinen kirja, joka saattaa sopia mielentilaasi aika hyvin

    Isä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitänyt jokaisesta Haahtelasta, joten Traumbach ei voi olla pettymys! Jokainen kirjoista on ollut aivan helmi - Elena oikea timantti!

      Poista