21. kesäkuuta 2013

Poika


Hän on täällä. Olemme valtavan onnellisia. Pieni mies on järjestänyt kodin ja elämän ihan uuteen uskoon. Nyt ei ole enää mihinkään kiire – meillä on ihan kaikki tässä ja nyt.
 
Poika syntyi lauantaina 15.6. myöhään iltapäivästä. Synnytys on mahtava kokemus ja loppumetreillä mukana ollut kätilö aivan huikea. Näin jälkikäteen tajuan, että monet asiat joita pidin erityisen tärkeinä ennen synnytystä tai joista huolehdin paljon, osoittautuivatkin varsin mitättömiksi pikku seikoiksi. Niitä oikeita ja merkittäviä hetkiä, tunteita tai tilanteita on tosiaan mahdotonta kovastikaan suunnitella tai niihin valmistautua. Parasta on joskus vain heittäytyä mukaan!
Viimeiset kuusi päivää ovat opettaneet minulle enemmän kuin mitkään aiemmat hetket, päivät tai vuodet. Suurella kunnioituksella suhtaudun tulevaan. Jokainen hetki on aarre.  

5 kommenttia:

  1. Voi ei, miten suloinen ja ihana aarre teillä on! Rakkaita terveisiä koko perheelle! <3 En malta odottaa, että pääsemme tapaamaan tätä uutta tulokasta ja teitä vanhoja, hyväksi havaittuja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin teitä odotetaan jo kovasti. Poika on mitä suloisin, sen voin taata. Meidän kahden muun laadusta en uskalla puhua mitään.. ;)

      Poista
  2. Häntä katsoessa juhannusyöni tuntuu harsomaisen satumaiselta.
    Ei tee mieli nukkua, mutta toisaalta tietää sen,
    että nukkumalla pääsee lähemmäksi hetkeä, jona tapaa hänet.

    Tänään on pari kertaa sattunut niin, että kokonainen minuutti on
    kulunut ilman, että olen muistanut pikkumiestä.

    Hänen ääntään on jo ikävä.

    Hänen vauvantuoksunsa on luultavasti tyrmäävä.
    Ihmettä ei tarvitse etsiä tyynyn alla olevasta kukkakimpusta.
    Juhannuksen ihme lepää tällä kertaa tyynyn päällä

    Pappa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin odotettaan teitä! Poika on jo viikon ikäinen. Ihan itkettää, kun ajattelen, että yksi viikko yhteistä eloa on jo takana. Seitsemän elämäni ihmeellisintä päivää. Olenhan osannut nauttia jokaisesta hetkestä?

      Äidin herkistelyn lopettaa onneksi reipas törähdys vaippaan - elämä on tässä ja nyt. <3

      Poista