16. maaliskuuta 2013

Jopas on opas!




Täällä ollaan taas! Me ollaan nautittu näistä ihanista kevätpäivistä oikein innolla. Odotan jo kovasti huomista, kun tiedän, että taas päästään pihalle aurinkoon ja lataamaan akkuihin tätä ihanaa valoa. 

Eilen käytiin aamupäivällä neuvolalääkärin tarkastuksessa koko kolmikon voimin. En oikein tiennyt mitä odottaa koko käynniltä, kun vuodesta ja paikkakunnasta riippuen tuntuu tapaamiseen sisältyvän kovin vaihteleva määrä erilaista ”tarkistettavaa”. Hyödyllinen käynti oli kaiken kaikkiaan: sain kysyttyä monta tärkeää kysymystä, saimme kuulla, että odotus etenee normaalisti ja pääsimme vielä tarkkailemaan vauvan touhuja ultrassakin. Lääkäri teki tarkastukset ja antoi tämänhetkistä kokoarviota ultran perusteella ja me saimme siinä samalla ihastella pikkuista. Ihan mahtavaa oli taas nähdä vauva! Tämä olikin sitten kaiketi viimeinen kerta ennen h-hetkeä. Viimeinen kolmannes on nyt ihan tässä – uskomatonta miten nopeasti aika on kulunut!

Raskauden aikana olen ehtinyt lueskella joitain mielenkiintoisen oloisia kirjoja. Aika maltillisesti olen kyllä näitä selaillut eikä mitään paniikkimuistiinpanoja ole tullut tehtyä. Sanotaanko nyt, että kirjat ovat olleet sellaista virittäytymistä tulevaan. Vaippailmiö (Törnström) on kestovaippavuorien keskellä seikkailuun tarkoitettu opas ja ohjekirja. Samoihin kansiin on koottu sekä mielenkiintoista tietoa että ohjeita vaippojen valmistukseen. Suomalainen vauvakirja (toim. Katajamäki, Gyldén) päätyi lukuun erityisesti suositusten jälkeen. Loppuun asti en vielä ole kirjaa kahlannut, sillä osa asiasta (leikki-ikäisen päivähoito, uhmaikä,…) tuntuvat vielä varsin kaukaiselta. Kirjan alkuosan synnytystä ja vauvan ensivuotta käsittelevät jaksot ovat olleet kyllä mielenkiintoisia. Netin keskustelupalstojen neuvonurkkia välttäessäni olen myös tarkistanut jo raskausaikaa koskeviakin juttuja täältä. :) Imetysopas (Niemelä) on myös vinkkauksen jälkeen kirjastosta lainattu. Tykkäsin tästä tosi paljon! Minusta selkeä, tutkimustietoa ja käytännönneuvoja hyvässä suhteessa sisältävä pokkarinkokoinen kirja, jota jaksaa lukea illalla sängyssäkin. 

Kirjojen kaverina sängyllä köllötteli unikaveriaan odottava pupunen. Vauva sai tämän pehmoisen turvalelun ihanalta ystävältämme, joka kävi muutama viikko sitten kahvittelemassa meillä. Hauskaa on, että juuri näitä uniriepu+lelu yhdistelmiä on meille kovasti suositeltukin. 

Nyt teepannu porisemaan ja puikot kilisemään, tänään en avaa gradukirjoja lainkaan.    

7 kommenttia:

  1. Hei muuten, tuli tässä mieleen, että uni on sellainen teema, josta kannattaa ehkä lueskella etukäteen. Ei sillä, että voisi suunnitella kaikkea valmiiksi, ja voihan olla, että teidän pienokainen vetää hirsiä kuin tukki alusta alkaen, mutta itselleni olisi ainakin ollut hyvä, jos olisin valintojen tueksi vähän lueskellut etukäteen. :) Keski-Rahkosen Unihiekkaa etsimässä ja Pantleyn Pehmeä matka höyhensaarille ovat tällä hetkellä täällä työn alla. Hyvin erilaisia kirjoja, mutta molempia minulle suositeltu. Vinkkinä sinnekin :) Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hei näistäkin vinkeistä! Täytyykin käydä matkaoppaita palautellessa hakemassa täydennystä lukupinoon. :)

      Poista
  2. Näkyikö tällä kertaa muutakin kuin jalkapohja? :) Ja voi pupu! Siellä teidän naapurissa samanlainen pupu ja sen kaveri "mehmä" on olleet tyttöjen parhaita kavereita jo kolme vuotta, ilman ei voi nukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näky, mut kuvia ei saatu mukaan tältä kerralta. Ja kasvot vauva edelleen hautasi innolla selkäpuolelle niin, että niistä ei nyt mitään selkoa saatu. Nenä oli kuitenkin edelleen tallella! ;)

      Poista
  3. Ihanaa, että vielä pääsitte kurkkaamaan vauvaa! Kiitos kirjavinkeistä. Jospa täälläkin päästäis lukemisen makuun jossain vaiheessa. Ja hurjasti onnea viimeisen kolmanneksen alusta! Minne se aika katoaa? :) t. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni paniikkihan tässä alkaa kehkeytyä. Ei vauvasta vaan siitä gradusta! :D Ihan hurjaa, että viimeiset viikot on jo niin tässä. Ei meillä kummallakaan ole enää kauaa tätä jäljellä.

      Poista