5. maaliskuuta 2013

Nevan rannalta




Kotona ollaan! Eilinen meni palautuessa reissusta ja hoitaessa käytännönjuttuja. Tänään ollaan taas enemmän kiinni arjessa. Ennen kuin ihan todella hypätään gradun ja opintojen pariin, muutama ajatus Pietarista. Ajattelin laittaa jotain yleisiä huomioita matkasta ylös, jos vaikka joku teistä innostuu tutkimaan myös tuon mielenkiintoisen kaupungin tarjontaa. Saatanpa tehdä erikseen vielä jutun siitä, mitä me nähtiin reissussa!

Moni ennakkoluulo Venäjästä ja venäläisistä karisi kyllä heti, kun päästiin Pietariin. Toki täytyy muistaa, että me näimme nyt vain palan yhtä suurta miljoonakaupunkia, emme siis koko Venäjää, ja tällä reissullakin vietimme vain muutaman päivän. Näistäkin seikoista huolimatta kokemus oli avartava ja minun käsityksiäni muuttava. 

Matkustimme Pietariin junalla. Junavaihtoineen matkaan kului aikaa suuntaansa noin kuusi tuntia. Junamatkailu on meillä pop monestakin syystä, joten ilo osattiin ottaa irti ihan koko matkasta. Minä neuloin ja purin yhtä viritystä sekä koko meno että tulomatkan ja Simo luki kirjaa. Kouvolassa pidettiin pakollinen tuumaustauko ja suunniteltiin vielä mukavia kanavaseikkailuja ennen kuin hypättiin Allegroon. Ja tärkeää on muistaa, että hyvät evääthän ne viimeistään luovat matkatunnelman! Meillä oli tarjolla tällä kerralla täytettyjä patonkeja, pähkinöitä ja Fazerin suklaata. Takaisin tullessa olisi kotimaiselle suklaalle ollut kysyntää, sillä edes hyvien vinkkien avulla emme onnistuneet ostamaan kuin jollaintavalla kelvollista mässyä matkan aikana. Venäjä, sinulla on vielä paljon opittavaa tällä karkkirintamalla!

Kaikenlainen paperien täyttäminen ja pyörittely matkan aikana on minusta aina hieman jännittävää. Turhaan tätäkin hermoilin! Vainikkalan aseman aikoihin saimme maahantulokortit täytettäväksi opastuksen kanssa. Mitään ihmeellistä niissä ei kyselty ja kun Pietarin asemalle tultaessa passit viisumeineen, matkaliput ja maahantulokortit oli tarkistettu kolmeen kertaan ja passiin saatu LEIMA, uskoin jopa minä, että tässä voidaan nyt huoletta seikkailla muutama päivä Venäjänmaalla. Maahantulokortin b-osat varmaan talteen ja passista sekä viisumista kopiot mukaan päiväreppuun – ja ei kun seikkailuun!

Hostellin olimme valinneet aivan keskustasta kanavan varresta. Siitä huolimatta, että olimme jotenkin ajatuksissamme varanneet huoneet ilman omaa kylpytilaa, voisin kuvitella majoittuvani paikkaan uudelleenkin. Kaikki toimi kellon tarkasti, huone oli siisti, lämmin ja mukava ja yhteisiä suihku- ja wc-tiloja oli riittävästi. Aamiainen kuului hintaa ja hotellin emäntä paistoi munat ja pekonin suoraa lautaselle sovittuun aikaan. Siinä aamiaista syödessä vaihdettiin kuulumiset ja treenattiin venäjää. 

Yksi matkan tarkoituksista oli siis päästä testaamaan Simon venäjänopintoja ihan käytännössä. Varmasti pelkällä englannilla ja viittomilla pärjäisi hengissä Pietarissa, varsinkin, jos ohjelmaan ei kuulu seikkailuja kovin kauaksi Nevskin suurelta pääkadulta. Yhtä ruokailukokemusta lukuun ottamatta ravintoloissa ei puhuttu englantia ja menut olivat poikkeuksetta venäjäksi. (Tasku)sanakirjan avulla kultainen mies jaksoi kuitenkin selvitellä kaiken tarpeellisen, jotta vaimo sai myös tehtyä tilauksensa. Alkukeitot olivat ihania ja lämmittivät aina, oli keli sitten mitä vain.

Niin, sää. Yksi syy miksi Pietariin on ehdottomasti palattava uudelleen! Helmi-maaliskuu on kelien puolesta varmasti ihan sitä samaa mitä Suomessakin. Kaikkeen saa varautua. Kaksi ensimmäistä päivää olivat aika kurjia ja räntä- ja lumisateessa tuli tarvottua paljon. Kaksi viimeistä päivää esittelivät sen sijaan meille pakkaspäivien auringossa kylpevän Pietarin. Oi, kanavien rannat, Neva ja lukuisat kaupungin puistot täytyy tulla tutkimaan vielä paremmilla keleillä!

Kaupunki oli monella tavalla kaunis, mutta myös surullinen. Julkisivut ydinkeskustassa ovat kunnossa, mutta talojen sisäpihat, porttikongit ja sivukadut ovat usein tosi pahastikin rempallaan. Näin on toki myös monessa eteläisen Euroopan maassa. Toisaalta oli hienoa nähdä ihmiset kaikkialla tekemässä töitä! Meillä kotimaassa kaikki ”pienet” työt ovat jätetty valvontakameroiden, tietokoneiden ja erilaisten järjestelmien hoitoon, mutta tuolla on mahdollista nähdä vielä ihmisiä töissä koneiden ja kameroiden sijaan. Tokihan asiointi vaikka postissa saattoi ottaa tosiaan oman aikansa, mutta mihinkäs sitä lomalla olisi kiire ;)   

6 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus <3 Anu

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Hauska nähdä talvinen Pietari. Jotain todella romanttista siinäkin. Täällä ainakin kovasti odotellaan nähtävyysreissupostausta. Itsekin olen jonkinlaista väsäämässä, mutta saattaa kestää tovi kun pitää ensin potilasta hoitaa. Kyllä, Petekin taitaa tulla kipeeksi. :( t.L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Täällä on mies jo ihan pystyssä ja toivotaan, että tauti ei enää kovin pahasti ottaisi valtaansa. Aika ärhäkkää! Odottelen kovasti jo teidänkin matkakuulumisia, mutta vaihdellaan niitä sitten viimeistään, kun nähdään! Toivottavasti päästään nyt tulemaan. Tsemppiä ja paranemista sinne!

      Poista
  3. Tätä lukiessani tajusin, että mäkin olen nähnyt Pietaria vain kevätloskassa ja alkutalven räntäsateessa ja aloin samantien haaveilemaan sellaisesta vihreästä ja aurinkoisesta vierailusta siellä :) Ja voi Venäjän karkkivalikoima! Pitäisi aina saada maistiaisia ennen ostamista.
    p.s. Hieno sininen rappukäytävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen varma, että Pietari on mahtava juuri keväällä tai kesällä. Eikun reissua suunnittelemaan! Valitettavasti sinisen rappukäytävän tuoksua ei saatu mukaan kuvaa. Sekin oli aika mahtava! ;)

      Poista